Hyppää sisältöön
Piirroskuva ryhmästä ihmisiä istumassa pöydän ääressä. Pöydällä on kahvikuppeja, ja jokainen henkilö näyttää olevan keskittynyt keskusteluun tai lukemiseen.

Näkökulmia opetussuunnitelmakehittämiseen ammattikorkeakoulujen muuttuvissa toimintaympäristöissä

Satu Keisala.
Satu Keisala

Opetussuunnitelmat ovat ammattikorkeakoulujen keskeinen strateginen työväline, jolla varmistetaan tulevien ammattilaisten relevantti osaaminen työelämän muuttuviin tarpeisiin. Opetussuunnitelmat ovat keskeinen instrumentti myös koulutuksen vaikuttavuuden kannalta.

Ammattikorkeakouluilla on vahva autonomia koulutustensa opetussuunnitelmien laatimisessa, ja eri korkeakoulujen opetussuunnitelmat kehittämisprosesseineen ovat vuosikymmenten saatossa muotoutuneet omaleimaisiksi. Myös opetussuunnitelmasta, sen rakenteesta ja ohjaavuudesta koulutusten toteuttamisessa on eriäviä ajattelutapoja ja käytäntöjä.

Toimintaympäristön muutokset ja strategiset linjaukset kehittämistä ohjaamassa

Yhteistä ammattikorkeakoulukentän opetussuunnitelmille näyttää olevan osaamisperustainen ajattelu, vahva kiinnittyminen eurooppalaiseen (EQF) ja kansalliseen (NQF) tutkintojen viitekehykseen sekä ainakin jossain määrin moduulipohjainen rakenne. Lakiperustaisesti säädellyillä koulutusaloilla, kuten sosiaali-, terveys- ja tulkkauksen aloilla, opetussuunnitelmakehittämistä ohjaavat myös EU- ja kansallinen lainsäädäntö sekä ammattikorkeakoulujen yhteisesti sopimat valtakunnalliset kompetenssit.

Opetussuunnitelmien kehittämisessä on huomioitava lukuisia näkökulmia, jotka liittyvät sekä korkeakoulukentän että ammattialojen ajantasaisiin ja ennakoituihin muutoksiin. Toimintaympäristöjen uudistumisvauhti on kova ja opetussuunnitelmien kehittämisprosessien tulee joustavasti, dynaamisesti ja ajantasaisesti kyetä vastaamaan muutoksiin.

Ammattikorkeakouluja ohjataan yhtäältä rahoitusmittareilla yhä tiiviimpään yhteistyöhön esimerkiksi kannustamalla ristiinopiskeluun ja yhteisiin tutkintoihin. Toisaalta tulosperustainen rahoitus luo toimintaympäristöstä vahvasti kilpailullisen ja korostaa toiminnan tehokkuutta. Opetussuunnitelmien kehittämisessä tulee siis huomioida valmius ketterään korkeakouluyhteistyöhön esimerkiksi modulaaristen ja riittävän joustavien opetussuunnitelmien kautta, toisaalta opetussuunnitelmien tulee tukea niiden taloudellisesti kestäviä toteutustapoja.

Toimintaympäristöjen uudistumisvauhti on kova ja opetussuunnitelmien kehittämisprosessien tulee joustavasti, dynaamisesti ja ajantasaisesti kyetä vastaamaan muutoksiin.

Opetussuunnitelmien kehittämistä ohjaavat kunkin korkeakoulun oman strategian ja tavoitteiden lisäksi muun muassa juuri julkaistu Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2040. Siinä tuodaan esille esimerkiksi sujuvien ja joustavien opintopolkujen vahvistamisen, tavoiteajassa valmistumisen ja työllistymisen, korkeakoulujen profiloitumisen ja erilaistumisen sekä työelämälähtöisen jatkuvan oppimisen merkitys.

Tutkinto-ohjelmiin tulee jatkossa systemaattisesti sisällyttää kansainvälisyysosiot. Kansainvälisten opiskelijoiden valmistumista, suomen oppimista ja Suomeen työllistymistä tulee tukea. Uudistuneen vision myötä myös korkeakoulujen rahoitusmalli on lähivuosina uudistumassa. Rahoitusmalli heijastuu vahvasti opetussuunnitelmien kehittämiseen.

Keskiössä sujuvat opintopolut, tulevaisuuden taidot ja opiskelijan oppiminen

On tunnistettu, että ammattikorkeakouluilla on vielä tekemistä opiskelijoiden geneeristen taitojen, kuten analyyttisen päättelyn ja arvioinnin, ongelmanratkaisun tai kielen hallinnan kehittymisessä koulutuksen aikana. Kansainvälisten opiskelijoiden määrän kasvu paitsi englanninkielisissä myös suomenkielisissä koulutuksissa kutsuu korkeakoulut varmistamaan suomea toisena kielenä puhuvien opiskelijoiden riittävän ja laadukkaan suomen kielen oppimisen.

Korkeakoulujen koulutusmuotojen tarjonnan tulee olla kilpailukykyinen ja houkutteleva. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarjolla on hyvä olla nuorten, ensikertalaisten tai kansainvälisten korkeakouluopiskelijoiden oppimista tukevaa, runsaasti kampuksilla kohtaavaa opetusta ja ohjausta sisältävää päiväkoulutusta ja toisaalta monenlaisiin elämäntilanteisiin sopivaa, säännöllisesti rytmittyvää monimuotokoulutusta.

Viime vuosina paikkansa on vakiinnuttanut kokonaan verkossa toteutuvien koulutusten tarjonta. Diakonia-ammattikorkeakoulussa verkkokoulutukset ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti vetovoimaisimpia. Kiihtyvä digitalisaatiokehitys tekoälyineen tuo toimintaympäristöön oman mausteensa.

Kaikki mainitut tekijät mahdollistuvat ja todentuvat korkeakoulutuksessa opetussuunnitelmien kautta. Keskiössä on moninaisten opiskelijoiden oppiminen, osaamisen kertyminen ja hyvinvointi opintopolullaan kohti ammattilaisuutta ja asiantuntijuutta.

Huolellinen ja ajantasainen toimintaympäristöanalyysi osana opetussuunnitelmien kehittämisen tietoperustaa on keskeistä. Ammattikorkeakoulut toteuttavat tätä työtä vahvassa dialogissa työelämäkumppaneidensa kanssa, sekä alueellisesti että valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Kirjoittajat

Satu Keisala

Diakonia-ammattikorkeakoulu Vastaava koulutuspäällikkö
Satu Keisala.
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122166
Viittaaminen:

Keisala, S. (25.9.2026). Näkökulmia opetussuunnitelmakehittämiseen ammattikorkeakoulujen muuttuvissa toimintaympäristöissä. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122166

Lisenssi:

Jaa artikkeli