Hankkeet
Kesäkuun alussa käynnistyi OuluToivo2020-hanke, jonka tavoitteena on luoda tulevaisuuden mahdollisissa poikkeusoloissa käyttöön otettava tehokas ohjaus- ja koordinaatiomalli, joka vahvistaisi työikäisten osallisuutta, toimintakykyä ja yhteisöllisyyttä, sekä kehittäisi paikallisten toimijoiden (kaupunki, seurakunta ja järjestöt) välistä yhteistyötä.
Asukkaiden osallisuudella ja puuttumalla ongelmakohtiin voidaan parantaa asuinalueen viihtyisyyttä. Tämä ilmenee Diakonia-ammattikorkeakoulun uutuusjulkaisusta Asukkaat alueen hyvinvoinnin rakentajina – kokemuksia Oulun Rajakylän kehittämisestä.
Maatalousyrittäjyys on kokenut nopean murroksen, jossa haasteina ovat kannattavuuteen, työuran muutoksiin, työssä jaksamiseen sekä toimintaympäristön muutoksiin liittyviä tekijöitä. Uusi Maatalousyrittäjän työura muutoksessa -hanke pyrkii vastaamaan alaa koetteleviin haasteisiin Etelä-Savon alueella.
Diakonia-ammattikorkeakoulu on mukana kehittämässä kotihoidon vetovoimaa Etelä-Savossa vuosien 2020–2021 aikana. Kehittämishankkeen keskeisenä tavoitteena on kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin vahvistaminen, johon pyritään kehittämällä osaamista, arjen työn sujuvuutta, tiedolla johtamista ja viestintää.
Diakonia-ammattikorkeakoulu rakentaa yhdessä keskeisten nuorten kanssa työskentelevien järjestöjen kanssa uutta digitaalista palvelualustaa, joka yhdistää nuorten tarpeet ja tarjolla olevat tukipalvelut matalan kynnyksen periaatteella.
Vammaisalan koulutuksen ja työelämän tukemiseksi on käynnistynyt laaja hanke. VAVE-hankkeessa pyritään lisäämään positiivisen tiedon avulla kiinnostusta vammaisalan työtä kohtaan.
Maaliskuussa 2020 elettiin historiallinen hetki, kun ammattikorkeakoulujen opetus vietiin kertarysäyksellä verkkoon. Samalla kartoitettiin tiiviisti ammattikorkeakoulukentän valmiuksia siirtymään ja mahdollisia ongelmakohtia. Todettiin, että digipedagogista tukea on hyvin saatavilla, verkko-opetus on valtaosalle ollutkin jo arkea ja että suurempia ongelmia ei ainakaan alkumetreillä havaittu. Näyttää siltä, että vauhti ja valmiudet digiloikkaan oli jo kerrytetty vuosien varrella kuin salaa, ja itse loikka olikin yllättävän lyhyt.
Diakissa on kevään aikana tarjolla useita maksuttomia verkkokoulutuksia, webinaareja ja etätyöpajoja.
Haasta itsesi ja ota haltuun suomalaisen viittomakielen alkeet! KiVAKO-hankkeessa toteutettu viittomakielen videosarja on nyt saatavilla maksutta verkossa.
Oulun prikka -hankkeessa tehty selvitys osoittaa, että Oulussa jaetaan kymmeniätuhansia kasseja ja aterioita ruoka-apuna vuodessa. Hävikkiruuan logistiikka vähentäisi biojätteeksi menevän ruuan määrää ja toisi tehokkuutta ja huoltovarmuutta ruoka-apuun. Vallitseva korona-aika on vaikeuttanut ruoka-avun jakelua sitä tarvitseville.