Siirry sisältöön

Diak päivitti koronaohjeistusta

Kuvituskuva
Koronavirustilanne on viime viikkoina pahentunut koko maassa. Kaikki Diakin kampuspaikkakunnat ovat joko koronaepidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, tai lähellä näihin vaiheisiin siirtymistä. Tästä syystä myös Diak on päivittänyt koronaohjeistustaan.

Erityisesti pääkaupunkiseudun heikentyneen tilanteen vuoksi Diak ottaa käyttöön uusia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Diakin valmiusryhmä seuraa tiiviisti valtakunnallista ohjeistusta ja päivittää omia ohjeistuksiaan tarvittaessa.

Muutoksia kampusten aukioloissa ja ravintolapalveluissa

Helsingin-kampuksen ravintola on suljettu 31.3.2021 asti. Ravintolan mahdollisesta aukiolosta tämän jälkeen tiedotetaan erikseen.Helsingin-kampus on suljettu 8.–28.3.2021. Ovet avataan tänä aikana vain välttämättömään opetukseen tuleville, kirjaston noutopalveluun tuleville sekä välttämättömistä syistä kampuksen tiloissa oleville Diakin opiskelijoille. Helsingin-kampuksen kirjastossa on tänä aikana käytössä vain noutopalvelu.

Turun-kampuksen ja Pieksämäen-kampusten ravintolat ovat kiinni 8.–28.3.2021.

Muiden kampusten ravintolat ovat auki toistaiseksi. Seuraa ravintoloiden omaa tiedotusta aukioloista.

Pieksämäen- ja Porin-kampukset ovat jo aiemmin linjatun mukaisesti kiinni. Katso tarkempi ohjeistus asiointiin näillä kampuksilla ja muiden kampusten aukiolosta koronaohjeesta.

Opetus pääosin etäyhteyksin

Lähes kaikki opetus on jo aiemmin siirretty etäopetukseksi. Kampuksilla toteutuu vain opetus, jota ei voida toteuttaa etänä, kuten simulaatio-opetus ja taitopajat. Pakollisen lähiopetuksen ryhmiä jaetaan eri tiloihin.

Osa aiemmin kampuksella suoritettavista tenteistä on siirretty etätoteutukseen. Tarkemmat tiedot muutoksista on ilmoitettu opiskelijoille sähköpostitse sekä Diaklen ja Tuudon kautta. Muutokset näkyvät myös lukujärjestyksissä.

Seuraa Diakin koronatiedotusta

Opiskelijat saavat uusimmat ohjeistukset koronaan liittyen Tuudon, Diaklen ja päivittyvän koronatilannesivun kautta www.diak.fi/korona. Muista myös tarkistaa lukujärjestykset säännöllisin väliajoin muutosten varalta.

Lisätiedot: