Sosiaalinen media voi toimia tehokkaana kanavana korkeakoulujen tuottaman tutkimustiedon levittämiseen. Perinteisesti tutkimusviestintä on nähty organisaatiolähtöisesti: viestinnän asiantuntija paketoi tulokset ja jakaa ne eri kanavissa. Yhä useammin vaikuttavin lopputulos syntyy kuitenkin silloin, kun tutkija on itse aktiivinen somessa. Tutkijoilla ja viestijöillä voi kuitenkin olla erilaisia näkökulmia siihen, miten some palvelee tutkimusviestintää.
Tiedeviestintä on tietoa tieteestä. Se on tiedeyhteisöjen sisäistä ja ulkoista tiedonvälitystä ja vuorovaikutusta tiedon tuottajien ja sen hyödyntäjien välillä. Se palvelee tiedettä ja tutkijoita sekä luo edellytyksiä yhteiskunnalliselle keskustelulle. (Avoin tiede, 2024.)
Perinteisesti tutkimustuloksia on levitetty esimerkiksi vertaisarvioiduissa tiedejulkaisuissa ja konferensseissa. Näin tieto leviää tutkimusyhteisölle ja joskus myös päättäjille. Tutkimuksen tehtävänä on kuitenkin hyödyttää myös laajemmin yhteiskuntaa, minkä vuoksi sen levittäminen myös muilla kanavilla on tärkeää. (Ks. esim. Acuña Mora ym., 2022.) Siksi yhä useammin tutkimuksesta viestitään myös sosiaalisessa mediassa.
Joskus viestinnän näkemys siitä, miten tutkijoiden tulisi olla somessa eroaa tutkijoiden näkemyksistä. Marcel Bogers ja Mike Young (2026; Young, 2026) ovat selvittäneet tutkijoiden näkemyksiä somen käytöstä. Miten tutkijat näkevät somen hyödyt ja miten viestintä voi auttaa tukemaan heitä asiantuntijaviestinnässään?
Sosiaalinen media ajattelun paikkana
Viestinnän näkökulmasta sosiaalinen media näyttäytyy ennen kaikkea kanavana levittää tietoa tutkimuksesta yhä laajemmille yleisöille. Youngin (2026) mukaan tutkijalle itselleen some voi näyttäytyä kuitenkin ennen muuta paikkana ajatella, testata, olla vuorovaikutuksessa ja kehittää omaa tutkimusta. Tutkijan saama näkyvyys voi tällöin olla pikemminkin sivutuote. (Young, 2026.)
Ajatus haastaa perinteisen näkemyksen, jossa some nähdään ennen kaikkea levityskanavana. Samalla muuttuu myös viestinnän rooli. Kyse ei ole vain näkyvyyden maksimoimisesta, vaan oikeiden yleisöjen löytämisestä.
Oikeiden yleisöjen äärelle
Tutkimusviestinnän, kuten kaiken muunkin viestinnän, tulee olla tavoitelähtöistä. On tärkeää määrittää, pyritäänkö viestinnällä tavoittamaan mahdollisimman paljon yleisöä vai juuri oikeanlaista yleisöä. Onko kohderyhmänä päättäjät, toiset tutkijat vai kenties tavalliset kansalaiset?
Jos kyseessä on vaikkapa perusterveydenhuoltoon liittyvä löydös, voi olla kriittisen tärkeää, että tieto tavoittaa mahdollisimman monta kansalaista.
Some voi mahdollistaa myös uusien kohderyhmien syntymisen. Esimerkiksi tutkimus, joka on alun perin suunnattu asiantuntijoille, voi herättää kiinnostusta yllättävissä ryhmissä. Tämä voi avata uusia vaikuttamisen polkuja, mutta myös haasteita.
Viraalius voi tuoda tutkimukselle laajan yleisön, mutta samalla se voi ohjata yksinkertaistamaan monimutkaisia ilmiöitä.
Myös huomion laadulla on väliä: tavoittiko tutkimus oikeat ihmiset tai herättikö se tavoitteenmukaista keskustelua? (Young, 2026). Esimerkiksi maahanmuuttoon liittyvät tutkimukset herättävät usein paljon keskustelua, mutta eivät välttämättä rakentavassa hengessä. Onko runsas huomio tavoiteltavaa, jos se ei ole rakentavaa tai lisää ymmärrystä aiheesta?
Some toimii huomiotalouden ehdoilla. Viraalius voi tuoda tutkimukselle laajan yleisön, mutta samalla se voi ohjata yksinkertaistamaan monimutkaisia ilmiöitä. Pahimmillaan se voi vaikuttaa jopa siihen, millaista tutkimusta tehdään.
Toisaalta viraalius voi myös rikkoa kuplia ja tuoda tutkimukselle uusia yleisöjä. Kaikki aiheet eivät kuitenkaan tarvitse laajaa julkista huomiota. Joskus vaikuttavuus syntyy hitaammin.
Twitterin huutokuorosta suljetuille alustoille
Youngin mukaan tutkijalle keskeistä ei ole se, kuinka moni näki julkaisun, vaan mitä sen seurauksena tapahtui (Young, 2026). Syntyikö uusi yhteistyö, muuttuiko jokin käytäntö, kehittyikö oma ajattelu?
Haastatellessaan tutkijoita Young ja Bogers (2026) havaitsivat, että yhä useampi tutkimuskeskustelu käydään suljetuilla tai osittain suljetuilla some-alustoilla. Siinä missä aiemmin keskusteluja käytiin vaikkapa julkisessa Twitterissä, nykyään paikkana voi toimia suljettu LinkedIn- tai WhatsApp-ryhmä (Young, 2026).
Youngin (2026) mukaan usein nämä pienemmät, alakohtaiset yhteisöt voivat olla tutkimustyön kannalta erityisen hedelmällisiä. Niissä keskustelu on kohdennetumpaa, syvempää ja vähemmän altista somen lieveilmiöille. Suomessakin on käyty keskustelua tutkijoiden kohtaamasta vihapuheesta somessa, mikä voi osaltaan kannustaa suuntaamaan keskustelua rajatulle yleisölle.
Viestijä tutkijan tukena
Viestijät usein kannustavat tutkijoitaan aktivoitumaan somessa ja tarjoavat tätä varten koulutusta esimerkiksi mediaesiintymisiin ja somekanavien käyttöön.
Viestijät tasapainoilevat usein kahden tavoitteen välillä: he haluavat tukea tutkijoita ja samalla vahvistaa organisaation mainetta. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa painotetaan selkeää ja itsevarmaa viestintää, joskus avoimen keskustelun kustannuksella. Tutkimusviestinnässä kuitenkin organisaation maineenvalvontaa merkittävämmäksi voi kohota mahdollisuus vaikuttaa.
Ehkä viestinnän tehtävä voisikin olla yhä enemmän keskusteluun kannustaminen. Sen sijaan että tutkijoita ohjataan “esiintymään oikein”, heitä voitaisiin tukea osallistumaan tiedekeskusteluun: esittämään kysymyksiä ja käymään vuoropuhelua.
Kohti vaikuttavaa tutkimusviestintää
Somen vaikuttavuus tutkimusviestinnässä ei aina ole nopeaa, vaan se voi olla myös hidasta, hiljaista ja kumulatiivista. Yksi merkityksellinen keskustelu kollegan kanssa voi olla arvokkaampi kuin tuhansia näyttökertoja saanut julkaisu. (Young, 2026.)
Youngin mukaan useimmat tutkijat käyttävät somea tutkimusviestintään hyödyttääkseen sillä muita. He tukevat kollegoitaan, yrityksiä ja muita toimijoita, jotka voivat hyötyä heidän työstään. Kyse ei ole heidän omasta tai edes heidän korkeakoulunsa näkyvyydestä, vaan yksinkertaisesti halusta ”tehdä hyvää”. (Young, 2026.)
Lopulta sosiaalisen median arvo tutkijalle ja tutkimusviestijöille kiteytyy sen kykyyn tukea ajattelua, vuoropuhelua ja oppimista. Mediaosumien määrää merkityksellisemmäksi kohoaa tällöin tutkimusviestinnän vaikuttavuus: oikeat keskustelut, oikeat ihmiset ja oikea-aikainen vuorovaikutus.
Lähteet
Acuña Mora, M., Klompstra, L, & Borregaard, B. (2023). The why and the how of communicating research. European Journal of Cardiovascular Nursing, Volume 22, Issue 3, March 2023, Pages e16–e18, https://doi.org/10.1093/eurjcn/zvac109
Avoin tiede. (28.10.2024). Tiedeviestinnän suositukset. https://avointiede.fi/fi/vaikuttaminen/tiedeviestinnan-suositukset
Bogers, M., & Young, M. (2026). Social Media for Research ImpactHow Scholars Can Share Ideas, Build Networks, and Make a Difference. Routledge.
Young, M. (17.6.2026). I asked 70 university communicators to respond to five provocative claims about social media. EUPRIO. https://mikeyoungacademy.dk/i-asked-70-university-communicators-to-respond-to-five-provocative-claims-about-social-media/
Tekstin sisällön ja aineiston järjestelyssä ja ideoinnissa on hyödynnetty Microsoft Copilot -tekoälytyökalua (käytetty 18.6.2026).
Kirjoittajat
Helka Repo
Diakonia-ammattikorkeakoulu Viestinnän asiantuntija
