Hyppää sisältöön
Diakoniatyöntekijä ja asiakas.

Diakoniatyöntekijänä työnhyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää

Anna-Maria-Monto.
Anna-Maria Monto

Tässä kirkon diakonian viran kelpoisuusopintoihin sisältyvässä opinnäytetyön asiantuntija-artikkelissa kuvataan diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointia sekä työhyvinvointiin liittyviä tekijöitä. Diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointia tukevat ja kuormittavat useat tekijät, vaikka diakonian ammattilaiset kokevat työtyytyväisyytensä hyväksi. 

Suomen evankelis-luterilaisesta kirkosta on viime vuosina uutisoitu siitä, että kirkon alalle on haasteellista löytää päteviä työntekijöitä. Tämä koskee myös diakoniatyöntekijöiden rekrytointia. Pätevien työntekijöiden saaminen ei ole pelkästään pienien ja etäällä sijaitsevien seurakuntien haaste, vaan tänä päivänä se koskee myös suurimpia asutuskeskuksia, joissa kirkko on yksi työnantaja muiden joukossa. Kirkko kohtaa rekrytoinneissaan myös sitä, että virkoihin ei ole hakijoita. Diakoniatyössä se tarkoittaa, että joka kymmenennellä viranhaltijalla ei ole kelpoisuutta. (Haavisto & Rautanen, 2025; Seurakuntalainen toimitus, 2024.)

Diakoniatyöntekijöiden työhyvinvoinnin tutkiminen on tärkeää, että alalle suuntaavat opiskelijat ja työtä tekevät ammattilaiset osaavat kiinnittää huomiota työn voimavaroja tuoviin ja kuormittaviin tekijöihin sekä huolehtia työssä jaksamisestaan. Asiantuntija-artikkelissa tarkastellaan kuvailevan kirjallisuuskatsauksen avulla muodostettuja tuloksia diakoniatyöntekijöiden työhyvinvoinnista. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena on selvittää, mitkä tekijät ovat yhteydessä diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointiin. Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tavoitteena on tarkastella, mitkä tekijät saavat diakoniatyöntekijät valitsemaan kirkon työnantajakseen ja pysymään tässä työssä.

Työhyvinvointiin liittyvät monet tekijät

Diakonia perustuu kristilliseen rakkauteen, ja se on avun antamista nimenomaan niille, joiden hätä on suurin ja jotka eivät tule autetuksi muulla tavoin (KJ 657/2023). Vaitiolovelvollinen diakonian viranhaltija on koulutukseltaan sosionomi (AMK) diakoniatyö, sairaanhoitaja (AMK) diakoninen hoitotyö tai suorittanut vastaavan aiemman opistotasoisen sosiaali- tai terveysalan tutkinnon (Janka ym., i.a., s. 8). Työhyvinvointi puolestaan tarkoittaa työhön sisältyvien fyysisten ja psyykkisten vaatimusten ja voimavarojen sekä työntekijän oman kehon ja mielen kunnon yhteensopivuutta. Työhyvinvoinnin syntymiseen liittyvät myös muut lukuisat tekijät, kuten johtaminen, organisaation toimintatavat sekä työntekijä ja hänen tulkintansa. Työhyvinvointia kuvataan vastaavasti useilla käsitteillä. Niitä ovat työkyky, työtyytyväisyys, työn imu, työstä palautuminen, työstressi ja työuupumus. (Manka & Manka, 2023, s. 109; Työterveyslaitos, i.a.)

Julkisen alan työhyvinvointi -tutkimuksen mukaan kirkon alan työntekijöistä valtaosa koki työnsä tärkeäksi ja merkitykselliseksi, tunsi innostusta ja työn iloa sekä oli sitä mieltä, että voi vaikuttaa työhönsä. (Pekkarinen ym., 2025, s. 14, s. 23, s. 34). Ruotsin evankelis-luterilaisen kirkon papeille ja diakoneille tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että työn voimavarat eli työhön vaikuttaminen ja sosiaalinen työyhteisö sekä luottamus organisaation kykyyn reagoida muutokseen olivat yhteydessä työn imuun ja erityisesti työtyytyväisyyteen (Edvik ym., 2020). Diakoniatyöntekijöiden liiton (2023, s. 4) tekemän tutkimuksen mukaan valtaosa vastaajista oli tyytyväisiä työnsä merkityksellisyyteen ja sisältöihin, mutta tyytymättömiä palkkaukseen. Matala palkka olikin vastaajien mielestä tärkein syy harkita alanvaihtoa.

Kuvaileva kirjallisuuskatsaus eteni vaiheittain

Kirjallisuuskatsauksessa kootaan yhteen tutkimusten tuloksia, jotka luovat pohjan uusille tutkimustuloksille. Se on siis ’tutkimusta tutkimuksesta’. Kirjallisuuskatsausta pidetään systemaattisena, täsmällisenä ja toistettavissa olevana menetelmänä, joka pohjautuu tutkimuskirjallisuuteen. (Salminen, 2023, s. 4.) Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen lähtökohtana on tutkimuskysymys, johon valitun aineiston perusteella saadaan kuvaileva, laadullinen vastaus (Kangasniemi ym., 2013, s. 291). Tämän jälkeen kirjallisuuskatsauksen tekeminen etenee avain- ja asiasanojen sekä tietokantojen valintaan, jotta oleellisia tutkimuskohteita löytyisi (Vilkka, 2023, s. 63).

Hain diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointia käsitteleviä tutkimuksia monipuolisesti eri tietokannoista, joita olivat muun muassa EBSCO, ProQuest ja Google Scholar. Tutkimusten haussa hyödynsin lisäksi Keenious-työkalua. Hakusanoja olivat: diakoniatyöntekijä, diakonia, työhyvinvointi, työtyytyväisyys, stressi, diaconal worker, deacon, well-being at work, job satisfaction ja stress. Tavoitteena oli löytää mahdollisimman uusia, monipuolisesti työhyvinvointia kuvaavia 2020-luvulla tehtyjä kansallisia ja kansainvälisiä tutkimuksia. Aineistoa kerätessä havaitsin, että aihetta käsitteleviä opinnäytetöitä oli tehty paljon (esim. Kujanpää & Sukari, 2023; Aronsson & Facks, 2024). Löysin viisi tutkimusta, joista neljä oli tehty Suomessa ja yksi Amerikassa.

Temaattinen analyysi voidaan tehdä aineistolähtöisesti, jolloin viitekehyksenä on aineisto. Tässä analyysitavassa aineistosta haetaan ensin sitä ohjaavat perus- tai johtoajatukset, jonka jälkeen niiden ympärille rakennetaan temaattisen ’kartan’ eli käsitekartan avulla teemaan liittyvä kokonaisuus. ’Karttojen’ kehittely etenee niin, että analyysissa muodostetaan yhä tiivistyviä ’karttoja’. Teemojen tulee olla sisäisesti johdonmukaisia ja ulkoisesti toisistaan erilaisia. Yksittäinen temaattinen ’kartta’ saattaa sisältää muutaman käsitteen, mutta teemoja muodostuu yleensä enemmän kuin yksi. (Tuomi & Sarajärvi, 2018, s. 142.) Analyysissa teemoja muodostui kolme: työhyvinvoinnin kokeminen, työhyvinvointia tukevat tekijät ja työhyvinvointia kuormittavat tekijät.

Työn imua mitattaessa enemmistö diakoniatyöntekijöistä tunsi olevansa täynnä energiaa päivittäin tai muutaman kerran viikossa.

Työ on merkityksellistä ja haastavaa

Suuri osa diakoniatyöntekijöistä koki työtyytyväisyytensä erittäin tai melko hyväksi (Kuusi ym., 2024, s. 7). Työn imua mitattaessa enemmistö diakoniatyöntekijöistä tunsi olevansa täynnä energiaa päivittäin tai muutaman kerran viikossa. Nykyiseen työtehtäväänsä oli tyytyväisiä lähes kolme neljästä diakoniatyöntekijästä (Salo, 2025, s. 172, s. 179.) Valtaosa diakoneista kertoikin mahdollisuudestaan tehdä työssään sitä, mitä osaa parhaiten. Samoin lähes kaikki heistä tiesivät oman roolinsa ja vastuunsa. (Office of the Secretary, 2025, s. 5.) Korona-aikana diakoniatyöntekijöillä työn kuormittavuus lisääntyi, mutta siitä huolimatta tämän työmuodon uupumus ja kyynisyys olivat alhaisinta verrattuna pappeihin, kanttoreihin ja nuorisotyöntekijöihin. (Tervo-Niemelä ym., 2023.)

Diakoniatyöhön voimavaroja tuovat useat asiat. Diakoniatyöntekijöitä auttoivat jaksamaan työssään muun muassa perhe, kokemus työn merkityksellisyydestä sekä usko Jumalaan, (Kantola & Ikonen, 2026, s. 58, s. 60.) Diakoniatyöntekijät pitivätkin nimenomaan työn merkityksellisyyttä ja hengellisyyttä sekä kutsumusta syinä hakeutua diakoniatyöhön (Salo, 2025, s. 167–168). Lisäksi diakonit kokivat nykyisessä työssään saavansa kunnioitusta seurakunnaltaan tai järjestöltään, heidän mielipiteillään näyttää olevan merkitystä työtovereille sekä tunsivat saavansa hyväksyntää ja arvostusta. Laajemmin kirkkoa koskien vastaajat ajattelivat, että diakoniassa on mahdollisuus oppia ja kehittyä ammatillisesti, piispa ymmärtää ja tukee heidän työtään sekä työstä saa kohtuullisen korvauksen (Office of the Secretary, 2025, s. 5–6.)

Diakoniatyötä kuormittavat monet tekijät. Diakoniatyöntekijät kokivat, että heitä kuormittivat esimerkiksi ihmisten tilanteiden monimutkaisuus, sosiaaliturvan leikkausten seuraukset ihmisten arkeen ja työn vaativuus (Kantola & Ikonen, 2026, s. 62–64). Diakoniatyöntekijöiden mukaan työstä pois hakeutumisen syitä olivat palkan pienuuden lisäksi etenemismahdollisuuksien puute ja työn rajattomuus (Salo, 2025, s. 181–182). Hieman yli puolet diakoniatyöntekijöistä tunsi laiminlyövänsä kotiasioita työnsä takia ja noin vajaa neljännes koki työn ja perheen yhteensovittamisessa haasteita (Kuusi ym., 2024, s. 7; Salo, 2025, s. 182). Korona-aikana diakoniatyöntekijöistä vajaa kolmannes arvioi töitä olevan liikaa ja välillä ei oikein jaksavansa. Yli puolet vastaavasti koki, että töitä on paljon, mutta jaksavansa enimmäkseen niiden kanssa. (Tervo-Niemelä ym., 2023.)

Työhyvinvoinnin kokemisessa on yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia

Diakoniatyöntekijät kokivat työtyytyväisyytensä valtaosin hyväksi. Se oli sitä myös korona-aikana verrattuna muihin kirkon alojen työntekijöihin, vaikka diakoniatyöntekijät pitivätkin ajanjakson kuormittavana. Diakonian ammattilaisten työhyvinvointiin liittyy lukuisia työtä tukevia ja kuormittavia tekijöitä. Tuloksissa ilmeni, että esimerkiksi perhe voi olla sekä hyvinvointia tuova että sitä kuormittava. Myös palkan suuruuteen diakoniatyöntekijät suhtautuivat kahtalaisesti: Se koettiin sekä riittäväksi että liian pieneksi. Diakoniatyöntekijät suhtautuvat siis työhyvinvointinsa kokemiseen hyvin samankaltaisesti sekä niihin yhteydessä oleviin tekijöihin, vaikkakin joitakin näkemyseroja on.

Kuvailevan kirjallisuuskatsauksen tekeminen onnistui kaiken kaikkiaan toivomallani tavalla. Löysin pääosin sellaisia tutkimuksia, kuin olin aineiston keruussa asettanut tavoitteeksi. Yritin löytää toisessa Pohjoismaassa tehtyä tutkimusta vertailun vuoksi, mutta en löytänyt sellaista, joka olisi täyttänyt hakukriteerini. Aineiston keruuseen meni huomattavasti aikaa, sillä diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointia käsitteleviä tutkimuksia oli vaikea löytää. Yhteistyökumppanina olleen seurakunnan kanssa työskentely oli puolestaan sujuvaa. Tutkimustuloksia voi hyödyntää diakoniatyöntekijöiden työnkuvan suunnittelussa ja kehittämisessä, esihenkilötoiminnassa sekä rekrytoinnissa.

Tutkimuslähteet

Kantola, S., & Ikonen, T. (2026). Diakonian ja kasvatuksen työntekijöiden työhyvinvointi. Teoksessa T. Ikonen, A.-E. Kilpeläinen, J Porkka & M. Valtonen (toim.), Yhdessä toivoa rakentamassa: Diakonian ja kasvatuksen barometri 2026 (s. 57–78). Suomen ev.-lut. kirkon tutkimusjulkaisuja 138. Kirkon tutkimus ja koulutus.

Kuusi, T., Tervo-Niemelä, K., & Viertiö, S. (21.3.2024.) Factors associated with psychological distress of workers in the Finnish Evangelical Lutheran Church. BMC Public Health, 24. https://doi.org/10.1186/s12889-024-18165-x

Salo, H. (2025). Diakoniatyöntekijöiden kokemuksia työn veto- ja pitovoimasta. Teoksessa M. Valtonen & J. Kiiski (toim.) Motivaatio kirkon työhön (s. 161–201). Suomen ev.-lut.kirkon tutkimusjulkaisuja 149. Kirkon tutkimus ja koulutus.

Tervo-Niemelä, K., Kuusi, T., & Viertiö, S. (2023). COVID-pandemian vaikutus kirkon hengellisen työn työntekijöiden työhön ja hyvinvointiin. Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.
https://taju.uniarts.fi/server/api/core/bitstreams/5f499a84-c331-4538-94ab-1d8456557b59/content

Office of the Secretary. (2025). The leadership of minister of world & service in the evangelical Lutheran church in America. https://elcamediaresources.blob.core.windows.net/cdn/wp-content/uploads/2025_leadership_ministers_word_service.pdf

Muut lähteet

Aronsson, L., & Facks, K. (2024). Diakoner och stress – En kvantitativ undersökning om stress relaterat till arbetssituationen hos diakoner i Svenska kyrkan [Kandidatuppsats, Lund universitet Socialhögskolan]. https://lup.lub.lu.se/luur/download?func=downloadFile&recordOId=9182305&fileOId=9182307

Diakoniatyöntekijöiden liitto. (2023). Palkkaus ja työtyytyväisyyskysely 2023. https://www.dtl.fi/media/palkkauskysely-2023.pdf

Edvik, A., Geisler, M., Muhonen, T., Witmer, H., & Björk, J. (2020). Credence in the Organization’s Ability to Respond to Change – Implications on Work Engagement and Job Satisfaction in the Church of Sweden. Frontiers in Psychology 11(7). https://doi:10.3389/fpsyg.2020.00995

Haavisto, P., & Rautanen, P.(25.2.2025). Seurakuntien työvoimapula syvenee: diakoneja ja nuorisotyönohjaajia vaikea saada edes kasvavissa kaupungeissa. Yle. https://yle.fi/a/74-20145632

Janka, K., Männistö, K.-M., Sajalin, H., Saarela, P., Tolsa, O., & Valonen, V. (i.a.). Diakonia avaa kirkon ovia. Kirkkohallitus. Saatavilla 20.8.2026 https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/11/DIAKONIA_avaa_kirkon_ovia_julkaisu_saavutettava.pdf

Kangasniemi, M., Utriainen, K., Ahonen, S.-M., Pietilä, A.-M., Jääskeläinen, P., & Liikanen, E. (2013). Kuvaileva kirjallisuuskatsaus: eteneminen tutkimuskysymyksestä jäsennettyyn tietoon. Hoitotiede, 25(3), 291–301. https://journal.fi/hoitotiede/article/view/128286/77409

Kirkkohallitus. (i.a.). Diakonian viranhaltijan ydinosaamiskuvaus. Saatavilla 20.8.2026 https://evl.fi/documents/1327140/43561565/KH_YO_diakonian_viranhaltijan_ydinosaamiskuvaus_062022.pdf/c9df537c-425c-049d-000a-8f5024b7655a?t=1664351946277

KJ 657/2023. Kirkkojärjestys 11.11.2021/657 v. 2023 https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2023/657

Kujanpää, K., & Sukari, T. (2023). Pienten seurakuntien diakoniatyöntekijöiden työhyvinvointi ja ajatuksia seurakuntaliitoksista: haastattelututkimus [Opinnäytetyö, Diakonia-ammattikorkeakoulu]. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2023100126625

Manka, M.-L., & Manka, M. (2023). Työhyvinvointi (3. uudistettu painos.). Alma Talent.

Pekkarinen, L., Korhonen, M., & Erkkilä, T. (2025). Julkisen alan työhyvinvointi vuonna 2024. Kevan tutkimuksia 2/2025. https://www.keva.fi/globalassets/2-tiedostot/ta-tiedostot/esitteet-ja-julkaisut/kevan-tutkimus-julkisen-alan-tyohyvinvointi-vuonna-2024.pdf

Salminen, A. (2023). Mikä kirjallisuuskatsaus? Johdatus kirjallisuuskatsauksen tyyppeihin ja joihinkin hallintotieteellisiin sovelluksiin (2. tarkistettu. painos). Vaasan yliopiston raportteja 40. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-395-081-8

Seurakuntalainen toimitus. (8.5.2024). Uudelta kirkolliskokoukselta odotetaan toimia kirkon pahenevan työvoimapulan ratkaisemiseksi. Seurakuntalainen. https://www.seurakuntalainen.fi/uutiset/uudelta-kirkolliskokoukselta-odotetaan-toimia-kirkon-pahenevan-tyovoimapulan-ratkaisemiseksi/

Tuomi, J., & Sarajärvi, A. (2018). Laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi (Uudistettu laitos.). Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Työterveyslaitos. (i.a.). Työhyvinvointi. Saatavilla 21.8.2026 https://www.ttl.fi/oppimateriaalit/tyohyvinvoinnin-tiedolla-johtaminen-sote-alalla/osa-1-strateginen-tyohyvinvoinnin-johtaminen-ja-kasitteet/11-tyohyvinvointi

Vilkka, H. (2023). Kirjallisuuskatsaus metodina, opinnäytetyön osana ja tekstilajina. Art House.

Kirjoitus on opiskelijan tuottama oppimistehtävä, jota ei ole muokattu julkaisijan toimesta.

Kirjoittajat

Anna-Maria Monto

diakoniatyöntekijä, sosionomi (AMK)
Anna-Maria-Monto.
Kuvaaja Sirpa Anundi
Viittaaminen:

Monto, A.-M. (23.9.2026). Diakoniatyöntekijänä työnhyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää. Dialogi.

Lisenssi:

Jaa artikkeli