Siirry sisältöön

Hankkeet

Uusi kehittämishanke: Vetovoimaa kotihoitoon – tehdään hyvä arki yhdessä Etelä-Savossa

Diakonia-ammattikorkeakoulu on mukana kehittämässä kotihoidon vetovoimaa Etelä-Savossa vuosien 2020–2021 aikana. Kehittämishankkeen keskeisenä tavoitteena on kotihoidon henkilöstön työhyvinvoinnin vahvistaminen, johon pyritään kehittämällä osaamista, arjen työn sujuvuutta, tiedolla johtamista ja viestintää.

Uusi digitaalinen palvelualusta yhdistää nuorten tuen tarpeet ja tukipalvelut

Diakonia-ammattikorkeakoulu rakentaa yhdessä keskeisten nuorten kanssa työskentelevien järjestöjen kanssa uutta digitaalista palvelualustaa, joka yhdistää nuorten tarpeet ja tarjolla olevat tukipalvelut matalan kynnyksen periaatteella.

Uudella hankkeella vetovoimaa vammaisalan työelämään ja koulutukseen

Vammaisalan koulutuksen ja työelämän tukemiseksi on käynnistynyt laaja hanke. VAVE-hankkeessa pyritään lisäämään positiivisen tiedon avulla kiinnostusta vammaisalan työtä kohtaan.

Korona pakotti ammattikorkeakoulut digiloikkaan – alkuvauhtia antoi eAMK

Maaliskuussa 2020 elettiin historiallinen hetki, kun ammattikorkeakoulujen opetus vietiin kertarysäyksellä verkkoon. Samalla kartoitettiin tiiviisti ammattikorkeakoulukentän valmiuksia siirtymään ja mahdollisia ongelmakohtia. Todettiin, että digipedagogista tukea on hyvin saatavilla, verkko-opetus on valtaosalle ollutkin jo arkea ja että suurempia ongelmia ei ainakaan alkumetreillä havaittu. Näyttää siltä, että vauhti ja valmiudet digiloikkaan oli jo kerrytetty vuosien varrella kuin salaa, ja itse loikka olikin yllättävän lyhyt.

Webinaareja ja verkkopohjaisia ratkaisuja poikkeukselliseen kevääseen. Lue tärpit ja tavataan verkossa!

Diakissa on kevään aikana tarjolla useita maksuttomia verkkokoulutuksia, webinaareja ja etätyöpajoja.

Miten viitotaan huhtikuu? Opiskele viittomakieltä maksutta verkossa videosarjan avulla

Haasta itsesi ja ota haltuun suomalaisen viittomakielen alkeet! KiVAKO-hankkeessa toteutettu viittomakielen videosarja on nyt saatavilla maksutta verkossa.

Kysely: Ruoka-avulla valtava merkitys Oulussa. Koronatilanne vaikeuttanut jakelua.

Oulun prikka -hankkeessa tehty selvitys osoittaa, että Oulussa jaetaan kymmeniätuhansia kasseja ja aterioita ruoka-apuna vuodessa. Hävikkiruuan logistiikka vähentäisi biojätteeksi menevän ruuan määrää ja toisi tehokkuutta ja huoltovarmuutta ruoka-apuun. Vallitseva korona-aika on vaikeuttanut ruoka-avun jakelua sitä tarvitseville.

Uusi hyötypeli tukee nuorten elämänhallintaa

Nuorten elämänhallinnan tueksi on julkaistu uusi Elämäni peli -mobiilipeli, joka löytyy Google Playssa ja App Storessa nimellä DimmiESR. Elämäni peli on tarkoitettu nuorten kanssa toimivien ammattilaisten ja nuorten välisen työskentelyn tueksi. Nyt julkaistua pelin versiota nuori voi pelata myös itsenäisesti.

Saamen kielten tulkkausosaamista vahvistetaan uudella koulutuksella

Saamelaisalueen koulutuskeskus, Diakonia-ammattikorkeakoulu ja Oulun yliopiston Giellagas-instituutti aloittavat uuden saamen kielten tulkkauksen täydennyskoulutuksen. Nyt haussa oleva koulutus vastaa saamen kielten tulkkauspalvelun akuuttiin vajeeseen. Tavoitteena on samalla rakentaa varsinaista, laajempaa saamen kielten tulkkikoulutusta.

Ota some hyötykäyttöön, kun kasvokkaiset kohtaamiset rajoittuvat – Discord on työkalu nuorisotyössä myös etänä

Ohjaus- ja nuorisoalan ammattilainen, mietitkö miten kasvokkaisten kontaktien rajoittuessa voit kohdata ja tukea nuoria työssäsi? Some antaa monet mahdollisuudet nuorten ohjaamiseen myös silloin, kun työn luonne muuttuu etätyöksi. Lue vinkit helpon ja turvallisen Discord-alustan hyödyntämiseen! Lue myös sarjan muut kirjoitukset somen mahdollisuuksista ohjaustyössä!