Diak syntyi, koska yhteiskunnan turvaverkot eivät riittäneet. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin asetelma ei ole hellittänyt vaan kärjistynyt – ja juuri siksi Diakia tarvitaan.
Kun Diakonia-ammattikorkeakoulu aloitti toimintansa elokuussa 1996, Suomi oli tulossa ulos syvästä lamasta. Työttömyysaalto oli runnellut maata, ja seurakuntien diakoniatyön antama apu oli huomattu, koska yhteiskunnan omat turvaverkot eivät olleet riittäneet. Kolmannen sektorin työtä todella tarvittiin, ja luterilainen seurakunta teki sitä joka kylällä.
Tuo tilanne ei ollut Diakin perustamisen sivujuonne. Se oli sen syy. Ja kun tätä hetkeä katsoo, asetelma ei näytä lieventyneen.
Mikä on muuttunut
Kolme kehityskulkua kulkee nyt samaan suuntaan.
Ensimmäinen on julkisen talouden linja, joka kiristää sosiaali- ja terveyspalveluja samaan aikaan kun hyvinvointialueet vasta etsivät muotoaan. Toinen on järjestökenttää koetteleva rahoituskriisi: se kolmas sektori, jonka varaan 1990-luvulla nojattiin, on itse ahtaalla. Kolmas on kirkon jäsenmäärän lasku, joka kaventaa myös seurakuntien diakoniatyön voimavaroja.
Yllättävää on ollut myös kasvanut epäluulo yhteisiä instituutioita ja kansalaisjärjestöjä kohtaan. Ei ole osattu ennakoida, että Suomessa voisi esiintyä varsinaista kansalaisjärjestövastaisuutta – ajatusta, jonka mukaan järjestöjen tekemä työ olisi epäilyttävää tai tarpeetonta. Tärkeää olisi kuitenkin muistaa sen merkitys, että yhteiskunnassa ylipäätään on rakenteita, jotka yhdistävät koko kansaa.
Näiden rinnalla kulkevat ajan omat virtaukset. Yksi on yksilön omaa vastuuta korostava elämäntaitopuhe, joka lupaa ratkaisut ilman rakenteita. Toinen on nopeus ja pinnallisuus: kaikki on tehtävä heti, ja tekoäly on kaikkialla. Diakin on oltava tässä ajassa mukana: on osattava käyttää uusia välineitä ja opetettava niiden käyttöä. Mutta Diakilla on myös arvoja, jotka eivät mene näiden trendien kanssa yksiin.
Vastavirta on valinta, ei vahinko
Tämän voi kokea ongelmaksi. Sen voi kuitenkin nähdä myös toisin.
Diakin strategiassa lukee arvona: ”rohkeasti rakentava – tarvittaessa uimme vastavirtaan, kuljemme vähemmän tallattuja polkuja ja teemme toisin”. Vastavirtaan uiminen ei ole aina kiitollinen asema. Aina on helpompaa pysyä omalla mukavuusalueella. Siksi vastavirtaisuus on syytä valita tietoisesti eikä ajautua siihen.
Diak edustaakin nykyään monimuotoisuutta ja korkeakouluyhteisöä, jossa monenlaiset ihmiset pyrkivät yhdessä rakentamaan yhteiskuntaa, jossa kukaan ei tippuisi kyydistä.
Aiheesta tulisikin käydä jatkuvaa keskustelua nimenomaan opetuksessa. Se on kysymys, joka kuuluu koko yhteisölle opiskelijoista johtajiin: minkä varassa me tässä ajassa seisomme, kun tuuli käy vastaan?
Kurjien korkeakoulu
Opetushallinnon piireissä keksittiin Diakista aikoinaan lempinimi: kurjien korkeakoulu. Sitä ei tarkoitettu pelkästään kohteliaisuudeksi, mutta se on edelleen osuva nimitys.
Diak edustaakin nykyään monimuotoisuutta ja korkeakouluyhteisöä, jossa monenlaiset ihmiset pyrkivät yhdessä rakentamaan yhteiskuntaa, jossa kukaan ei tippuisi kyydistä. Se ei ole surkeaa työtä. Se on kaikkein toiveikkainta työtä, mitä voi tehdä.
Nykyinen strategia sanoo saman asian tavalla, joka on kolmenkymmenen vuoden osuvin yksittäinen muotoilu: vasta kun maailma on kaikille hyvä, Diakia ei enää tarvita. Siinä on samalla itseironiaa ja äärimmäistä vakavuutta. Korkeakoulu, joka määrittelee oman menestyksensä oman tarpeettomuutensa kautta, on ymmärtänyt jotakin olennaista tehtävästään.
Onko tavoite realistinen?
Diakin vaikuttavuustavoite on katkaista eriarvoistumiskehitys Suomessa. Kun strategiaa valmisteltiin, henkilöstön palautteessa esitettiin täysin oikeutettu kysymys: onko realistista, että pieni ammattikorkeakoulu pystyy tähän?
Rehellinen vastaus on, ettei yksi ammattikorkeakoulu siihen yksin pysty. Tavoite antaa kuitenkin suunnan – ja se suunta on täsmälleen päinvastainen kuin se, mihin tällä hetkellä moni muu asia yhteiskunnassa on menossa.
Strategia myös purkaa tavoitteen mitattavaan muotoon: tuhat osaajaa vuosittain ja kymmenen yhteiskunnallisesti vaikuttavaa ratkaisua. Se tekee suuresta lauseesta työjärjestyksen. Suunta ilman lukuja on julistus, luvut ilman suuntaa ovat raportointia. Molempia tarvitaan.
Inhimillisyys on radikaalia
Diakin juhlavuoden otsikko on radikaali inhimillisyys. Mitä se oikeastaan tarkoittaa?
Diakin ensimmäinen tehtävä on kouluttaa ammattilaisia. Tässä ajassa se tarkoittaa sellaisten ammattilaisten kouluttamista, jotka pystyvät olemaan radikaalisti inhimillisiä. Yhteiskunta on menossa suuntaan, jossa tulo- tai pärjäämiseroista ei välitetä. Diakin radikaalius on siinä, että huomio kiinnitetään nimenomaan kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin.
Ja se on nimenomaan diakoniaa. Ei sen lisäksi, vaan juuri sitä.
Diakin alkuvuosina toiminta saattoi olla suoraviivaisempaa, jopa barrikadeille kehottamista. Keinot ovat sittemmin laantuneet, mutta rohkeus nostaa kipukohtia esiin ei saa laantua keinojen mukana. Tuhat osaajaa vuodessa, jotka uskaltavat kohdata ihmisen, on tämän ajan tapa toimia – barrikadeja hitaampaa mutta huomattavasti vaikuttavampaa.
Blogi on osa Radikaalisti inhimillinen – Diak 30 vuotta -juttusarjaa, joka kuvaa Diakonia-ammattikorkeakoulun historiaa ja kasvua radikaalisti inhimilliseksi korkeakouluksi. Blogi perustuu Liisa Björklundin ja Mikko Malkavaaran keskusteluun elokuussa 2026 ja jatkaa Malkavaaran Diak 25 vuotta -blogisarjaa.
Kirjoittajat
Liisa Björklund
Diakonia-ammattikorkeakoulu Erityisasiantuntija
