Siirry sisältöön

Kotipihasta työelämään

Diakin Porin-kampuksen opiskelijat kasvavat ammattilaisiksi yhteisössä, jossa he ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa asiakkaiden kanssa. Kohtaamiset ja suora palaute vahvistavat ammattitaitoa tavalla, johon tenttikirjat eivät yllä.

Kuvassa Porin-kampuksen julkisivu

Diakin Porin-kampus sijaitsee ainutlaatuisessa ympäristössä, jossa työelämän todellisuus on opiskelijoiden ulottuvilla joka päivä aamusta iltaan.

Kampus sijaitsee Länsi-Suomen Diakonialaitoksen palvelualueella. Alueella asuu 200 ikäihmistä, jotka saavat yhdestä pihapiiristä kaikki tarvitsemansa palvelut: asumispalvelut, kuntoutus- ja terveyspalvelut, siivouspalvelut ja ruokailun. Pihapiirissä on myös kirkko, jossa järjestetään säännöllisesti jumalanpalveluksia.

Asukkailla on mahdollisuus asua alueella elämänsä loppuun saakka; hoitoa ja tukea tarjotaan toimintakyvyn eri vaiheissa, itsenäisen asumisen tuesta saattohoitoon saakka.

Kohtaamisia monella tasolla

Kun Diakin opiskelijat aloittavat opintonsa, pihapiirin arki on läsnä heidän arjessaan ensimmäisestä päivästä alkaen. Opiskelijat kasvavat ammatillisesti osana palvelualueen yhteisöä ja pääsevät hyödyntämään sitä opiskelijaprojekteissaan, harjoitteluissaan ja opinnäytetöissään.

– Täällä opiskelijat eivät voi välttyä asiakkaan kohtaamiselta. Kohtaaminen voi tarkoittaa tervehtimistä pihalla, tai se voi olla ammatillista auttamista projekteissa ja asukkaiden arjessa. Kerran eräs asukas oli kaatunut ruokalan edessä. Diakin opiskelijat menivät viipymättä hätiin, soittivat hoitajan paikalle ja jäivät auttamaan vanhusta, kertoo Diakonialaitoksen asumispalveluista vastaava Sari Haapalainen.

Diakonissakoulutusta 1940-luvulta alkaen

Diakonialaitoksen ja Diakin yhteistyö ulottuu kauas aikaan ennen ammattikorkeakouluja. Diakonialaitoksen toiminta alkoi 1940-luvun lopulla, ja sen tavoitteena oli tuoda diakonissakoulutus Länsi-Suomeen.

Ensimmäiset kaksi opiskelijaa aloittivat vuonna 1950. He suorittivat harjoittelunsa päärakennukseen perustetussa kulkutautisairaalassa.

Ammattikorkeakoulu-uudistuksessa vuonna 1996 diakonissojen koulutus siirtyi Diakiin, joka nykyään tarjoaa Porissa sairaanhoitajan, sairaanhoitaja-diakonissan, sosionomin ja sosionomi-diakonin koulutuksia.

Strategista yhteistyötä

Länsi-Suomen Diakonialaitoksen toimitusjohtaja Aku Keltto ja henkilöstöjohtaja Tarja Pääkkönen kertovat, että Diakonialaitoksen strategiassa yhteistyö Diakonia-ammattikorkeakoulun kanssa on määritelty kaikista tärkeimmäksi.

– Vaikka organisaatiotasolla meitä on kaksi, täydennämme toisiamme ja olemme vahvempia yhdessä. Käyn tapaamassa jokaista aloittavaa opiskelijaryhmää ja toivotan heidät tervetulleeksi yhteiseen pihapiiriimme, Aku Keltto kertoo.

Diakonialaitoksen ja Diakin arvot ovat yhtäläiset, sillä molempien toiminnassa korostetaan yhteisöllisyyttä, kohtaamista ja vuorovaikutusta.

– Molempien toiminta perustuu kristillisiin arvoihin, jotka eivät jää korulauseiksi paperille vaan näkyvät käytännössä, Tarja Pääkkönen sanoo.

Yhteistyö näkyy opetussuunnitelmissa

Diakissa opiskeltavat asiat viedään heti teoriasta käytäntöön. Opiskelija perehtyy ensin teoriaan, menee seuraavaksi harjoitteluun esimerkiksi palveluasumisyksikköön ja suorittaa lopuksi simulaation alueen asukkaiden parissa. Monet opiskelijat tekevätkin ensimmäiset harjoittelunsa palvelualueella.

– Työelämäyhteistyö Diakonialaitoksen kanssa on kirjattu opetussuunnitelmiin. Tämä takaa yhteistyön jatkuvuuden. Lisäksi kaikki täällä ovat sitoutuneet ottamaan vastuuta, kertovat Diakin lehtorit Kristiina Riikonen ja Ulla Rinne, jotka koordinoivat yhteistyötä terveysalan ja kirkon alan koulutuksissa.

Opetussuunnitelmissa on määritelty, että jokaisen lukuvuoden opintoihin sisältyy jokin yhteistyöprojekti Diakonialaitoksen kanssa. Sosiaalialan opiskelijat ovat tehneet esimerkiksi palvelukartoituksia: he keskustelevat asukkaiden kanssa heidän hyvinvoinnistaan ja vievät vanhusten toiveita eteenpäin Diakonialaitokselle.

Lähes kaikki asukkaat ovat halunneet osallistua kartoituksiin.

Asukkaiden palaute vahvistaa ammattitaitoa

Kirkon alan opiskelijat ovat järjestäneet pihapiirissä messuja ja tapahtumia, jotka ylläpitävät alueen yhteisöllisyyttä. Tapahtumiin kutsutaan kaikki alueen asukkaat. Pääsiäisen aikaan on esimerkiksi järjestetty vaellushartaus, jossa pääsee esteettömästi eläytymään hiljaisen viikon tapahtumiin.

– Diakoni- ja diakonissaopiskelijat saavat arvokasta kokemusta kirkollisten toimitusten pitämisestä oikeille ihmisille. Esimerkiksi äänentoiston toimivuutta tuskin tulee ajatelleeksi ennen kuin vanhus antaa suoraa palautetta, että en kuule ja miten se hartauden pitäjä noin mumisee, Ulla Rinne toteaa.

Satakunnan alueen mediassa paljon näkynyt toteutus on vuotuinen Peräkonttikirppis ja siihen liittyvä #ikäihmisillekaveri-kampanja, jotka Diakin opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat.

Kirppiksen ja kampanjan tarkoituksena on lievittää vanhusten yksinäisyyttä ja vähentää nuorisotyöttömyyttä: tuotoilla palkataan satakuntalaisia nuoria ystäviksi pihapiirin ikäihmisille.

Monipuolisia oppimisympäristöjä

Projekteilla on ollut suuri merkitys alueen asukkaille, mutta myös opiskelijat ovat kokeneet oppimisympäristön monipuoliseksi. He ovat kehuneet esimerkiksi sitä, että harjoittelupaikat löytyvät helposti ja että projekteissa pääsee työskentelemään erilaisten asiakasryhmien kanssa.

– Toivon, että Diakin opiskelijat säilyttäisivät raikkaan kriittisen kokeilevan asenteen. Diakonialaitos on hyvä paikka kokeilla: täällä saa epäonnistua, onnistua ja luoda uutta. Opiskelijoiden innovatiivisuus vie myös meitä organisaationa eteenpäin, Aku Keltto sanoo.

Vanhukset ovat kuvailleet Diakonialaitoksen pihapiiriä lilliputtivaltioksi, ja monille Diakin opiskelijoille siitä tulee kuin kotipiha, jossa kaikki antavat ja saavat. Lopulta valmistumisensa jälkeen opiskelijat jatkavat työelämään ammattilaisina, jotka osaavat kohdata asiakkaan ja kuunnella tämän tarpeita.

Teksti: Laura Niemi
Kuva: Ritva Piisi, Hans Birger NielsenEsko Kurvinen