Siirry sisältöön

Työnimi-kampanja mitalisijoille ammattikorkeakoulujen TKI-kärjet-kilpailussa

Työnimi-kampanjassa mukana olevat julkkikset romanipuvuissa.
Diakonia-ammattikorkeakoulun Työnimi-kampanja on sijoittunut toiseksi ammattikorkeakoulujen vuotuisessa TKI-kärjet-kilpailussa. Romanien kokeman työsyrjinnän näyttävästi esiin nostanut kampanja sai kilpailussa huikean 25 prosentin äänimäärän. Kilpailun voitti Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.

Romanien kokema syrjintä työmarkkinoilla nousi viime syksynä puheenaiheeksi Työnimi-kampanjan myötä, joka toteutettiin osana Diakin hallinnoimaa Nevo tiija – uusi aika -hanketta. Kampanjassa neljä julkisuuden henkilöä ja alansa huippua haki töitä tyypillisillä romaninimillä laihoin tuloksin.

– Kampanja nosti ensimmäistä kertaa suomalaisten huulille romanien kokeman syrjinnän työelämässä tässä mittakaavassa. Romaniyhteisön sisällä kampanja nostatti vahvan tulevaisuuden ja näyttämisen tahdon, koska vihdoinkin sanoitettiin ymmärrettävälle kielelle, miltä syrjintä tuntuu, toteaa projektipäällikkö Mertsi Ärling.

Työnimi-kampanja toi oivaltavalla ja puhuttelevalla tavalla esille yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon eteen tehdyn työn, jolla saatiin aikaan alueellisesti, kansallisesti ja jopa kansainvälisesti merkittäviä positiivisia muutoksia vallitseviin epäkohtiin.

– Tämä arvokas palkintosija tuli siten nimenomaan yhdenvertaisuudelle ja tasa-arvolle, ei ainoastaan kampanjalle, arvioi Diakin kehitysjohtaja Elina Ylikoski.

”Maailma ei ole vielä valmis”

Diakin tavoite on nostaa esille korkeakoulun lukuisten hankkeiden kautta yhteiskunnallisia epäkohtia ja vaikuttaa niihin.

– Siksi romanien asema työmarkkinoilla, syrjäytyminen, pakolaisuus ja uskontojen vuoropuhelu ovat meille tärkeitä ja korjattavissa olevia asioita. Työnimi-kampanja sai monet toimijat pohtimaan ja muuttamaan aliedustettujen asemaa, toteaa Diakin rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala.

Kampanja on kaikkien tunnuslukujen valossa huikea menestys. Merkittävien mediaosumamäärien ja some-jakojen lisäksi kampanja on mainittu esimerkiksi anonyymiin rekrytointiin siirtymisen yhteydessä useissa kunnissa ja työnantajilla. Yhteistyössä TBWA Helsingin kanssa toteutettu vaikuttavuuskampanja on noteerattu ammattikorkeakoulujen Kärjet 2018 -kilpailun lisäksi lukuisissa mainosalan kilpailuissa.

Myös Nevo tiija -hankkeen projektipäällikkö Ärling uskoo kampanjan vaikuttavan vielä pitkään.

– Asenteisiin vaikuttaminen on aina hidasta työtä, mutta uskon, että Työnimi-kampanjan kautta pääsimme lyömään särön asenteiden muuriin, jolloin muutos on ylipäätään mahdollista. Mutta kuten Tuomas Enbuske, yksi kampanjakasvoistamme, totesi videossa ”maailma ei ole vielä valmis”.

Mikä Työnimi – taustatietoa toimituksille

Kampanjassa toimittaja ja media-alan moniosaaja Tuomas Enbuske, malliuransa jälkeen graafikkona ja yrittäjänä työskennellyt Anne Kukkohovi, catering-yrittäjä ja juontaja Meri-Tuuli Väntsi sekä yritysvalmentaja Jari Sarasvuo hakivat viime syksynä töitä tyypillisillä romaninimillä laihoin tuloksin. Kääntämällä vähemmistön kokema syrjintä ympäri, pystyttiin konkretisoimaan, miltä syrjintä todella tuntuu.

Nimeen konkretisoituu monen romanin kohtaama syrjintä työmarkkinoilla, ja moni päätyy vaihtamaan nimensä työnhakua varten, mistä juontuu myös kampanjan teema #työnimi.

Syrjintä on yksi merkittävimmistä esteistä romanien työllistymisessä. Vähemmistövaltuutetun selvityksen mukaan yli puolet työtä hakeneista romaneista kertoi kohdanneensa syrjintää työelämässä.

Työnimi-kampanja toteutettiin osana jo päättynyttä valtakunnallista Nevo tiija – uusi aika -hanketta, joka pyrki tukemaan romanien työllistymistä Suomessa. Diakin hallinnoimaa hanketta rahoitti Euroopan sosiaalirahasto. Kampanjan mainostoimistokumppani oli TBWA Helsinki.

Kampanja on menestynyt ja huomioitu lukuisissa alan kilpailuissa. Viimeisin sijoitus on ammattikorkeakoulujen Kärjet-kilpailun toinen sija. Kisassa kilpailevat vuoden vaikuttavimmat hanketyöt.

Kampanja on tällä hetkellä edennyt finaaliin myös MTL:n Comms Awards -kilpailussa. Grand One -mainoselokuvakisassa kampanja palkittiin kunniamaininnoin kolmessa kategoriassa. Lisäksi Työnimi on ollut finaalissa Voitto-mainoselokuvakilpailussa ja sai arvostetun hopeahuipun Vuoden huiput -kilpailussa. Kansainvälisesti Työnimi kisaa mm. One Show- ja Cannes Lions sekä Euroopan komission Europe My Region 2019 -kisoissa.

Liitteet ja linkit:

Kampanjasivusto

Kampanjan päävideo

Latauslinkki Meeri Koutaniemen ottamiin kuviin

 

Lisätiedot:

Rehtori, toimitusjohtaja Tapio Kujala, tapio.kujala@diak.fi, puh. 0400 436 690​​

Kehitysjohtaja Elina Ylikoski, elina.ylikoski@diak.fi, puh. 040 550 9393

Projektipäällikkö Mertsi Ärling, mertsi.arling@diak.fi, puh. 040 509 2307

TKI-viestinnän asiantuntija. hankkeen viestintäasiantuntija Niina Mäenpää, niina.maenpaa@diak.fi, puh. 040 507 62 60