Siirry sisältöön

Korona lisäsi opiskelijoiden mielenterveyshaasteita – Diak innovoi uusia palveluja 

Korkeakouluopiskelijoiden mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet voimakkaasti pandemian aikana. YTHS:n mukaan mielenterveyteen liittyviä yhteydenottoja on ollut ajoittain jopa yli puolet kaikista yhteydenotoista.

– Diak on pitkään ollut vahva toimija ja edelläkävijä opiskelijahyvinvointipalveluiden tarjoamisessa suomalaisten korkeakoulujen joukossa. Kuitenkin myös Diakissa opiskelijoiden jaksamisen haasteet sekä opiskeluun ja pitkittyneeseen koronatilanteeseen liittyvä ahdistus ovat olleet esillä tänä syksynä, kertoo opiskelijarajapinnassa toimiva kuraattori Tiina Ikonen.

Diakissa tartuttiin pian pandemian puhjettua tarmokkaasti toimeen opiskelijoiden hyvinvoinnin ja mielenterveyden turvaamiseksi. Apuna oli jo valmiiksi hyvin toimiva opiskelijahyvinvoinnin järjestelmä.

– Diakissa meillä on ollut jo ennen koronaa poikkeuksellisen laajat opiskelijahyvinvoinnin palvelut. Jokaisella viidellä kampuksellamme toimii esimerkiksi opiskelijahyvinvoinnin työryhmä, joka suunnittelee ja seuraa kunkin kampuksen tilannetta. Ryhmissä on mukana myös opiskelijoita ja sidosryhmiä, kuten oppilaitosdiakoneja ja YTHS:n edustajia, sanoo opiskelijahyvinvoinnin kokonaisuudesta vastaava palvelujohtaja Johanna Lammi.

Opiskelijoiden hyvinvointi ei jää Diakissa pelkästään opettajien, opinto-ohjaajien ja kuraattorien asiaksi, vaan myös kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa luodaan ja kokeillaan uusia tapoja parantaa sitä. Diak kumppaneineen on saanut opetus- ja kulttuuriministeriöltä ja Euroopan sosiaalirahastolta (ESR) merkittävää rahoitusta opiskeluhyvinvointia tukeviin hankkeisiin.

– Ohjauksella hyvinvointia - ja Hyvinvointia korkeakouluopintoihin -hankkeet tuovat tällä hetkellä lisäresursseja opiskeluhyvinvointityöhön. Molemmissa hankkeissa on luotu ja kokeiltu tukimalleja sekä opiskelijoille että opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Hankkeissa on mukana opiskelijoita tekemässä esimerkiksi kyselytutkimusta. Hankkeissa kehitetyt ja testatut toimintamallit tullaan integroimaan perustoimintaan hankkeiden päätyttyä, kertoo Diakin hanketoiminnasta vastaava kehitysjohtaja Elina Ylikoski.

Myös opiskelijakunnilla on tärkeä rooli opiskelijahyvinvoinnissa. Diakin opiskelijakunnalla O’Diakolla on meneillään kaksi opiskeluhyvinvointia tukevaa hanketta, ja opiskelijakunta tekee tiivistä yhteistyötä Diakin tukipalvelujen kanssa.

– Opiskelijakunnan kautta tavoitetaan laajemmin opiskelijoita. Meillä on korona-aikana kehitetty opiskelijatoimintaa Discordiin. Uutena opiskeluhyvinvointityön palveluna on Diakin kanssa aloitettu O’Diakon Discord-alustalla toimiva Kysy kuraattorilta -kanava, opiskelijakunta O’Diakon toiminnanjohtaja Juha-Pekka Tulijoki sanoo.

Diakissa on kehitetty pandemian aikana myös muita matalan kynnyksen tapoja, joiden avulla opiskelija voi hakeutua avun piiriin.

– Viime keväänä jokaiselle opiskelijallemme lähetettiin kotiosoitteeseen perinteinen postikortti, jolla pyrittiin ylläpitämään opiskelumotivaatiota ja kerrottiin, mistä saa apua, jos opinnot takkuavat tai mieli on maassa. Tämä pieni ele sai paljon kiitosta opiskelijoilta, Johanna Lammi sanoo.

Lisäksi Diakissa on luotu digitaalisia ja monikanavaisia tapoja päästä avun piiriin. Digipalveluja on kehitetty ihmiskeskeisesti ja yhdessä nuorten kanssa Diakin hanketoiminnan kautta.

– Esimerkkinä tästä on uusi nuorille suunnattu verkkotyökalu Zekki, joka löytyy myös opiskelusovellus Tuudosta.  Zekki kannustaa pohtimaan omaa hyvinvointia ja ohjaa matalan kynnyksen palveluihin, Elina Ylikoski kertoo.

Opiskelijahyvinvoinnin innovaatioita Diakista

Lisätiedot