Siirry sisältöön

Julkaisu: Osallisuutta soveltavan teatterin avulla

Piirrettyjä hahmoja selin, pitävät käsiään toistensa ympärillä, kuvituskuva.
Soveltava teatteri voi auttaa vahvistamaan nuorten osallisuutta. Uusi julkaisu kokoaa Tule nähdyksi -hankkeen työpajoihin osallistuneiden kokemuksia.

Tule nähdyksi -hankkeen työpajoissa käytettiin soveltavan teatterin menetelmiä nuorten osallisuuden tukemisessa ja mielenterveyden edistämisessä. Haluamme kuulla tarinasi – Havaintoja Tule nähdyksi -hankkeesta -julkaisu kokoaa ammattinäyttelijöiden ja nuorten kokemuksia työpajojen kohtaamisista.

– Jokaisen tarinalla on väliä. Kaikkien nuorten, mutta erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien, on tarpeen päästä mukaan yhteisöllisyyttä rakentavaan toimintaan toisten nuorten kanssa, kertovat julkaisun toimittajat, hankkeen projektipäällikkö Mertsi Ärling ja asiantuntija Riia Lamminmäki.

Tule nähdyksi -hanke paneutui erityisesti syrjäytymisvaarassa olevien nuorten osallisuuden tukemiseen hyödyntämällä soveltavan teatterin menetelmiä. Hankkeen työpajoissa tehtiin nuorten kokemuksia ja tunteita näkyviksi yhdessä ammattinäyttelijöiden, opetus- ja ohjausalan asiantuntijoiden sekä nuorten kanssa.

Työpajat nostivat esille yhteiskunnan paineet sosiaalisuudelle, joka heijastuu myös nuoriin.

– Nuoret kokevat nyky-yhteiskunnan toivovan kaikilta ihmisiltä tietynlaista sosiaalisuutta, joka määritetään puheen määrän kautta. Teroitimme kaikille, että emme halunneet lähteä muuttamaan ketään puheliaammaksi tai kenenkään temperamenttia toisenlaiseksi, vaan lähtökohtana oli tukea jokaisen omaa, uniikkia luonnetta. Halusimme luoda harjoitteluun sellaiset olosuhteet, joissa kaikki voisivat olla juuri sellaisia kuin sinä päivänä sattuvat olemaan, toimittajat kertovat.

Työkaluja taidelähtöiseen ohjaukseen

Julkaisu kokoaa yhteen hyväksi koettuja toimintatapoja soveltavan teatterin menetelmiä käyttäville. Pedagoginen paketti on suunnattu erityisesti nuorten kanssa työskenteleville tai nuorisoalaa opiskeleville koulutus- ja ohjausalan ammattilaisille. Materiaalista on jo saatu hyvää palautetta.

– Taidelähtöisten menetelmien on todettu olevan hyvä työkalu sosiaali- ja terveysalalla sekä koulutusalalla. Sen on tutkitusti todettu vaikuttavan ihmisen kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin ja mielenterveyteen. Siksi osaamista hyödyntää soveltavan teatterin menetelmiä tarvitaan vieläkin enemmän.

Diakonia-ammattikorkeakoulun hallinnoimassa hankkeessa olivat toteuttajina myös Q-teatteri, Rakastajat-teatteri, Tarinateatteri Vox ja Vamos Helsinki. Helmikuussa päättyvää hanketta rahoittaa Euroopan sosiaalirahasto, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen kautta.

Julkaisun tiedot

Ärling, M., & Lamminmäki, R. (toim.). (2022). Haluamme kuulla tarinasi – Havaintoja Tule nähdyksi -hankkeesta (Diak Työelämä 28). Diakonia-ammattikorkeakoulu. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-493-402-2

Julkaisu on luettavissa Theseuksessa.