Siirry sisältöön

Syksyn yhteishaku on päättynyt – Diakiin ensisijaisesti hakeneiden määrä kasvoi kolmanneksen

Syksyn korkeakoulujen yhteishaku päättyi 14.9.2023. Diakissa oli tarjolla 340 aloituspaikkaa AMK-koulutuksiin Helsingissä, Porissa, Oulussa ja verkossa.

Yhteishaussa Diakiin haki yhteensä 3114 hakijaa, joista 1182 haki ensisijaisesti Diakiin.

Diakin vetovoimaisimmaksi koulutukseksi kaikkien hakijoiden osalta nousi täysin verkossa toteutettava sosionomi (AMK) -koulutus. Suosituimpiin hakukohteisiin kuuluivat myös lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus sekä sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutus, jotka järjestetään Helsingissä.

Syksyn yhteishaun hakijamäärä kasvoi viime vuoden hakijamäärästä lähes 20 prosenttia. Ensisijaisten hakijoiden osalta hakijamäärä nousi 33 prosenttia verrattuna vuoteen 2022.

– Hakijamäärän kasvu ilahduttaa meitä suuresti. Suomessa on todellinen tarve Diakista valmistuville auttamisen ammattilaisille. On hienoa nähdä konkreettisesti, että alamme tuntuvat merkityksellisiltä ja kiinnostavilta, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.

Opiskelijavalinnat

Kevään toinen yhteishaku jatkuu opiskelijavalinnoilla.

Ammattikorkeakoulututkintoon johtaviin koulutuksiin opiskelijat valitaan pääsääntöisesti AMK-valintakokeen ja todistusvalinnan perusteella.

Diakin sosiaali- ja terveysalan sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta, josta voi lukea lisää Ammattikorkeakouluun.fi-sivustolta. Diakin AMK-valintakokeet järjestetään Diakin Helsingin-, Oulun- ja Porin-kampuksilla. Hakija valitsee kokeen suorituspaikan ja -ajan yhteishaun hakulomakkeella tarjolla olevista vaihtoehdoista. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitset tekeväsi kokeen Diakissa.

Lähihoitajataustaisille suunnattu sairaanhoitaja (AMK) -koulutus ei ole mukana AMK-valintakokeissa, vaan valintatapana on kaksiosainen valintakurssi. Lähihoitajataustaisille suunnatun sairaanhoitajakoulutuksen valintakurssista voi lukea lisää täältä.

Suomenkielisissä sosiaali- ja terveysalan AMK-tutkintoon johtavissa koulutuksissa 40 % opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla. Todistusvalinta ei ole käytössä Diakin lähihoitajataustaisille suunnatussa sairaanhoitaja (AMK) -koulutuksessa.

Valinnan tulokset

Todistusvalinnan tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 18.10.2023. Muiden kuin todistusvalintojen tulokset ilmoitetaan hakijoille viimeistään 24.11.2023. Kerromme verkkosivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise verkossa.

Hakija näkee lopullisen tilanteensa Oma Opintopolku -palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta myös sähköpostitse.

Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.

Hyväksytyksi tulleiden opiskelijoiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 1.12.2023 klo 15 mennessä. Opiskelupaikan voi saada varasijalta vielä 12.12.2023 saakka.

Lisätiedot

Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.

Hakijalle-sivut