Työhyvinvointia työyhteisön sisältä – vertaistoimijuuden mahdollisuus

Työhyvinvoinnista puhutaan paljon eikä syyttä. Kuormitus, vuorotyö ja työn emotionaalinen vaativuus asettavat jaksamiselle jatkuvia haasteita. Usein ratkaisuja haetaan koulutuksista, hankkeista ja ulkopuolisista interventioista. Mutta mitä jos työhyvinvoinnin ydin onkin lähempänä kuin ajattelemme, kuten omassa työyhteisössä?

TESSI – Työhyvinvoinnin edistäminen sijaishuollossa -hankkeessa lähdettiin liikkeelle yksinkertaisesta ajatuksesta: mitä jos työhyvinvointia ei tuotaisi työpaikalle ulkopuolelta, vaan se syntyisi työyhteisön sisältä? Ei uutena vaatimuksena, vaan osana työyhteisön arkea. Kollegan sanana, muistutuksena, pienenä tekona.

Näin syntyi ajatus Tsempparista. Tsemppari on työntekijä muiden joukossa, hän kannustaa kollegoitaan kiinnittämään huomiota yhteiseen hyvinvointiin, kuten työn tauotukseen, työvuoron aikaiseen ruokailuun ja palautumiseen. Malli ei tuo työpaikalle ulkopuolista asiantuntijaa, vaan rakentaa hyvinvointia vertaisuuden kautta.

Yhteisöllisen näkökulman merkitys nousee esiin myös tuoreessa Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa. Tutkimuksen mukaan työhyvinvoinnin haasteita ei tulisi ratkoa vain yksilöä tukemalla, vaan työpaikoilla tarvitaan yhteisöllisiä tapoja tunnistaa ja ratkaista jaksamiseen liittyviä ongelmia.

TESSI-hankkeen tavoitteena on Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevien lastensuojelun sijaishuollon työntekijöiden hyvinvoinnin ja jaksamisen parantaminen edistämällä terveellisiä elintapoja ja mielen hyvinvointia.

Pienet teot, näkyvät vaikutukset

Hankkeessa on koulutettu sijaishuollon yksiköihin 35 vertaistoimijaa eli niin kutsuttua Tsempparia 15 eri yrityksestä. Koulutuksen ja toiminnan jälkeen heille tehtiin palautekysely.

Tsemppareiden kokemukset kertovat yllättävän selkeästä muutoksesta. Hyvinvointiteemat tulivat osaksi arkea eivätkä erillisinä toimenpiteinä, vaan osana päivittäistä työtä. Keskustelu hyvinvoinnista helpottui, ja työyhteisöissä havainnoitiin konkreettisia muutoksia ilmapiirissä. Tsempparimalli kääntää asetelman hienovaraisesti toisin päin: hyvinvointi onkin meidän yhteinen asiamme.

Joissakin työyhteisöissä tämä ajatus meni vielä pidemmälle. Tsemppari ei enää ollut yksittäinen rooli, vaan hyvinvointia alettiin kehittää yhdessä. Kun näin käy, aletaan olla olennaisen äärellä: tällöin ei luoda vain toimintamallia, vaan muutetaan yhdessä työyhteisön toimintatapoja ja kulttuuria.

Kiinnostavaa on, että Tsempparina toimiminen ei vahvistanut vain työyhteisöä, vaan myös toimijan omaa työhyvinvointia.

Toimintaa kuvattiin usein “lisäpiristykseksi”, se oli kevyt ja joustava tapa tuoda positiivista energiaa työpäiviin. Juuri tämä keveys näyttää olevan yksi mallin vahvuuksista. Hyvinvointi ei näyttäytynyt ylimääräisenä vaatimuksena, vaan yhteisenä, matalan kynnyksen tekemisenä.

Myös tekijä hyötyy

Kiinnostavaa on, että Tsempparina toimiminen ei vahvistanut vain työyhteisöä, vaan myös toimijan omaa työhyvinvointia. Tsempparit kuvasivat roolia mielekkääksi ja palkitsevaksi, ja sen koettiin lisäävän omaa työn imua ja motivaatiota.  Oman työn mielekkyyden vahvistuminen korostaa sitä, että hyvinvoinnin rakentaminen ei ole pois työstä, vaan voi palauttaa siihen merkityksellisyyttä.

Tämä on tärkeä viesti, sillä hyvinvoinnin tukeminen ei ole pois työstä, vaan voi päinvastoin vahvistaa työn merkityksellisyyden kokemusta. Samalla Tsempparit saivat konkreettisia työkaluja motivointiin – osaamista, jota voi hyödyntää myös asiakastyössä.

Realiteetit eivät katoa – mutta ne voi kohdata toisin

On kuitenkin rehellistä todeta, ettei mikään muutu ilman reunaehtoja. Aika ja energia nousivat Tsemppareiden kokemuksissa esiin. Toiminta jäi välillä “säännöllisen epäsäännölliseksi”, kuten eräs vastaaja kuvasi. Tämä ei kuitenkaan ole epäonnistumista, sillä työelämän arki ei taivu täydellisiin malleihin ja ehkä siksi juuri tämänkaltainen joustavuus toimii. Mutta vertaistoimijuus ei synny tyhjiössä, siihen tarvitaan esihenkilön tuki ja ajan mahdollistaminen. Arvostuksen näyttäminen tekevät tilaa sille, että arjen pienet hyvinvointiteot ylipäätään voivat toteutua.

Mutta ehkä juuri tässä onkin mallin vahvuus. Toimintaa ei yritetty pakottaa jäykkiin rakenteisiin, vaan se sovitettiin arkeen sellaisena kuin se on. Valmiit materiaalit ja koulutus tukivat tätä, ja sisältöjä pystyi hyödyntämään joustavasti silloin, kun siihen avautui mahdollisuus.

Tilaa olemassaolevalle hyvälle

Tsempparimalli haastaa pohtimaan työhyvinvoinnin lähtökohtia. Tarvitsemmeko lisää erillisiä hyvinvointitoimia vai enemmän arkeen kiinnittyvää vertaisuutta? Ehkä ongelma ei ole tiedon puutteesta, vaan siitä, missä ja miten sen saa elämään.

Tsemppareille tehdyn palautekyselyn tulokset viittaavat siihen, että pienet, työyhteisön sisältä nousevat teot voivat olla yllättävän vaikuttavia. Kun hyvinvoinnista tulee yhteinen puheenaihe ja yhteinen tekemisen kohde, syntyy jotain, mitä on vaikea tuoda ulkopuolelta: luottamusta, osallisuutta ja jaettua vastuuta.

Kaikkea ei tarvitse kehittää uusiksi. Ehkä riittää, että vahvistamme ja annamme enemmän tilaa sille hyvälle, mikä on jo olemassa.

Kirjoittajat

Varpu Wiens

Diakonia-ammattikorkeakoulu Asiantuntija, TtT

Varpu Wiens: Kaikki Dialogin kirjoitukset

Kuvaaja Sirpa Anundi