Sosiaalialan opiskelija oppii kohtaamaan köyhyyttä, asunnottomuutta, työttömyyttä ja monenlaista inhimillistä hätää. Mutta oppiiko hän tunnistamaan niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka tuottavat ja ylläpitävät huono-osaisuutta, syrjäytymistä ja marginalisaatiota? Sosiaalialan koulutuksen tulisi vahvistaa tätä rakenteellista katsetta.
Sosiaalialan työssä on jatkuvasti vaarana yhteiskunnallisten ongelmien yksilöllistyminen. Työttömyydestä voi tulla kysymys työnhakijan motivaatiosta. Köyhyydestä tulee taloudenhallinnan ongelma. Palvelujen ulkopuolelle jääminen näyttäytyy asiakkaan sitoutumattomuutena. Nuoren syrjäytymistä tarkastellaan hänen elämänhallintansa puutteena.
Näissä selityksissä voi olla osa totuutta. Ihmisillä on toimijuutta ja vastuuta omista ratkaisuistaan. Rakenteellinen näkökulma ei tarkoita yksilön toimijuuden kieltämistä. Se tarkoittaa sen tarkastelua, millaisissa olosuhteissa toimijuutta käytetään ja millaiset mahdollisuudet ihmisellä tosiasiassa on valita toisin. Ihminen ei ole yksinäinen saareke, vaan osa laajempaa yhteisöä, yhteiskuntaa ja globaalia maailmaa.
Raunio (2009, s. 191–194) kuvaa sosiaalityön erilaisia teoreettisia perspektiivejä, joista yhteiskuntakriittinen perspektiivi suuntaa huomion yksilöllisten ongelmien lisäksi niiden yhteiskunnallisiin yhteyksiin. Sosiaalityön kohteena olevaa elämäntilannetta ei tällöin voida ymmärtää irrallaan esimerkiksi hyvinvointivaltiosta, sosiaalipolitiikasta, köyhyydestä, syrjäytymisestä tai yhteiskunnallisista toimintamahdollisuuksista.
Kun sosiaalialan ammattilainen kohtaa ihmisen, hän kohtaa samalla jotakin siitä yhteiskunnasta, jossa hän elää. Rakenteellisen sosiaalityön lähtökohta on samansuuntainen. Sen työorientaation avulla pyritään tunnistamaan ja muuttamaan ihmisten elämään vaikuttavia eriarvoistavia ja syrjiviä rakenteita (Kairala ym., 2012, s. 37–38). Rakenteellinen sosiaalityö kiinnittää siten yksittäisissä elämäntilanteissa näkyvät ongelmat niitä laajempiin yhteiskunnallisiin olosuhteisiin.
Rakenteellinen katse muuttaa kysymyksiä
Rakenteellisella katseella tarkoitetaan tässä kykyä tunnistaa yksittäisessä elämäntilanteessa yhteiskunnallisia, taloudellisia, poliittisia, institutionaalisia ja kulttuurisia tekijöitä. Kyse ei ole vain tiedosta yhteiskunnan rakenteista, vaan taidosta tarkastella ihmisen tilannetta konteksteissaan, osana laajempia systeemejä.
Rakenteellisen katseen myötä ammattilaisen esittämät kysymykset muuttuvat. Sen sijaan, että kysytään vain, miksi asiakas ei käytä tarvitsemaansa palvelua, pitää kysyä, mikä palvelussa tekee sen käyttämisestä hänelle vaikeaa. Sen sijaan, että kysytään vain, miksi ihminen ei työllisty, pitää kysyä myös, millaisia ihmisiä työmarkkinat sulkevat ulkopuolelleen. Sen sijaan, että ihmettelemme, miksi nuori ei sitoudu palveluun, voimme tarkastella, onko palvelu rakennettu esteettömäksi ja asiakkaan näköiseksi.
Ja kun ihminen tarvitsee jatkuvasti ammattilaisen apua selvitäkseen palvelujärjestelmässä, voimme kysyä, onko ongelma lopulta ihmisessä vai järjestelmässä.
Rakenteellinen katse ei poista yksilöllistä työskentelyä. Päinvastoin yksilöllinen ja rakenteellinen sosiaalityö tarvitsevat toisiaan. Rakenteellisen sosiaalityön tehtävänä on tuottaa tietoa asiakkaiden tarpeista ja niiden yhteiskunnallisista yhteyksistä sekä vaikuttaa sosiaalisiin ongelmiin ja niitä ylläpitäviin olosuhteisiin (Närhi ym., 2023, s. 7, 13).
Sosiaalinen asianajo kuuluu sosiaalialan ammattilaiselle
Rakenteiden tunnistaminen ei kuitenkaan vielä riitä. Sosiaalialan ammattilaisella on myös tehtävä välittää työssään syntyvää tietoa ja vaikuttaa niihin olosuhteisiin, joissa asiakkaat elävät.
Tässä Hokkasen (2013, s. 48–53) sosiaalisen asianajon käsite tarjoaa tärkeän näkökulman. Sosiaalinen asianajo liittyy sosiaalityön pyrkimykseen kohti sosiaalisesti oikeudenmukaisempia yhteiskunnallisia olosuhteita. Sosiaalityön kohteena eivät tällöin ole ainoastaan yksittäiset asiakkaat, vaan myös ne sosiaaliset ja yhteiskunnalliset suhteet, joissa epäoikeudenmukaisuus syntyy ja uusiutuu. Sosiaalityö ei kohdistu ensisijaisesti yksilöön, vaan yksilön ja ympäristön väliseen vuorovaikutukseen (Raunio, 2009, s. 63–64).
Jos ihmisen mahdollisuuksia hyvään elämään rajoittavat palvelujärjestelmän käytännöt, syrjivät rakenteet, kohtuuttomat vaatimukset tai puutteelliset palvelut, ammatillinen tehtävä ei voi olla ainoastaan auttaa ihmistä sopeutumaan niihin. Ammattilaisen tehtävänä on viedä tietoa eteenpäin, toimia marginalisoitujen äänenä silloin, kun heidän oma äänensä ei palvelujärjestelmässä ja yhteiskunnassa kuulu.
Asianajo ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ammattilainen ottaa asiakkaan äänen itselleen. Hokkanen (2013, s. 48–53) kytkee asianajon olennaisesti toimijuuteen. Rakenteellisen työn pitäisikin vahvistaa ihmisten mahdollisuuksia tulla itse kuulluiksi ja vaikuttaa heitä koskeviin palveluihin ja päätöksiin. Ammattilainen voi kulkea rinnalla, tehdä epäkohtia näkyviksi ja viedä asiakkaiden kokemuksista syntyvää tietoa niihin pöytiin, joissa palveluja ja yhteiskuntaa rakennetaan.
Kriittisyys on ammatillista osaamista
Rakenteellinen sosiaalityö mielletään helposti erityiseksi vaikuttamistyön muodoksi. Silloin se saattaa jäädä niiden ammattilaisten tehtäväksi, jotka ovat erityisen kiinnostuneita yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta. Rakenteellisen näkökulman pitäisi kuitenkin olla jotakin perustavampaa sosiaalialan työssä.
Sosiaalialan opiskelijan pitäisi oppia tarkastelemaan kriittisesti myös niitä instituutioita, joissa hän itse työskentelee.
Kairala, Lähteinen ja Tiitinen (2012, s. 36–46) ovat tarkastelleet rakenteellisen sosiaalityön osaamista sosiaalityön koulutuksen käytännössä. Heidän mukaansa rakenteellisen työorientaation avulla voidaan tehdä näkyviksi ja muuttaa yhteiskunnan eriarvoistavia ja syrjiviä rakenteita. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen vahvistaminen liittyy siten olennaisesti myös kysymykseen siitä, millaisia valmiuksia koulutus tuleville ammattilaisille antaa.
Sosiaalialan opiskelijan pitäisi oppia tarkastelemaan kriittisesti myös niitä instituutioita, joissa hän itse työskentelee. Vaikka sosiaalialan työn mandaatti tulee yhteiskunnalta, tulisi sosiaalialan kritiikin aktiivisesti kohdistua myös yhteiskuntaan, ammattikäytäntöjen, organisaation ja ammattilaisen itsensä lisäksi (Rajala & Salonen, 2025, s. 100). Kriittisyys ei tarkoita kaiken vastustamista. Se tarkoittaa kykyä tunnistaa vallankäyttöä, kyseenalaistaa itsestäänselvyyksiä ja arvioida myös oman toiminnan ja oman organisaation käytäntöjen seurauksia. Tärkeintä on osata esittää oikeita kysymyksiä.
Kuka tässä järjestelmässä määrittelee, mikä on ongelma? Kenen tietoa pidetään uskottavana? Millaisia ehtoja avun saamiselle asetetaan? Ketkä putoavat palvelujen väliin? Kenelle järjestelmä toimii hyvin ja kenelle ei? Kuka tai mikä joutuu muuttumaan, jotta palvelu voisi onnistua?
Rakenteellista katsetta pitää harjoitella
Rakenteellinen osaaminen ei synny valmistumisen yhteydessä itsestään. Sitä pitää harjoitella koulutuksen aikana. Tämä on tärkeää myös tutkimuksen perusteella. Kairalan, Lähteisen ja Tiitisen (2012, s. 51–52) tutkimuksessa rakenteellisen sosiaalityön asema koulutuksen käytännössä näyttäytyi vähäisenä ja osaamisessa painottuivat erityisesti tietotyö ja tutkimuksellinen osaaminen. Rakenteellisen sosiaalityön osaamisen koettiin vahvistuvan erityisesti kehittämistyössä.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen voi toteutua myös esimerkiksi sosiaalisessa mediassa. Salosen, Kallion ja Jaakolan (2025) tutkimuksessa enemmistö sosiaalityön opiskelijoista ja sosiaalityöntekijöistä osallistui yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sosiaalisessa mediassa, joskin osallistumisen muodot ja aktiivisuus vaihtelivat. Tutkimuksen tulokset nostavat esiin myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen opetuksen vahvistamisen merkityksen sosiaalityön koulutuksessa.
Opiskelijoita voitaisiin esimerkiksi ohjata tarkastelemaan asiakastapauksia samanaikaisesti yksilöllisestä ja rakenteellisesta näkökulmasta. Mitkä tekijät liittyvät ihmisen omaan elämäntilanteeseen? Mitkä puolestaan palvelujärjestelmään, toimeentuloon, asumiseen, työmarkkinoihin tai yhteiskunnallisiin valtasuhteisiin?
Myös harjoitteluissa voitaisiin kysyä nykyistä systemaattisemmin, mitä opiskelija havaitsee organisaation rakenteista. Ketkä saavat palvelua? Ketkä jäävät sen ulkopuolelle? Millaisia toistuvia epäkohtia asiakkaiden tilanteissa näkyy? Mihin näistä työntekijät voivat vaikuttaa ja millaisia vaikuttamisen kanavia organisaatiossa on?
Samalla opiskelijan pitäisi oppia, ettei asiakastyössä syntyvä tieto ole vain yksittäisiä kertomuksia yksittäisistä ihmisistä. Rakenteellisen sosiaalityön yksi keskeinen tehtävä on juuri asiakastyössä syntyvän tiedon kokoaminen ja sen käyttäminen palvelujen ja yhteiskunnallisten olosuhteiden kehittämisessä (Närhi ym., 2023, s. 13). Kun samankaltaiset kokemukset toistuvat, ne voivat kertoa jostakin rakenteellisesta.
Sosiaalialan tehtävä ei ole vain auttaa selviytymään
Sosiaalialan ammattilaisia tarvitaan auttamaan ihmisiä tässä ja nyt. Kun ihminen on ilman asuntoa, ruokaa, toimeentuloa tai tarvitsemaansa palvelua, hänen tilanteensa vaatii konkreettista apua. Rakenteisiin vaikuttaminen ei korvaa tätä työtä. Mutta yksilöllinen auttaminen ei yksin riitä.
Jos sosiaalialan työssä kohdataan vuodesta toiseen samoja ongelmia, tulisikysyä, miksi niitä syntyy jatkuvasti lisää. Sosiaalialan koulutuksen tehtävänä ei siksi pitäisi olla ammattilaisten kouluttamisen ainoastaan auttamaan ihmisiä selviytymään olemassa olevassa yhteiskunnassa. Sen pitäisi antaa heille valmiuksia myös arvioida kriittisesti sitä yhteiskuntaa, johon ihmisiä pyritään sopeuttamaan.
Yksi sosiaalialan koulutuksen tärkeimmistä tavoitteista onkin opettaa opiskelija katsomaan yksittäistä ihmistä ja näkemään samalla hänen ympärillään oleva yhteiskunta. Kysymään paitsi, miten voisin auttaa tätä ihmistä, mutta myös miksi näin monen ihmisen täytyy tarvita tällaista apua ja mitä meidän pitäisi tehdä toisin. Sosiaalialan työ ei ole joko tai vaan sekä että.
Lähteet
Hokkanen, L. (2013). Asiakaskansalaisen toimijuus sosiaalityöllisessä asianajossa. Teoksessa M. Laitinen & A. Niskala (toim.) Asiakkaat toimijoina sosiaalityössä. Tampere: Vastapaino, 55–86.
Kairala, M., Lähteinen, S., & Tiitinen, L. (2012). Rakenteellisen sosiaalityön osaaminen sosiaalityön opetuksen käytäntöyhteydessä. Teoksessa N. Tuohino, A. Pohjola & M. Suonio (toim.) Sosiaalityön käytännönopetus liikkeessä. SOSNET Julkaisuja 5. Rovaniemi: Valtakunnallinen sosiaalityön yliopistoverkosto, 36–55.
Närhi, K., Rantamäki, N., Kannasoja, S., Kokkonen, T., & Ruonakangas, S. (2023). Johdatus rakenteelliseen sosiaalityöhön. Teoksessa Närhi, K., Kananoja, S., Kokkonen, T., Rantamäki, N. & Ruonakangas, S. Rakenteellisen sosiaalityön tila ja tulevaisuus Suomessa, s. 6–20
Rajala, T., & Salonen, S. (2025). Sosiaalityön yliopistokoulutuksen rooli uusliberalismin haastamisessa – akateeminen käytäntöpolitiikka muutosvoimana. Janus 33 (1), 100–107.
Raunio, K. (2009). Olennainen sosiaalityössä. 2., uudistettu laitos. Helsinki: Gaudeamus Helsinki University Press.
Salonen, S., Kallio, J., & Jaakola, A-M. (2025). Social work students’ and social workers’ policy engagement on social media in Finland. Social Work Education. DOI: 10.1080/02615479.2025.2601686.
Kirjoittajat
Mico Ylimäki
Diakonia-ammattikorkeakoulu lehtori
