Siirry sisältöön

Diakin kampusten sulkua jatketaan 11.4.2021 asti 

Kuvituskuva
Koska valtakunnallinen koronatilanne ei ole parantunut, Diakin valmiusryhmä on tehnyt päätöksen, että jatkamme kampusten sulkua 11. huhtikuuta 2021 asti. Valmiusryhmä päätti aiemmin sulkea kampukset 8.–28.3. väliseksi ajaksi. Uuden päätöksen mukaisesti kampukset avautuvat näillä näkymin 12. huhtikuuta.  

Valmiusryhmä seuraa tautitilannetta jatkuvasti. Kampukset pyritään avaamaan heti, kun se on turvallista. 

Kampuksilla vain välttämätön opetus ja itseopiskelu 

Itsenäinen opiskelu, työskentely ja asiointi kampuksilla on välttämättömissä tilanteissa mahdollista, mutta esimerkiksi ryhmätyön tekeminen ei ole sallittua. 

Kampuksilla saa välttämättömissä tapauksissa työskennellä yksin. Tällaisia tilanteita ovat sellaiset tapaukset, joissa opiskelija ei esimerkiksi kotioloissa pysty tekemään opintojen etenemisen kannalta välttämättömiä opiskelutehtäviä. 

Sulun aikana kampusten tiloissa ei saa kokoontua. Ryhmätyöskentely tulee sulun aikana toteuttaa etäyhteyksin. Näin turvaat oman ja opiskelutoverisi terveyden. 

Tentit järjestetään sulun aikana etänä lukuun ottamatta sairaanhoitajan ammatillisen ydinosaamisen valtakunnallista koetta (ns. yleSH-koe), joka toteutuu valvottuna kampuksilla. Kokeen suorittajat jaetaan useampaan luokkatilaan, jotta turvaväleistä voidaan huolehtia. Kokeeseen tulevien tulee käyttää maskia. Lue lisää yleSH-nettisivuilta.

Lukujärjestyksissä ilmoitettu kampuksilla tapahtuva opetus järjestetään sulunkin aikana.  Seuraa lukujärjestystäsi mahdollisten muutosten varalta. 

Lisätiedot: 

  • Ajantasaiset ohjeet löydät Diakin nettisivuilta: www.diak.fi/korona 
  • Jos sinulla on kysyttävää tai palautetta, laitathan sähköpostiviestiä valmiusryhmälle: korona@diak.fi