maahanmuuttajat
Tule mukaan kehittämään yhdessä Satakunnan järjestöjen ja yhdistysten kielellistä ja kulttuurista moninaisuusosaamista 4. joulukuuta! Kutsumme mukaan monenlaisia toimijoita: yhdistysten työntekijät, vapaaehtoiset ja kaikki hankkeen
”Tämä on yksi parhaista kursseista, joihin olen osallistunut Suomessa.”
Diakin koordinoima Monikielinen yhteiskuntaorientaatio -hanke kouluttaa parhaillaan Helsingissä kouluttajia monikielisen yhteiskuntaorientaation vetämiseen. Helsingin koulutukseen haki yhteensä 97 hakijaa, joista valittiin 30 osallistujaa 14:stä eri kieliryhmästä.
Monikielinen yhteiskuntaorientaatio -hankkeen ensimmäinen kouluttajien koulutus on päättynyt. Tampereella pidetystä koulutuksesta valmistui keskiviikkona 18. joulukuuta 30 uutta kouluttajaa kahdestatoista eri kieliryhmästä.
Tämä uutinen kokoaa yhteen kolmivuotisen Uudistuva ja moninainen vammaistyö Uudellamaalla (UVVA) -hankkeen ensimmäisen vuoden satoa.
Diakissa on käynnistynyt uusi hanke, joka tukee suomalaisia kuntia monikielisen yhteiskuntaorientaation järjestämisessä uusille kotoutuja-asiakkaille. Yhteiskuntaorientaation kouluttajien koulutus ja monikielinen materiaali -hanke toteutetaan yhdessä Tampereen Aikuiskoulutuskeskuksen kanssa ja sitä rahoittaa EU:n Maahanmuutto-, turvapaikka- ja kotouttamisrahasto.
Diak on kehittänyt ja konseptoinut työelämälle tarjottavia palveluja DiakHub-brändin alle. Taustalla on vuosien tutkimus- ja kehittämistyö.
Maahanmuuttajataustaisten naisten työllisyysaste on matalampi kuin suomalaistaustaisten naisten. Ero on suurempi kuin vastaava ero miesten kohdalla. Digillä opin portaille -hankkeessa vahvistettiin maahanmuuttajaistaustaisten naisten kieli- ja digitaitoja. Tuore julkaisu kuvaa hankkeen tuloksia.
Sote-alan osaajapulan ratkaiseminen edellyttää myös kansainvälisten työntekijöiden ja opiskelijoiden rekrytointia. Se on tehtävä eettisesti kestävästi, sanoo Diakonia-ammattikorkeakoulun toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.
Oletko opiskellut sairaanhoitajaksi ulkomailla? Osallistumalla sairaanhoitajan pätevöitymiskoulutukseen voit työskennellä sairaanhoitajana Suomessa tai muualla EU:ssa. Hae koulutukseen 31.10.–18.11.2022.