Monissa projekteissa syntyy toimivia palveluja ja toimintamalleja, mutta vain osa niistä vakiintuu käyttöön projektin päätyttyä. Siksi jo projektin aikana on tärkeää suunnitella, kuka vastaa ratkaisujen käytöstä ja kehittämisestä rahoituksen loputtua. Myös projektien onnistumista pitäisi arvioida pidemmällä aikavälillä kuin nykyisin.
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa (TKI) syntyy uusia palveluratkaisuja, toimintamalleja, koulutussisältöjä ja yhteistyörakenteita. Tuloksia esitellään julkaisuissa, verkkosivuilla ja loppuseminaareissa. Projektin päättyessä kehitetty toiminta saattaa kuitenkin hiipua, vaikka sillä olisi saavutettu hyviä tuloksia. Yksi TKI-toiminnan keskeisistä kysymyksistä onkin, miten määräaikaisesta projektista syntyy pysyvää yhteiskunnallista muutosta.
Projektin onnistumista arvioidaan tyypillisesti sen tavoitteiden, toiminnan ja tuotosten perusteella. Pitkäaikaisten vaikutusten kannalta olennaista on myös se, otetaanko kehitetyt ratkaisut käyttöön, leviävätkö ne ja muuttavatko ne organisaatioiden ja yhteisöjen toimintaa.
Projektien määräaikaisuus hankaloittaa pitkäjänteistä kehittämistä
Projekteista on tullut vakiintunut tapa uudistaa julkisia palveluja, koulutusta ja alueellisia yhteistyörakenteita. Niissä voi kokeilla uutta, koota eri alojen asiantuntijoita yhteen, kehittää osaamista sekä vahvistaa organisaatioiden välistä yhteistyötä.
Projekteihin sisältyy kuitenkin rakenteellinen jännite: niiden rahoitus, henkilöstö ja toteutusaika on määritelty etukäteen, mutta uusien käytäntöjen vakiintuminen voi kestää huomattavasti projektia pidempään.
Tutkimuksessa projektimuotoisen toiminnan yleistymistä kutsutaan projektimaistumiseksi (projectification). Nylénin (2021) mukaan projektit voivat vauhdittaa kestävyysmurroksia kokoamalla toimijoita yhteen, vahvistamalla niiden yhteistyötä ja tuottamalla uusia ratkaisuja. Projektien vaikutukset voivat kuitenkin jäädä lyhytaikaisiksi, jos niissä kehitetyt ratkaisut eivät vakiinnu osaksi organisaatioiden toimintaa.
Milloin kehitetystä ratkaisusta tulee innovaatio?
TKI-toiminnassa kehittämistyön tuloksia arvioidaan usein innovaation käsitteen avulla. OECD:n ja Eurostatin (2018) Oslo Manual -julkaisun mukaan innovaatio on uusi tai merkittävästi parannettu tuote tai prosessi, joka eroaa olennaisesti organisaation aiemmista ratkaisuista ja joka on tuotu käyttäjien saataville tai otettu käyttöön organisaation toiminnassa.
Määritelmässä keskeistä on toteutunut käyttöönotto. Uusi idea, toimintamallin suunnitelma tai kokeilussa kehitetty prototyyppi on vasta innovaation perusta.
Ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnassa innovaatiot voivat olla esimerkiksi palveluja, pedagogisia käytäntöjä tai organisaatioiden toimintaprosesseja. Innovaation ei tarvitse olla täysin uusi keksintö. Riittää, että se on uusi organisaatiolle, joka ottaa sen käyttöön.
Käyttöönotto ei kuitenkaan vielä tarkoita, että innovaatio vakiintuu pysyvästi. Ratkaisu voi jäädä lyhytaikaiseksi tai vain pienelle käyttäjäjoukolle. Jotta innovaatio leviää, voidaan sitä joutua muokkaamaan erilaisiin tarpeisiin sopivaksi.
Projekteissa käytetään yleisesti käsitteitä tulosten levittäminen, hyödyntäminen ja juurruttaminen. Niillä tarkoitetaan erilaisia prosesseja. Tulosten levittäminen lisää tietoa kehitetyistä ratkaisuista, hyödyntäminen tarkoittaa ratkaisujen soveltamista käytännössä ja juurruttaminen viittaa toimintatapojen vakiinnuttamiseen osaksi organisaation toimintaa.
Mayn ja Finchin (2009) normalisaatioprosessiteoria selittää, mikä auttaa uusia toimintatapoja vakiintumaan. Teorian mukaan käytäntö juurtuu, kun sen tarkoitus ymmärretään yhteisesti, toimijat sitoutuvat siihen, sen toteuttaminen on käytännössä mahdollista ja toimintaa arvioidaan jatkuvasti.
Nämä tekijät korostuvat projekteissa, koska ratkaisujen kehittäjät eivät välttämättä vastaa niiden myöhemmästä käytöstä. Projektin aikana syntynyt asiantuntemus saattaa jäädä yksittäisten työntekijöiden varaan, ellei osaamisen siirtoa ja käyttöönottoa valmistella järjestelmällisesti.
Kansainvälisesti kehitettyjen ratkaisujen juurtuminen edellyttää paikallista sitoutumista
European Social Innovation Campus (ESIC) -projekti tarjoaa esimerkin siitä, millaisia jatkuvuuteen liittyviä kysymyksiä TKI-projekteissa kohdataan. Projektissa kehitetään eurooppalaisena yhteistyönä sosiaalisten innovaatioiden osaamista, koulutussisältöjä ja oppimisympäristöjä. Tavoitteena on, että projektissa kehitettyjä ratkaisuja hyödynnetään erilaisissa koulutus- ja toimintaympäristöissä.
Jotta projektissa kehitetyt ratkaisut jäisivät käyttöön, korkeakoulujen on otettava ne osaksi koulutustaan. Lisäksi niiden toteuttamiseen tarvitaan henkilöstön osaamista, aikaa ja muita resursseja.
Kansainvälisessä yhteistyössä kehitetyt ratkaisut juurtuvat paremmin, kun niitä sovelletaan paikallisiin tarpeisiin. Ratkaisujen käyttöönottoa ja edelleen kehittämistä voi tukea myös se, että projektissa syntyneet yhteistyöverkostot jatkavat toimintaansa.
Kuka vastaa tuloksista projektirahoituksen päätyttyä?
Munck af Rosenschöld (2019) tarkastelee tutkimuksessaan sitä, miten projektit voivat edistää institutionaalista muutosta. Tutkimuksen mukaan projektien pitkäaikaiset vaikutukset riippuvat siitä, otetaanko niiden tulokset osaksi organisaatioiden rakenteita ja toimintatapoja.
Käytännössä jatkuvuus vaatii selkeää omistajuutta. Kehitetylle ratkaisulle tarvitaan organisaatio tai toimija, joka vastaa sen käyttöönotosta, ylläpidosta ja edelleen kehittämisestä. Omistajuuteen kuuluu myös sen varmistaminen, että ratkaisun käyttöönottoon ja ylläpitoon on riittävästi osaamista ja resursseja ja että sen toimivuutta seurataan.
Rajallinen hankerahoitus voi vaikeuttaa jatkuvuutta. Rahoittajat odottavat usein, että projektien tuloksia hyödynnetään pitkään niiden päättymisen jälkeen, vaikka rahoitus kattaa vain määräaikaisen kehittämistyön. Toteuttajaorganisaatioiden taas odotetaan jatkavan tulosten hyödyntämistä osana omaa toimintaansa.
Organisaatioiden on siis sitouduttava ratkaisuihin, vaikka niiden toimivuudesta, tarpeesta ja kustannuksista saadaan täsmällisempää tietoa vasta projektin edetessä. Käyttöönotto voi vaatia henkilöstöä, uusia vastuita tai muutoksia olemassa oleviin palvelu- ja toimintarakenteisiin.
Rahoittajien, projektien toteuttajien ja tuloksia hyödyntävien organisaatioiden välinen vastuunjako olisi tarpeen määritellä nykyistä täsmällisemmin. Jatkuvuuden suunnittelussa kannattaa arvioida, mitkä tulokset halutaan vakiinnuttaa, kuka vastaa niiden hyödyntämisestä ja mitä käyttöönotto vaatii organisaatiolta.
Jatkuvuuden rakentaminen alkaa jo projektin valmistelusta
Tulosten juurruttaminen painottuu usein projektin loppuvaiheeseen. Silloin voi olla vielä avoinna, jatketaanko toimintaa ja millä resursseilla.
Jatkuvuutta kannattaa suunnitella projektin koko elinkaaren ajan. Jo valmisteluvaiheessa tulisi tunnistaa, missä organisaatioissa ja ympäristöissä ratkaisuja on tarkoitus hyödyntää, mihin tarpeisiin ne vastaavat ja millaisia muutoksia käyttöönotto voi tuoda mukanaan.
Toteutusvaiheessa tarvitaan järjestelmällistä vuoropuhelua kehittäjien, organisaatioiden johdon ja tulevien käyttäjien välillä. Kokeiluista saadun tiedon avulla ratkaisuja voidaan kehittää ja sovittaa olemassa oleviin käytäntöihin. Samalla voidaan arvioida käyttöönoton kustannuksia, osaamistarpeita ja vastuita.
Käyttöönotto ja leviäminen voivat synnyttää uusia oivalluksia ja muuttaa alkuperäistä ratkaisua. Projektin päättyessä tulisi siksi olla selvillä, miten toimintamallia kehitetään edelleen ja miten siitä kertynyttä osaamista jaetaan muiden hyödynnettäväksi.
Kaikkia kokeiluja ei kannata vakiinnuttaa. Kehittämistyö on arvokasta myös silloin, kun se paljastaa toimimattomia ratkaisuja ja tuottaa tietoa vaihtoehtoisista toimintatavoista. Myös päätös lopettaa kokeilu tai uudistaa sitä merkittävästi voi olla onnistuneen TKI-toiminnan tulos.
Projektien pitkäaikaisia tuloksia tulisi arvioida jälkikäteen
Projekteja arvioidaan usein niiden toteutusaikana. Osallistujamäärät, tuotetut toimintamallit ja toteutetut toimenpiteet kertovat projektin etenemisestä ja välittömistä saavutuksista. Pysyvä muutos organisaatioiden toiminnassa voi kuitenkin näkyä vasta myöhemmin.
Arviointia olisi siksi perusteltua täydentää rahoituskauden jälkeisellä seurannalla. Esimerkiksi vuoden tai kahden kuluttua projektin päättymisestä voitaisiin tarkastella, ovatko kehitetyt ratkaisut edelleen käytössä, miten niitä on mukautettu ja millaisia muutoksia niiden hyödyntäminen on vaatinut.
Seurannassa olisi hyödyllistä tarkastella myös ratkaisujen leviämistä ja jatkokehittämistä. Kehitetty toimintamalli voi tuottaa pitkäaikaista hyötyä alkuperäisen toteuttajaorganisaation ulkopuolella, vaikka sen käyttö alkuperäisessä muodossa päättyisi. Tällaiset vaikutukset jäävät helposti tunnistamatta, jos arvioidaan vain projektin välittömiä tuloksia.
Lisäksi voitaisiin selvittää, mitkä tekijät ovat edistäneet tai vaikeuttaneet tulosten hyödyntämistä. Erityistä huomiota voitaisiin kiinnittää organisaatioiden sitoutumiseen, johtamiseen, resurssien saatavuuteen ja yhteistyön jatkuvuuteen.
Seurannan avulla voitaisiin tunnistaa, millaiset ratkaisut jäävät käyttöön projektin päättymisen jälkeen ja miksi. Tätä tietoa voitaisiin hyödyntää uusien projektien suunnittelussa ja tulosten käyttöönotossa. Samalla saataisiin tutkimustietoa siitä, millaisia pitkäaikaisia vaikutuksia projekteilla on organisaatioihin. Jälkiseurannan toteuttamisesta, vastuista ja resursseista olisi tarpeen sopia jo projektin suunnitteluvaiheessa.
Ammattikorkeakoulujen TKI-projektien pitkäaikainen arvo rakentuu niiden tuottaman osaamisen, yhteistyön ja innovaatioiden hyödyntämisestä. Kehitettyjen ratkaisujen käyttöönotto ja leviäminen edellyttävät organisaatioilta sitoutumista, selkeää vastuunjakoa ja valmiutta uudistaa toimintatapojaan.
Projektien onnistumista pitäisi arvioida nykyistä pidemmällä aikavälillä. Jälkiseuranta auttaa tunnistamaan, millaisia pysyviä muutoksia TKI-toiminnasta on syntynyt ja miten innovaatiot ovat siirtyneet osaksi organisaatioiden ja yhteisöjen toimintaa.
European Social Innovation Campus
- European Social Innovation Campus (ESIC) selvittää, millaisia taitoja ja kykyjä yhteiskunnallisilla innovaattoreilla tulisi olla ja kehittää tutkimukseen perustuen koulutussisältöjä kaikille koulutusasteille.
- European Social Innovation Campus toimii verkossa koko Euroopan laajuisesti ja mukana koulutussisältöjen suunnittelussa on 15 organisaatiota kymmenestä maasta.
- Euroopan unionin osarahoittama hanke (Erasmus+) on käynnissä vuosina 2023–2027. Euroopan unioni tai Euroopan koulutuksen ja kulttuurin toimeenpanovirasto (EACEA) ei vastaa julkaisun sisällöstä.
Lähteet
May, C., & Finch, T. (2009). Implementing, Embedding, and Integrating Practices: An Outline of Normalization Process Theory. Sociology, 43(3), 535–554. https://doi.org/10.1177/0038038509103208
Munck af Rosenschöld, J. (2019). Inducing institutional change through projects? Three models of projectified governance. Journal of Environmental Policy & Planning, 21(4), 333–344. https://doi.org/10.1080/1523908X.2019.1606702
Nylén, E.-J. A. (2021). Projectified governance and sustainability transitions: How projects and framework programmes can accelerate transition processes. Environmental Policy and Governance, 31(6), 605–618. https://doi.org/10.1002/eet.1957
OECD/Eurostat. (2018). Oslo Manual 2018: Guidelines for Collecting, Reporting and Using Data on Innovation, 4th Edition. (The Measurement of Scientific, Technological and Innovation Activities). OECD Publishing/Eurostat. https://doi.org/10.1787/9789264304604-en
Kirjoittajat
Harri Kostilainen
Diakonia-ammattikorkeakoulu Erityisasiantuntija, YTT
