Opiskelijat Diakin hankkeissa

Koulutuksen lisäksi Diak toteuttaa monipuolista tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaa, joka tapahtuu usein erilaisten hankkeiden kautta. Hankkeissa on tarjolla uusinta tutkimustietoa ja käytännön työtä kohderyhmien parissa.  

Diakissa toteutetaan vuosittain noin 60 hanketta yhdessä eri kumppaniorganisaatioiden kanssa. Hankkeet toteutetaan ulkopuolisella rahoituksella, kuten Euroopan sosiaalirahaston varoin.

Hankkeissa kehitetään uudenlaisia toimintamalleja, nostetaan esiin yhteiskunnallisia epäkohtia ja etsitään niille ratkaisuja. Diakissa hankkeet painottuvat sosiaali- ja terveysalalle, kirkon alalle sekä tulkkauksen ja kommunikaation aloille.

Hankkeiden toteutus perustuu lakiin: ammattikorkeakoululain mukaan TKI-toiminta on opetuksen rinnalla merkittävä tehtävä AMK:ssa.

Opiskelijat ovat mukana hankkeissa monin tavoin. Hyödynnä Diakin kehittämistyön mahdollisuudet jo opiskeluaikanasi! Lataa lista hankkeiden tarjoamista mahdollisuuksista opiskelijoille (pdf, avautuu uuteen välilehteen).

Kuvassa kerrotaan erilaisia tapoja olla mukana hankkeissa, esim. käytettävyyden testaajana, harjoittelijana, tutkijana. Kerrotaan myös, että voi keksiä itse oman tavan!

Opiskelijan polku hankkeisiin

Tyypillisimmin opiskelijan polku hankkeisiin tapahtuu näin:

  • Opiskelija osallistuu OSKE-torille, kuulee hankkeesta Diakin työntekijältä tai opiskelukaverilta tai kiinnittää huomiota hankkeen viestintään.
  • Tämän jälkeen opiskelija keskustelee opintojen nivoutumisesta hankkeesta vastaavan ja lehtorin kanssa.
  • Opiskelija sitoutuu suoritukseen, saa ohjausta hankkeessa tehtävään työhön ja opintojakson kriteerien täyttymiseen ja saa opintosuorituksen.
  • Opiskelija saa käyttöönsä uusinta tietoa opintokokonaisuuden aiheesta ja kokemuksen aidosta työelämätilanteesta.

Miten sinä olet saanut tietää Diakin toteuttamista hankkeista ja omista mahdollisuuksistasi olla osa ratkaisua?

Opiskelijan roolit hankkeissa

Diakin opiskelijat ovat oppimassa hankkeissa lukuisissa rooleissa ja tehtävissä.

Esimerkiksi opinnäytetöiden tekeminen sisältää monipuolista toimintaa, kehittämistä, kokemista, analysointia ja arviointia,  ja on kaiken kaikkiaan itsenäistä asiantuntijuutta kehittävä oppimisprosessi.

Tavoitteena on, että jokaisessa hankkeessa opiskelijat ovat tavalla tai toisella mukana! Keksitkö lisää rooleja, miten voisit itse osallistua?

Kuvassa kerrotaan erilaisia tapoja olla mukana hankkeissa, esim. käytettävyyden testaajana, harjoittelijana, tutkijana. Kerrotaan myös, että voi keksiä itse oman tavan!

Opiskelijan roolit hankkeissa voivat olla esimerkiksi jotain seuraavista:

Vertaismentori, mentorikoordinaattori, Diakin eettisen foorumin jäsen, tulkki, arvioiva luennoitsija, tapahtumien toteuttaja, palvelumuotoilija, tutkija, käytettävyyden testaaja, harjoittelija, tutkintoon tähtääjä, kehittäjä, ryhmätoiminnan vetäjä, opinnäytetyöntekijä, monikulttuurisuusasiantuntija, hankkeen kohderyhmän edustaja, oppimateriaalin tuottaja, pilottiryhmään osallistuja, kansainväliseen toimintaan ja yhteistyöhön osallistuja, hankkeen tuloksia mediasta seuraava ja hyödyntävä.

Keksitkö lisää rooleja?

 

Korvaukset ja opintopisteet

Tyypillisesti hankkeisiin osallistuminen opinnollistetaan, eli hankkeissa mukanaolosta tulee osa opintojasi, jolloin korvauksena ovat opintopisteet.

Harjoitteluiden osalta korvauskäytännöt vaihtelevat opintosuorituksista rahapalkkaan. Lisäksi hankkeissa mukanaolosta saat arvokasta työkokemusta ja tärkeitä referenssejä ansioluetteloosi!

Miten mukaan?

Kiinnostuitko? Tervetuloa mukaan oppimaan ja osallistumaan yhteiskunnalliseen kehittämiseen:

Kerro lomakkeella:

  • Missä ja mitä opiskelet
  • Missä vaiheessa opintoja olet
  • Millaisesta hanketyöstä olisit kiinnostunut ja millä aikataululla