Koulutus antaa valmiudet työskennellä sosionomina monissa eri tehtävissä nuorisotyössä, lastensuojelussa, mielenterveystyössä, kriminaalityössä, maahanmuuttajatyössä, vanhustyössä, vammaistyössä, palveluohjauksessa, sosiaalivakuutuksessa, työvoimapalveluissa ja kuntoutuksessa julkisella ja kolmannella sektorilla sekä yksityisten palveluntuottajien palveluksessa.
Lisäksi koulutus antaa varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuden sekä kelpoisuuden Suomen evankelis-luterilaisen kirkon varhaiskasvatuksen ohjaajan virkoihin.
Varhaiskasvatuksen ohjaaja on kasvattaja, jonka työn keskiössä ovat lapset ja perheet. Hänen tehtävänään on organisoida, koordinoida, ohjata ja kehittää seurakunnan varhaiskasvatuksen eli lapsi- ja perhetyön toimintaa. Työhön kuuluu ryhmätoimintaa, yksilöiden kohtaamista ja yhteistyötä kotien kanssa.
Varhaiskasvatuksen ohjaaja toimii seurakunnassa varhaiskasvatuksen asiantuntijana ja osallistuu kasvatus- ja perhetyön ja jumalanpalveluselämän toteuttamiseen ja kehittämiseen. Hän toimii yhteistyössä yhteiskunnan varhaiskasvatuksen, opetustoimen ja eri järjestöjen kanssa.
Tutkintoon sisältyvät varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuuteen edellytettävät varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan opinnot (60 op). Lue lisää varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuudesta.
Diakista saat perustietojen ja -taitojen lisäksi erityisosaamista
- Opit ymmärtämään asiakkaidesi moninaisuutta, katsomuksia ja elämänkokemuksia.
- Osaat organisoida, ohjata ja kehittää seurakunnan varhaiskasvatusta ja perhelähtöistä työtä.
- Saat valmiudet tehdä yhteistyötä yhteiskunnan varhaiskasvatuksen, opetustoimen ja järjestöjen kanssa.
Minulla on mahdollisuus hankkia tutkinto, jossa yhdistyivät omat kiinnostuksen kohteeni: sosiaaliala ja kirkollinen ala.
Diakin valitsin, koska koen, että pystyn sitoutumaan korkeakoulun arvoihin.– Minna, sosionomi (AMK), kirkon varhaiskasvatuksen opiskelija
