Moni kansainvälinen ammattikorkeakoulun opiskelija on tullut Suomeen kaukaa, maiden ja merten takaa. Miten opiskelijat kokevat Suomeen muuton? Miltä opinnot ja Suomessa eläminen tuntuvat? Entä jatkuuko heidän matkansa opintojen jälkeen jälleen toisten maiden ja merten taa?
Kappaleessa Nature Boy Nat King Cole laulaa: There was a boy/A very strange enchanted boy/They say he wandered very far/Very far, over land and sea…And then one day/A magic day he passed my way…
Soitan kappaleen usein opiskelijoilleni heidän opintojensa alkuvaiheessa. Uudet opiskelijat ovat kuin tuo laulun poika: minulle vielä tuntemattomia, mutta erityislaatuisia. Monet heistä ovat tulleet Suomeen kirjaimellisesti maiden ja merten takaa. Samalla mietin, mistä lähtökohdista he ovat Suomeen tulleet ja miten kokevat opinnot ja elämän Suomessa.
Kysyin keväällä kansainvälisen opiskelijaryhmän opiskelijoilta, millaiselta elämänmuutos ja ensimmäinen lukuvuosi on tuntunut ja millaisia odotuksia heillä on tulevaisuudestaan. Opiskelijat piirsivät yhdessä suuren puun juurineen ja useaan suuntaan kurottavine oksineen. Sitten he kirjoittivat keltaisille papereille ajatuksiaan Suomeen ja Diakonia-ammattikorkeakouluun (Diak) tulosta ja liimasivat ne puun juuriin. Punaisille lapuille he kirjoittivat siitä, miltä heidän ensimmäinen vuotensa Suomessa ja Diakissa on tuntunut. Nämä he kiinnittivät puun runkoon. Puun lehdiksi opiskelijat liimasivat vihreitä post-it-lappuja. Niissä he pohtivat tulevaisuuttaan.
Elämänmuutos siirtymäriittinä
Päätös Suomeen muutosta ja Diakiin opiskelemaan tulosta merkitsee opiskelijoille suurta elämänmuutosta ja siirtymää (transition). Se voi tarkoittaa irtautumista monista entistä elämää jäsentävistä rakenteista, arkisista rutiineista ja sosiaalisista suhteista. Samalla se merkitsee myös uutta alkua tai ”uutta matkaa ja elämänvaihetta”, kuten opiskelijat itse tuota siirtymää kuvasivat.
Uuteen alkuun liittyy paljon ristiriitaisia tunteita. Jotkut opiskelijat kertoivat Suomeen ja Diakiin saapumiseen liittyvistä peloistaan, epämukavuudestaan ja yksinäisyyden tunteistaan.
Eräässä puun juuriin kiinnitetyssä lapussa luki: ”Tunsin olevani yksin ja eksyksissä.” Toinen opiskelija kertoi ristiriitaisten tunteiden vyöryneen hänen ylitseen. Hän mietti, oliko päätös lähteä Suomeen hänen elämänsä paras päätös vai katuisiko hän sitä joskus.
Birindelli (2023) kuvaa kansainvälisten opiskelijoiden muuttoa ulkomaille siirtymäriittinä, jossa opiskelija joutuu sopeutumaan uuteen sosiaaliseen ja kulttuuriseen todellisuuteen. Siirtymäriitteihin liittyy keskeisesti liminaalitilan eli välitilan käsite (Turner, 1970). Henkilö elää kahden sosiaalisen todellisuuden välissä: entistä elämäntilannetta määrittävät normit, käytännöt ja rakenteet ovat liudentuneet, mutta uuteen sosiaaliseen asemaan ja siihen liittyviin toimintatapoihin liittyy vielä haparointia.
Myös omat opiskelijani ovat siirtyneet uuteen ja ovat uuden kynnyksellä. Siirtymä aiheuttaa hämmennystä, kuten eräs opiskelija kuvaa: ”Walking through the airport to the immigration I saw the sign that said welcome to the world’s happiest country and at the same time a quiet long hallway with nobody around me – it felt surreal.”
Toimijuutta ja kuulumisen tunnetta
Opiskelijat kuvasivat ensimmäistä vuottaan Suomessa ja Diakissa monesti hämmennyksen ja ulkopuolisuuden kokemusten kautta.
Merkittävää on kuitenkin, että he eivät ainoastaan ”yritä parhaansa mukaan sopeutua uuteen kulttuuriin, vuodenaikoihin ja uuteen elämäntapaan”. Sen lisäksi he ovat aktiivisia toimijoita ja haluavat itse vaikuttaa omaan tilanteeseensa. Eräs opiskelija totesi: ”Opin taistelemaan itseni puolesta ja päästämään irti asioista tarvittaessa.”
Opiskelijat kuvasivat, että ensimmäinen vuosi on opettanut heitä rakentamaan vahvempia henkilökohtaisia rajoja ja löytämään omia voimavarojaan ja kykyjään.
Uuteen maahan, kulttuuriin ja uudenlaisiin opiskeluympäristöihin saapuminen merkitsee helposti sitä, että opiskelijan totutut arkipäivän rutiinit eivät enää uudessa yhteiskunnassa toimi.
Uuteen maahan, kulttuuriin ja uudenlaisiin opiskeluympäristöihin saapuminen merkitsee helposti sitä, että opiskelijan totutut arkipäivän rutiinit eivät enää uudessa yhteiskunnassa toimi. Hänen kykynsä toimia arjessa ja navigoida yhteiskunnassa ovat nyrjähtäneet sijoiltaan. Kuulumisesta (belonging) kirjoittanut sosiologi Vanessa May (2011) toteaa, että juuri kokemus siitä, että yksilön ja hänen sosiaalisen ympäristönsä välillä on kitkaa, aiheuttaa levottomuuden ja ulkopuolisuuden tunteita.
May (2011) korostaa, että kuuluminen on relationaalista, aina suhteessa johonkin ja joihinkin. Kokemukset, uudet ihmissuhteet, arjen rutiinit ja käsitykset omista mahdollisuuksista muovaavat sitä, mihin ja miten tunnemme kuuluvamme. Hän jatkaa, ettei kuuluminen ole päämäärä tai staattinen tila. Se on pikemminkin prosessi ja ajassa ja paikassa rakentuva ja alati muuttuva ja neuvoteltavissa oleva kokemus.
Opiskelijan teksti kuvaa tätä kuulumisen relationaalista ja prosessimaista luonnetta hyvin: ”Ystävyyssuhteet syntyvät hitaasti, mutta varmasti… jok’ikinen kokemus on muuttanut ja muovannut minua… hitaasti, mutta varmasti olen saanut lisää itseluottamusta ja hitaasti, mutta varmasti muutun.”
Opiskelijat eivät siis vain sopeudu uuteen maahan ja kulttuuriin vaan pyrkivät aktiivisesti rakentamaan omaa paikkaansa uudessa ympäristössään. Vastuu kuulumisesta ei saisi kuitenkaan olla vain yksittäisen opiskelijan harteilla. Kuulumisen rakentuminen on vastavuoroista ja riippuu myös siitä, millaisia mahdollisuuksia tähän tarjotaan ja tunnustetaanko heidät yhteiskunnan ja yhteisöjen yhdenvertaisiksi jäseniksi.
Toiveikkaana tulevaisuuteen
Puun oksiin kiinnitetyt vihreät post-it-laput olivat kuin kevään uusia lehtiä, toiveikkaita. Vaikka vuosi uudessa maassa, uudenlaisessa opiskelukulttuurissa oli ollut paikoitellen raskas, liittyi tulevaisuuteen paljon toivoa. Kaisa Haapakoski (2025) toteaa, ettei toivoa tulisi nähdä vain henkilökohtaisena ominaisuutena. Toivolla on aina laajempi yhteys sosiaaliseen ympäristöömme ja yhteiskunnan rakenteisiin.
Opiskelijoiden teksteissä on kolmenlaisia näkökulmia toivoon. Tulevaisuuden toiveet liittyvät ensinnäkin opiskelijan omaan toimijuuteen. He haluavat kehittää omaa ammatillista osaamistaan, esimerkiksi suomen kielen taitoaan, vuorovaikutustaitojaan ja ylipäätänsä niitä taitoja, joita työelämässä tarvitaan. Opiskelijat pystyvät kuvittelemaan itsellensä mahdollisuuden ”lupaavaan tulevaisuuteen”. He myös pyrkivät monin keinoin vaikuttamaan siihen itse. Kuten eräs opiskelija kirjoitti: ”I can do it!”.
Opiskelijoiden toiveet liittyvät myös heidän henkilökohtaiseen tulevaisuuteensa. He eivät ainoastaan kuvittele, miten he parantavat omia tulevaisuusnäkymiään vaan myös millaista elämää kohti he kulkevat. Opiskelijat toivovat itsellensä ja perheillensä huoletonta ja vakaata tulevaisuutta. Eräs opiskelija kirjoittaa toivovansa ja rukoilevansa, että ”kauniit päivät tulisivat pian osaksi hänen elämäänsä”. Toinen toivoo, että voisi ”karistaa kaiken negatiivisuuden mielestään ja ottaa elämän avosylin vastaan.”
Monessa tulevaisuuden toiveessa korostuu toive kuulumisesta, oli se sitten kuulumista korkeakouluun tai laajemmin Suomeen. Eräälle opiskelijalle tulevaisuus merkitsee: ”Uusia toiveita, uusia unelmia, uusi maa, jonne voin istuttaa tulevaisuuteni.”
Toivo ei siis ole vain positiivisia ajatuksia ja unelmia. Toiveiden toteutuminen vaatii myös olosuhteita, jotka mahdollistavat niiden tavoittelemisen.
Siksi onkin syytä kysyä, mitä korkeakoulu voi yhteisönä ja Suomi yhteiskuntana tarjota, jotta kansainvälisten opiskelijoiden toivolla olisi mahdollisuus kasvaa konkreettiseksi tulevaisuudeksi Suomessa. Ovatko oppilaitosyhteisöt valmiita ottamaan kansainväliset opiskelijat osaksi yhteisöä ja tarjoamaan heille maaperän, jossa toivon siemen voi kasvaa?
Lähteet
Birindelli, P. (2023). The Experience of International Students: Biographical Narratives and Identities. Soc 60, 372–387 (2023). https://doi.org/10.1007/s12115-023-00809-0
Haapakoski, K. (2025). Sosiaalisen toivon tutkimuksen tarpeellisuus. Yhteiskuntapolitiikka 90(2), s. 196-201.
May, V. (2011). Self, Belonging and Social Change. Sociology 45(3), s.363–378
Turner, V. (1970). The Forest of Symbols. Aspects of Ndembu Ritual. Cornell University Press.
Kirjoittajat
Katja Päällysaho
Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, VTM
