Siirry sisältöön

Tulkkikoulutus siirtyy Turusta Helsinkiin kesällä 2023

Diakin vararehtori Pirjo Hakala kertoo Turun-kampuksen siirtymästä Helsinkiin.
Diakin viittomakielen ja puhevammaisten tulkkikoulutus ja muu Turun-kampuksen toiminta siirtyvät Turusta Helsingin-kampukselle ensi vuoden aikana. Muutostilannetta käytiin läpi läntisen alueen ja Turun seudun viittoma- ja puhevammaisten tulkkauksen palvelutuottajien tapaamisessa Diakin Turun-kampuksella 23.11.2022.

Tapahtumassa Diakin vararehtori, koulutusjohtaja Pirjo Hakala kertoi verkostolle Diakin Turun-toimintojen siirtymisestä Helsingin-kampukselle. Siirtymä tapahtuu kesäkuussa 2023.

– Muutoksen syynä on muun muassa varautuminen Diakin kiristyvään taloustilanteeseen. Pyrimme turvaamaan Diakin toimintaedellytyksiä pitkällä aikavälillä, kertoi Hakala.

Turussa koulutetaan viittomakielen ja puhevammaisten tulkkeja sekä jonkin verran asioimistulkkeja.

– Diak haluaa jatkaa laadukasta tulkkikoulutustaan. Kevään 2023 yhteishaussa etsitään opiskelijoita jo Helsinkiin, Hakala sanoi.

Diakin tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä muu yhteistyö esimerkiksi harjoittelupaikkojen ja muiden työelämäkumppaneiden kanssa jatkuu ennallaan Turun alueella.

– Helsinkiin siirtymisestä riippumatta haluamme pitää huolta Turun seudun verkostoistamme ja asiakkaistamme. Diakin tarkoitus on olla tulevaisuudessakin valtakunnallinen toimija niin kehittämisen kuin koulutuksenkin osalta, Hakala vakuutti.

Tilaisuudessa kuultiin myös Tulevaisuuden tulkkaustaidot -hankkeen kuulumisia lehtori, projektipäällikkö Tiia Oldenburgin ja lehtori, asiantuntija Matleena Messon kertomana. Hankkeessa vahvistetaan tulkkien, asiakkaiden ja kouluttajien osaamista etäopetuksesta ja etätulkkauksesta.

Lisäksi Kelan Ryhmäpäällikkö Riikka Paavonperä puhui esityksessään toimijuudesta ja luottamuksesta vammaisten tulkkauspalvelun välitystoiminnassa.

Lisätiedot

Lue lisää Turun-kampuksen siirtymisestä Helsinkiin 

Ota yhteyttä

Kuva: Jimi Tikkanen