Jokaisen opettajan omalla vastuulla on, lukeeko uusimpia alan tutkimuksia, seuraako ajankohtaista ammatillista keskustelua tai tekeekö itse työvuoroja kentällä. Erityisesti kentällä tapahtuva työ tarjoaa hiljaista tietoa, mitä ei välttämättä lukemalla opi.
Ammattikorkeakoulussa opetus on muuttunut viime vuosina monimuotoisemmaksi. Etenkin koronapandemia lisäsi verkossa tapahtuvaa opetusta räjähdysmäisesti. Etäopetus haastaa myös opettajia, sillä on mahdollista, että opiskelijat keskittyvät suljettujen kameroiden takana aivan muuhun kuin opetukseen.
Ajantasaisen tiedon hankkiminen on jokaisen opettajan ammatillinen velvollisuus. Opiskelijat huomaavat heti, jos opettajan esimerkit ovat kaksikymmentä vuotta vanhoja. Kun opettaja tuntee esimerkiksi hyvinvointialueiden tuomat uudet kirjaamisjärjestelmät, palveluketjut tai tiukentuneet resurssit, myös opetuksesta tulee opiskelijoiden silmissä uskottavaa.
Kokemus kentältä tuo arvokasta tietoa opetustilanteeseen
Sosiaalialalla suuri osa työstä on käytännönläheistä, mitä ei voi oppia suoraan kirjoista. Ammattitaito syntyy esimerkiksi kohtaamisesta, tilannetajusta, eleiden ja äänensävyjen tunnistamisesta ja tilanteiden ennakoinnista.
Ammattilaisen tulee kyetä rauhoittamaan haastavia tilanteita puheella, lukemaan tilanteita sekä ennen kaikkea sietämään epävarmuutta. Jos opettajalla ei ole käytännön kokemusta sosiaalialan kentältä, näiden taitojen opettaminen jää helposti opetuksen ulkopuolelle. Opettajan omat ammatilliset kokemukset tuovat opetukseen sisältöä, mihin opiskelijan on helppo samaistua ja hyödyntää oppia suoraan käytännössä.
Teoria muodostaa tärkeän osan opetusta ja on sen lähtökohtana. On kuitenkin hyvä, jos opettaja osaa avata vaikeita termejä ensiaskeliaan alalla ottaville opiskelijoille. Termit, kuten ”toimijuus” tai ”rakenteellinen sosiaalityö” eivät välttämättä heti aukea opiskelijalle. Kun opettaja tietää, miltä näyttää asiakas, jonka toimijuus on heikentynyt, teoria herää eloon opetuksessa. Jos opettaja osaa kertoa erilaisista työmenetelmistä ja niiden käytöstä arjen asiakastyössä, tuo se opetukseen näkökulmaa, jota opiskelija voi hyödyntää kentällä.
Työelämä muuttuu nopeasti, myös sosiaalialla. Esimerkiksi digitalisaatio, monikulttuurisuus ja uudenlaiset kriisit haastavat alan ammattilaisia. Opetuksessa tuleekin huomioida se, miten muutoksiin vastataan. Kun opettajalla on toinen jalka kentällä, hän pystyy reagoimaan opetuksessaan siihen, mitä taitoja sosionomeilta vaaditaan viiden vuoden kuluttua – ei siihen, mitä vaadittiin viisi vuotta sitten.
Hiljainen tieto kentältä on arvokkainta tietoa
Sosiaalialan työ muuttuu koko ajan. Esimerkiksi useat työkäytännöt muuttuivat merkittävästi, kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa. Hyvinvointialueilla on ollut huomattavia säästöpaineita, muutosneuvotteluja ja alueellisia yhdistymisiä, niin toimintojen ja erilaisten tietojärjestelmien osalta. Muutokset ovat vaikuttaneet myös ammattikorkeakoulujen opetukseen. Siksi opettajalla tulee olla ajantasaista käytännön tietoa, jotta hän voi opetuksessaan huomioida nykytyöelämän haasteet.
Kun ammattilainen siirtyy sosiaalialan käytännön työstä opettajaksi ammattikorkeakouluun, kantaa hän usein mukanaan näkymätöntä työkalupakkia. Työkalupakki sisältää tarinoita, ihmiskohtaloita, onnistumisia ja ennen kaikkea niitä hetkiä, jolloin huomasi olevansa täysin umpikujassa. Opettajan tehtävä ei ole avata työkalupakkia teoriaa avaaviksi käsitteiksi tai lakipykäliksi, vaan niiden lisäksi opiskelijat haluavat sitä tietoa, miten työtä konkreettisesti tehdään. Se on sosiaalialan hiljaista tietoa, mitä ei voi lukea kirjoista tai tutkimuksista, vaan opitaan työtä tekemällä.
Kun ammattilainen siirtyy sosiaalialan käytännön työstä opettajaksi ammattikorkeakouluun, kantaa hän usein mukanaan näkymätöntä työkalupakkia.
Hiljainen tieto on sanatonta, henkilökohtaista tietoa, jota on vaikea ilmaista tai siirtää toiselle. Se on juurtunut syvälle yksilön kokemuksiin, arvoihin ja intuitioon, ja vaikuttaa toimintaan, vaikkei sitä ole koskaan ääneen muotoiltu. Käytännössä hiljainen tieto näkyy asiantuntijuutena ja osaamisena, joka karttuu tekemisen kautta. Hiljainen tieto on välttämätöntä ja sen avulla käsitellään sekä kehitetään olemassa olevia käytänteitä. (Asikainen, 2022, s. 9.)
Tulevaisuudessa sosiaalialan asiantuntijalta edellytetään yhä enemmän erilaisia valmiuksia. Tällaisia valmiuksia ovat muun muassa monialainen verkosto-osaaminen, pirstaleisen tiedon hallinta sekä kyky toimia jatkuvasti muuttuvissa organisaatioissa.
Moniulotteisen osaamisen kehittäminen luokkahuoneessa vaatii opettajalta teoreettisen tiedon ja reaaliaikaisen työelämäymmärryksen yhteensovittamista. Kun lehtori tuntee sosiaalialan kentän nykytilan, hän voi opetuksessaan auttaa opiskelijoita yhdistämään teoriat käytännön työvälineiksi. Silloin opiskelija pystyy paremmin ymmärtämään, miten teoria on muokattavissa päivittäiseen työhön.
Yhteiskunnan haasteet näkyvät kentällä viiveellä
Ammattikorkeakoulun tehtävänä on opettaa opiskelijalle työelämään tarvittavia valmiuksia. Kohtamaisen lisäksi opiskelijan tulee hallita teoreettista tietoa, ajankohtaista lakien tuntemusta ja taitoa reflektoida asioita. Vaikka oppitunneilla opiskellaan sosiaalipedagogisia taitoja ja menetelmiä, osallisuutta ja asiakaslähtöisyyttä, voi todellisuus kentällä näyttäytyä toisenlaiselta. Esimerkiksi jo työharjoittelussa opiskelija voi kohdata säästöjen tuomat paineet, suuret asiakasmäärät ja sen, miten asiakasta ei aina ehdi kohdata yksilöllisesti. Kun opettajalla on tuoretta omakohtaista kokemusta, osaa hän ohjeistaa opiskelijaa työelämän haasteissa.
Muutokset yhteiskunnassa näkyvät usein asiakkaiden elämässä. Esimerkiksi sosiaali- ja kriisipäivystyksessä tilastoitiin lähisuhdeväkivallan määrän kasvu pian sen jälkeen, kun koulut suljettiin ja perheet jäivät kotiin koronapandemian aikana. Kentällä väkivalta oli arkipäivää jo vuosia ennen kuin ilmiö näkyi tilastoissa tai yhteiskunnallisessa keskustelussa.
Ilman ajankohtaista kokemusta opettajalla ei ole todellista tietoa kentällä tapahtuvista ilmiöistä ja niiden vaikutuksesta työhön. Kun opiskelija aloittaa harjoittelun, vaarana on, ettei hänellä ole tarpeeksi tietoa sosiaalialan nykytilasta. Todellisuus työkentällä voi olla kaikkea muuta kuin houkutteleva, sillä resurssipaineet, kiire ja lainsäädännön tiukat puitteet määrittelevät työtä tavalla, mikä haastaa työntekijän eettistä ajattelua.
Viime vuosina puheenaiheeksi on noussut käsite eettinen stressi. Ammattijärjestö Talentia on todennut, että eettinen stressi syntyy sosiaalialalla, kun ammattilainen tietää oikean toimintatavan, mutta ei voi toteuttaa sitä resurssien, kiireen tai organisaation rajoitteiden vuoksi. Se aiheuttaa riittämättömyyttä ja voi johtaa työuupumukseen. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää ilmiötä vakavana työhyvinvointikysymyksenä. (Talentia, i.a.)
Eettinen stressi tulee huomioida myös opetuksessa. Esimerkiksi oikean elämän case-harjoitteet auttavat opiskelijaa kohtaamaan asiakkaita kentällä, kun hän on jo opetuksessa kuullut asiakkaiden tilanteista, vallitsevista ilmiöistä ja tarjottavien palveluiden rajoitteista. Hyvinvointialueiden säästöt, kolmannen sektorin leikkaukset ja työlainsäädännön muutokset heijastuvat asiakkaiden elämään kauan ennen kuin aiheesta saadaan tutkittua tietoa.
Tulevaisuuden ammattilaiset tarvitsevat monipuolisen kuvan alasta
Sosiaalialan opetuksen on huomioitava ammatissa jaksaminen ja alan vetovoimaisuus. Miten opetus voi esimerkiksi lisätä innostusta alaa kohtaan, jos palvelut eivät aina vastaa asiakkaiden tarpeita? Kun opettajalla itsellään on kokemus asiakkaan kohtaamisesta, palveluntarpeesta ja palveluiden antamisesta, voi hän kertoa opiskelijalle työn parhaista puolia. On tärkeää jakaa myös positiivisia asioita, kuten kokemuksia asiakkaiden aidosta kohtaamisesta ja avun antamisesta, onnistuneesta viranomaisyhteistyöstä, pitkäaikaisen työn merkityksellisyydestä ja asiakkaan elämäntilanteen myönteisistä muutoksista.
On tärkeää, että opettaja välittää opiskelijoille oikeanlaista ja monipuolista kuvaa sosiaalialan kentältä. Hän voi työskennellä lyhyen työhön tutustumisjakson tai tehdä keikkatöitä säännöllisesti. Sosiaaliala kuvataan usein julkisessa keskustelussa eräänlaiseksi yhteiskunnallisten tulipalojen sammuttamiseksi, kun muiden sektorien kantokyky pettää. Näkemys antaa kuitenkin alasta kapean ja virheellisen kuvan. Sosiaaliala ja sen asiantuntijat tekevät jatkuvaa, ennakoivaa ja rakenteellista työtä yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden ja inhimillisen elämän turvaamiseksi. Kyse on perusrakenteiden vahvistamisesta, osallisuuden mahdollistamisesta ja sellaisten ihmisryhmien äänien esiin tuomisesta, jotka muutoin jäisivät kuulematta.
Tulevien sosionomien kouluttaminen on parhaimmillaan tulevaisuustyötä. Kun opetus sitoo teoreettiset viitekehykset aitoon työelämän ymmärrykseen, opiskelijoita saavat valmiudet toimia nykyisessä palvelujärjestelmässä sekä välineitä muuttaa ja kehittää sitä. Jokainen luennoissa purettu eettinen kysymys, mallinnettu vuorovaikutustilanne ja kriittisesti analysoitu lakipykälä rakentaa ammatillista itsetuntoa. Se luo pohjan ammattitaidolle, joka kantaa myös kriisien keskellä.
Lopulta opetuksessa ja kentällä tehtävä työ palautuu samaan ydinajatukseen: sosiaalialan asiantuntijuus on inhimillinen ja ammatillinen liima, joka pitää yhteiskunnan koossa silloin, kun rakenteet tärisevät. Sosiaalialan asiantuntijuuden merkitys mitataan ihmisarvon ja oikeudenmukaisuuden toteutumisena arjessa, jolloin se muodostaa yhden yhteiskuntamme kriittisimmistä asiantuntijuusalueista. Siksi on erityisen tärkeää kouluttaa opiskelijoita ylpeydellä tähän haastavaan, mutta merkitykselliseen työhön.
Lähteet
Asikainen, P. (2022). Laboratoriohoitajan hiljainen tieto – Tiedämme enemmän kuin pystymme kertomaan. https://www.theseus.fi/handle/10024/745521
Talentia. (i.a.) Sosiaalialan ammattietiikka ja ammattieettiset ohjeet. Saatavilla 10.6.2026 https://www.talentia.fi/tyoelamainfo/ammattietiikka/
