Ajankohtaista
Diakin viittomakielen ja puhevammaisten tulkkauksen koulutuksen päättymisestä Diakin Turun-kampuksella ja siirtymisestä Helsinkiin neuvotellaan parhaillaan. Tulkkikoulutuksen jatkaminen ja kehittäminen on Diakille ja sen kumppaneille tärkeää. Koulutuksen tulevaisuus turvataan yhteiskehittämällä.
Sosiaalialan työntekijät joutuvat tekemään päätöksensä paperittomille asiakkaille ristiriitaisten ohjeistusten mukaan. Kuinka pitkälle vallan ulottuvuudet ylettyvät sosiaalialalla?
Keski-Suomen sairaanhoitopiiri palkitsi lukuvuoden 2020–2021 ansioituneena terveysalan opiskelijana Diakin sairaanhoitajaopiskelija Tuuli Kolun.
Diakin avoimen ammattikorkeakoulun syksyn 2021 opintotarjonta on julkaistu avoimen AMK:n portaalissa. Ilmoittautumisajankohdat vaihtelevat opintojakson aloitusajankohdasta riippuen. Elokuussa alkaviin opintoihin ilmoittautuminen on käynnissä.
Romanien koulutustaso ja työllistyminen ovat kohentuneet huomattavasti viime vuosikymmeninä. Vielä on kuitenkin kurottavaa muuhun väestöön verrattuna, ja työnantajien ehkä tiedostamattomatkin asenteet vaikuttavat romanien työllistymiseen.
Sosionomien työ- ja tehtäväalueet muuttuvat yhä monipuolisemmiksi. Tämä asettaa vaatimuksia sosionomikoulutuksen harjoittelun kehittämiselle, sillä harjoittelut ovat merkittävässä roolissa alan ammatillisen osaamisen vahvistamisessa. Uusi julkaisu esittelee sosionomikoulutuksen harjoitteluista tehdyn kartoituksen tulokset.
Haemme nyt Diakin Helsingin-kampukselle opiskelijapalveluiden assistenttia vuorotteluvapaan sijaisuuteen ajalle 1.8.–31.12.2021.
Helppokäyttöinen ja maksuton Zekki-digipalvelu kannustaa nuoria pohtimaan omaa hyvinvointiaan ja ohjaa matalan kynnyksen palveluihin. Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson lähipalvelut lisättiin sovellukseen kesäkuussa. Jatkossa palveluja pääsee lisäämään muualtakin Suomesta syksyllä 2021 julkaistavan ohjeistuksen avulla.
Korona-aika on vaikuttanut monella tapaa korkeakoulun arkeen. Poikkeuksellisen voimakkaasti sen vaikutukset näkyvät opiskelijoiden hyvinvoinnissa, ilmenee Dialogi-median uudesta teemanumerosta.
Diak aloittaa YT-lain 8 luvun mukaiset neuvottelut kampusrakenteestaan ja toimintojensa uudelleenorganisoinnista. Yhteistoimintaneuvottelujen taustalla ovat tuotannolliset, taloudelliset ja toiminnan uudelleenjärjestelyistä johtuvat syyt.