Hyppää sisältöön

Sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus

Opiskele asiantuntijaksi, jonka työn keskiössä ovat lapset ja perheet! Koulutus tarjoaa väylän sosionomin, varhaiskasvatuksen ohjaajan sekä varhaiskasvatuksen sosionomin tehtäviin.

Nainen, jolla on yllään romaninaisen puku, katsoo kameraan.muotokuvassa.
Opetuspaikka
Verkkokampus
Koulutusala
Kirkon ala, Sosiaaliala
Tutkintonimike
Sosionomi (AMK)
Kesto
3,5 vuotta
Laajuus
210 op
Opetusmuoto
Verkko-opetus
Opetuskieli
Suomi
Hakuaika
9.3.2027—23.3.2027
Aloitusajankohta
Elokuu 2027
Aloituspaikat
10 (verkkototeutus)

Koulutus antaa valmiudet työskennellä sosionomina monissa eri tehtävissä nuorisotyössä, lastensuojelussa, mielenterveystyössä, kriminaalityössä, maahanmuuttajatyössä, vanhustyössä, vammaistyössä, palveluohjauksessa, sosiaalivakuutuksessa, työvoimapalveluissa ja kuntoutuksessa julkisella ja kolmannella sektorilla sekä yksityisten palveluntuottajien palveluksessa.

Lisäksi koulutus antaa varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden sekä kelpoisuuden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virkoihin.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja on kasvattaja, jonka työn keskiössä ovat lapset ja perheet. Hänen tehtävänään on organisoida, koordinoida, ohjata ja kehittää seurakunnan varhaiskasvatuksen eli lapsi- ja perhetyön toimintaa. Työhön kuuluu ryhmätoimintaa, yksilöiden kohtaamista ja yhteistyötä kotien kanssa.

Varhaiskasvatuksen ohjaaja toimii seurakunnassa varhaiskasvatuksen asiantuntijana ja osallistuu kasvatus- ja perhetyön ja jumalanpalveluselämän toteuttamiseen ja kehittämiseen. Hän toimii yhteistyössä yhteiskunnan varhaiskasvatuksen, opetustoimen ja eri järjestöjen kanssa.

Tutkintoon sisältyvät varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen edellytettävät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot (60 op). Lue lisää varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuudesta.

Diakista saat perustietojen ja -taitojen lisäksi erityisosaamista

  • Opit ymmärtämään asiakkaidesi moninaisuutta, katsomuksia ja elämänkokemuksia.
  • Osaat organisoida, ohjata ja kehittää seurakunnan varhaiskasvatusta ja perhelähtöistä työtä.
  • Saat valmiudet tehdä yhteistyötä yhteiskunnan varhaiskasvatuksen, opetustoimen ja järjestöjen kanssa.

Diakista valmistuneet työllistyvät parhaiten Suomessa!

Yli 90 prosenttia löytää töitä vuoden sisällä valmistumisesta.

Minulla on mahdollisuus hankkia tutkinto, jossa yhdistyivät omat kiinnostuksen kohteeni: sosiaaliala ja kirkollinen ala.
Diakin valitsin, koska koen, että pystyn sitoutumaan korkeakoulun arvoihin.

– Minna, sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatuksen opiskelija

Usein kysytyt kysymykset sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus -koulutuksesta

Tuleeko kuulua kirkkoon, että voi hakea sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus -koulutukseen? 

Ei tarvitse. Voit hakea koulutukseen, tulla valituksi ja opiskella tutkinnon alusta loppuun, vaikka et kuuluisi mihinkään kirkkokuntaan tai uskonnolliseen yhteisöön. Koulutus on avoin kaikille hakijoille taustasta riippumatta. 

Huomioi kuitenkin valmistumisen jälkeen: Jos haluat tulevaisuudessa työskennellä nimenomaan Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virassa, kirkko vaatii työntekijöiltään konfirmoitua kirkon jäsenyyttä. Jos taas työskentelet valmistumisen jälkeen kunnalla, järjestössä tai muissa sosiaalialan tehtävissä, kirkkoon kuulumisella ei ole merkitystä. 

Missä eri paikoissa kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja voi työskennellä? 

Koska tutkinto sisältää myös varhaiskasvatuksen sosionomin (60 op) ja yleisen sosionomin opinnot, uramahdollisuudet ovat todella monipuoliset: 

  • Evankelis-luterilaiset seurakunnat: Päiväkerhot, perhekerhot, vauvatoiminta, iltapäiväkerhot sekä erilaisten leirien, retkien ja perhetapahtumien järjestäminen. 
  • Kuntien ja kaupunkien päiväkodit: Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävät, joissa painottuvat lasten hyvinvointi, perheiden kokonaisvaltainen tukeminen ja moniammatillinen yhteistyö. 
  • Järjestöt ja yhdistykset: Lapsi-, nuoriso- ja perhetyötä tekevät kolmannen sektorin toimijat (esimerkiksi Mannerheimin Lastensuojeluliitto tai Pelastakaa Lapset). 
  • Muu sosiaaliala: Sosionomin laaja tutkinto avaa ovet myös lastensuojeluun, perhetyöhön, maahanmuuttajatyöhön tai vaikkapa koulukuraattorin tehtäviin. 
Paljonko kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja saa palkkaa? 

Palkka määräytyy sen mukaan, minkä alan työehtosopimuksen piirissä työskentelet: 

Työnantaja ja tehtävä Palkka-arvio (peruspalkka) Mitä lisätään päälle? 
Seurakunta  
 (Kirkon varhaiskasvatuksen ohjaaja) 
2800–3000 €/kk Palkkaus noudattaa KirVESTES-sopimusta (yleensä vaativuusryhmä 502 tai 503). Vuosien mittaan työkokemuslisät nostavat palkkaa. 
Kunta tai kaupunki  
 (Varhaiskasvatuksen sosionomi) 
2700–2950 €/kk Noudattaa kunnallista KVTES-sopimusta. Myös tähän vaikuttavat työkokemusvuodet ja mahdolliset paikalliset lisät. 
Voit vierittää taulukkoa
Onko koulutuksessa paljon harjoitteluja? 

Kyllä on, ja se on opintojen parhaita puolia. Koska kyseessä on ammattikorkeakoulututkinto, käytännön tekeminen ja työelämäyhteys ovat isossa roolissa alusta asti. 

  • Tutkinnon laajuus on 210 opintopistettä (op), ja ohjattua työelämäharjoittelua siihen sisältyy yhteensä 45 opintopistettä
  • Tämä tarkoittaa käytännössä 3 eri harjoittelujaksoa 3,5 vuoden opintojen aikana. 
  • Harjoitteluissa pääset testaamaan taitojasi eri ympäristöissä: yksi jakso tehdään tyypillisesti seurakunnan lapsi- ja perhetyössä, toinen (pedagoginen harjoittelu) päiväkodissa ja kolmas muussa valitsemassasi sosiaalialan ympäristössä. 

Opiskelu ei siis ole pelkkää luennoilla istumista, vaan verkostoituminen tuleviin työnantajiin alkaa heti ensimmäisistä harjoitteluista lähtien.

Mitä tarkoittavat päivä-, verkko- ja monimuotototeutukset? 

Diakin eri opiskelumuotoihin voit tutustua tarkemmin Opiskelijan oppaassa

Miten voin hakea tähän koulutukseen yhteishaussa? 

Valintatavat koulutukseen yhteishaussa ovat todistusvalinta ensikertalaisille hakijoille sekä ammattikorkeakoulujen yhteinen AMK-valintakoe

Mistä löydän aiempien vuosien hakijatilastoja tai alimpia hyväksyttyjä pistemääriä? 

Löydät yhteishaun tilastot ja pisterajat Opetushallinnon tilastopalvelu Vipusesta

Hakijamäärät näet Korkeakoulujen hakeneet ja paikan vastaanottaneet -raportista. Pisterajoja voit tarkastella Korkeakoulujen yhteishaun pisterajat -raportista. Muista valita raportti koulutuksen alkamisvuoden- ja kauden mukaan. 

Vipusen käyttöohjeita löydät Vipusen ohjesivulta. Ohjevideoita löydät myös Vipusesta

Hae koulutukseen!

Voit hakea sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatus -koulutukseen yhteishaussa 9. – 23.3.2027 .

Opiskelijoiden tarinoita