Olemme saaneet Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiöltä (YTHS) tiedon, ettei se tällä hetkellä pysty tarjoamaan opiskelijoille vastaanottoaikoja terveydentilan selvitystä varten siinä laajuudessa, jota aiempi ohjeistuksemme olisi edellyttänyt.
Tämän vuoksi hyväksymme toistaiseksi opiskelijoilta YTHS:n tartuntatautiselvityslomakkeeseen perustuvan opiskelijan itse allekirjoittaman selvityksen. Opiskelijan tulee kuitenkin edelleen täyttää selvitys huolellisesti ja toimittaa se harjoitteluyksikköön ensisijaisesti viimeistään kaksi viikkoa ennen harjoittelun alkua.
Koska ohjeistus on muuttunut lyhyellä aikataululla, olemme ohjanneet harjoitteluyksiköitämme käyttämään tapauskohtaista harkintaa ja hyväksymään tarvittaessa myös harjoittelun alkaessa toimitetun opiskelijan allekirjoittaman selvityksen. Tavoitteena on kuitenkin, että selvitykset toimitetaan jatkossakin sovitun aikataulun mukaisesti ennen harjoittelun alkamista.
Selvitämme parhaillaan käytäntöä yhdessä opiskelijoiden ohjeistuksesta vastaavan työryhmän kanssa, ja ohjeistusta tullaan päivittämään tämän työn edetessä. Tavoitteenamme on löytää mahdollisimman toimiva ja yhdenmukainen ratkaisu sekä ennen kaikkea varmistaa, etteivät opiskelijoiden harjoittelut vaarannu tai peruunnu sellaisista syistä, joihin opiskelijat eivät itse voi vaikuttaa.
Kiitämme ymmärryksestänne ja yhteistyöstänne tilanteessa, jossa käytäntöjä on jouduttu muuttamaan nopeasti. Tiedotamme mahdollisista jatkolinjauksista heti niiden valmistuttua.
Edellinen selvitysohjeistus
Muistutamme opiskelijoita siitä, että Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköihin asiakas- tai potilastiloihin harjoitteluun tulevilta opiskelijoilta edellytetään tartuntatautilain (1227/2016) 48 §:n ja 55 §:n mukaisia selvityksiä ennen harjoittelun alkamista.
Tartuntatautilaki 48 § – selvitys rokotussuojasta
Opiskelijalla tulee olla rokotuksen tai sairastetun taudin antama suoja:
- tuhkarokkoa vastaan
- vesirokkoa vastaan
- influenssaa vastaan
- lisäksi jatkuvasti alle 1-vuotiaita hoitavilla hinkuyskää vastaan (tehosterokotus 5 vuoden välein)
Tartuntatautilaki 55 § – tuberkuloosiselvitys
Opiskelijalta edellytetään luotettava selvitys siitä, ettei hän sairasta hengityselinten tuberkuloosia.
Ilman tuberkuloosiselvitystä opiskelija ei voi aloittaa harjoittelua sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksikössä.
Rokotussuojaa ja tuberkuloosille altistavia tekijöitä koskeva selvitys tehdään opiskeluhuollossa. Opiskeluhuollossa laaditaan tartuntatautiselvitystodistus, joka opiskelijan tulee toimittaa harjoitteluyksikköön viimeistään kaksi (2) viikkoa ennen harjoittelun alkamista.
Mikäli opiskelija ei toimita vaadittua todistusta määräaikaan mennessä, harjoittelupaikka perutaan.
Koska asiaan liittyen on tullut paljon kysymyksiä, olemme selkeyttäneet ohjeistusta todistuksen osalta:
- Selvitykset tehdään sote-alan opiskelijoille yleensä ensimmäisen opiskeluvuoden terveystarkastuksessa. Selvitys voidaan tehdä myös muussa yhteydessä, jos tilanne sitä vaatii.
- Opiskelija täyttää ennen opiskeluterveydenhuollon vastaanotolle tuloa rokotussuojaa ja tuberkuloosin riskitekijöitä koskevan kyselyn:
a. Opiskeluterveydenhuollon (YTHS.fi) oma tartuntatautikysely tai
b. VAKEn kysely, jos omaa ei ole. (Ladattava PDF) - Opiskeluterveydenhoitaja käy vastaukset läpi ja laatii opiskelijalle kirjallisen todistuksen harjoitteluja varten. Todistukseen ei kirjata terveystietoja, vaan siinä todetaan ainoastaan, täyttääkö opiskelija tartuntatautilain mukaiset vaatimukset kyseistä harjoittelua varten.
a. Todistukseksi kelpaa potilastietojärjestelmässä tehty vapaamuotoinen todistus, josta käy ilmi organisaatio (esim. Helsinki/YTHS) ja kuka todistuksen on laatinut. - Todistus on voimassa koko opiskelun ajan. Jos opiskelija kuitenkin altistuu tuberkuloosille opintojen aikana tai esimerkiksi oleskelee pidempään tuberkuloosin riskialueella, tuberkuloosiselvitys tulee uusia. Opiskelijaa ohjataan itse huolehtimaan selvityksen uusimisesta tällaisissa tilanteissa.
- VAKEn yksiköt eivät kysy harjoitteluun tulevalta opiskelijalta terveystietoja (esim. rokotustiedot), vaan ainoastaan opiskeluterveydenhuollossa laaditun todistuksen.
- Opiskelija sopii harjoittelupaikan kanssa siitä, miten esittää todistuksen työharjoitteluun tullessaan. Todistusta ei tarvitse jättää paperisena harjoittelupaikkaan, vaan riittää, kun se esitetään sovitusti.
- Emme hyväksy HUSin/YHTS:n tai muiden organisaatioiden lomakkeita, joissa kartoitetaan opiskelijan terveystietoja, sillä emme kerää opiskelijoiden terveystietoja eikä tartuntatautilain mukaisten selvitysten arviointi kuulu harjoittelupaikan vastuulle. Hyväksymme ainoastaan terveydenhuollon ammattihenkilön, esimerkiksi terveydenhoitajan, antaman kirjallisen todistuksen, josta ilmenee opiskelijan soveltuvuus harjoitteluun tartuntatautilain edellyttämällä tavalla.
