Uutiset täyttyvät sodista ja globaaleista kriiseistä, mutta samaan aikaan monen suomalaisen arjessa käydään toisenlaista, hiljaista selviytymiskamppailua. Kun yhteiskunnan turvaverkot harvenevat säästötoimien myötä, yhä useampi joutuu turvautumaan kirkon diakoniatyön ruokakasseihin ja yhteisiin aterioihin. Miten maailman myllerrys ja oman arjen hätä kietoutuvat diakoniatyön vastaanotoilla yhteen – ja miksi diakoniatyö on monelle ainoa jäljelle jäävä turvasatama?
Maailmassa soditaan tällä hetkellä monessa paikassa samaan aikaan, ja sodassa olevien maiden lista on pitkä: Ukraina, Gaza, Sudan, Jemen, Syyria, Myanmar, Kongon demokraattinen tasavalta ja viimeisimpänä Iran. Kaikissa näissä sodissa ihmiset menettävät kotinsa, läheisensä ja turvallisuutensa.
Esimerkiksi Gazassa avun tarve on valtava: yli 90 prosenttia kodeista on tuhoutunut ja perheet asuvat itse kyhätyissä teltoissa. Koulut ja sairaalat ovat raunioina ja Unicefin mukaan kymmenet tuhannet lapset ovat aliravittuja ja loukkaantuneita.
Uutiset maailmalta eivät välttämättä jää vain uutisotsikoihin, vaan ne heijastuvat myös ihmisten mieleen, turvallisuuden kokemukseen ja tulevaisuudenuskoon myös Suomessa. Keskustelun tarve näkyy lisääntyvästi diakoniatyön vastaanotoilla. Diakoniatyön ammattilaisilta vaaditaan vahvaa osaamista. Kunnioittava vuorovaikutus sekä kriisi- ja traumatyön osaaminen ovat keskeisiä työmenetelmiä.
Säästöjä, jotka tuntuvat arjessa
Maailmantilanteen lisäksi tämä aika koettelee monen voimavaroja myös Suomessa. Kiristynyt taloustilanne ja yhteiskunnan säästötoimet näkyvät karulla tavalla diakoniatyön vastaanotoilla. Kun toimeentulotuki ei enää riitä ja työttömyysturvaa heikennetään, yhä useampi joutuu turvautumaan diakoniatyön ruokakasseihin ja yhteisiin aterioihin selvitäkseen.
Monen diakonian asiakkaan harteilla on poikkeuksellinen taakka: toisaalta mieltä voi varjostaa pelko lähellä käytävästä sodasta ja sen laajenemisesta, ja samaan aikaan kotimaassa tehdyt säästötoimenpiteet herättävät huolta siitä, miten rahat riittävät ruokaan ja vuokraan. Tämä näkyy siinä, että ihmiset hakeutuvat yhä enemmän diakoniatyön tarjoaman avun piiriin.
Keskustelun tarve näkyy lisääntyvästi diakoniatyön vastaanotoilla.
Hallituksen säästötoimet osuvat erityisesti niihin, joilla on jo valmiiksi tiukkaa. Isoimpia muutoksia ovat olleet muun muassa työttömyysturvan heikennykset eli lapsikorotusten poisto, omavastuupäivien lisäys ja osa-aikatyötä tekevien tulojen tiukempi sovittelu. Toinen monelle merkittävä asia on ollut asumistuen leikkaukset. Lisäksi valtio on jäädyttänyt etuuksien indeksit eli tuet eivät nouse hintojen mukana, vaikka ruoka ja asuminen kallistuvat. Myös toimeentulotukea on kiristetty ja sen suojaosa on poistettu ja nyt pienetkin tulot lasketaan tarkemmin mukaan.
Säästöt näkyvät diakoniatyössä ruokakassien tarpeen, asiakkaiden vuokrarästien ja mielenterveyden kuormituksen lisääntymisenä sekä siinä, että yhä useampi tulee pyytämään apua.
Diakoniatyön harjoittelussa opiskelijat ovat törmänneet tilanteisiin, joissa esimerkiksi asiakkaan elämä on suistunut raiteiltaan yllättävän sairauden vuoksi. Sairastaminen on vienyt vuokrarahat ja köyhyyden kierre on syventynyt. Opiskelijat ovat kertoneet myös tilanteista, joissa pienituloisilla eläkeläisillä ei riitä rahat sekä lääkkeisiin että ruokaan, päihdekierteestä selvinneen asiakkaan elämä ei meinaa millään lähteä käyntiin, tai joissa töissä käyvillä pienipalkkaisilla ei riitä raha ruokaan.
Hätä heijastuu diakonian käytännön työhön
Maailman ja kotimaan myllerrykset selkeyttävät diakonian roolia, joka on olla olemassa ihmistä varten silloin, kun arki ei enää pysy kasassa. Käytännössä tämä näkyy konkreettisesti esimerkeissä. Ihmiset tarvitsevat paikan, jossa heidät otetaan tosissaan. Kun palveluihin on vaikea päästä ja huoli painaa, jo se, että joku pysähtyy kuuntelemaan, voi helpottaa. Diakonian on myös toimittava yhteistyössä kuntien ja eri järjestöjen kanssa. Näin löydetään parhaiten apua niille, jotka sitä eniten tarvitsevat ja voidaan miettiä, millaista apua kukin toimija voi antaa.
Diakonia voi olla se tuki, joka auttaa ottamaan seuraavan askeleen – oli se sitten talousasioiden selvittelyä, arjen rytmin löytämistä tai vain sitä, että joku kulkee hetken rinnalla, kuuntelee ja on läsnä.
Kirkkohallituksen viimeisin Diakoniabarometri (2022) viestii suoraan, että diakonian tarve kasvaa koko ajan. Ihmisillä on yhä useammin monta huolta päällekkäin – talous, mielenterveys, yksinäisyys ja arjen hallinta. Samalla palveluihin on vaikea päästä. Moni päätyy diakoniaan, kun muualta ei löydy apua tai jonot ovat liian pitkät. Barometrin mukaan diakoniatyöntekijät kokevat myös paikkaavansa yhä useammin niitä aukkoja, joihin sosiaali- ja terveyspalvelut eivät tällä hetkellä yllä.
Seuraava Diakoniabarometri julkaistaan vuonna 2026, ja sen odotetaan näyttävän vielä selvemmin, miten hyvinvointialueiden muutokset ja talouden kiristykset ovat lisänneet avun tarvetta.
Diakonia ei ratkaise sotia eikä korjaa kaikkia rakenteita, mutta se voi auttaa ihmistä selviämään tästä päivästä – ja joskus se on tärkeintä.
Kirjoittajat
Riku Ruokolainen
sairaanhoitaja-diakonissaopiskelija, Diakonia-ammattikorkeakouluKirsi Laukkonen
Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, TtM, AmO, sairaanhoitaja-diakonissa
