Diakin ja Sataedun toteuttamassa Polkuni Satakunnassa -hankkeessa (AMIF) tuetaan EU:n ja ETA-maiden ulkopuolelta maahan muuttaneiden naisten kotoutumista ja työmarkkinoille kiinnittymistä Satakunnan alueella, sekä vahvistetaan paikallisten järjestöjen ja yhdistysten valmiuksia osallistua kotoutumista edistävään toimintaan.
Polkuni Satakunnassa -hanke on syntynyt alueellisesta tarpeesta kehittää maahan muuttaneille naisille suunnattua tukea. Halu oppia suomen kieltä on suuri, mutta esimerkiksi kotoutumiskoulutuksiin on usein pitkät jonotusajat, ja kielen itsenäiseen opiskeluun tarvittavaa tukea on vaikea saada. Samoin työllistymisen halu on vahva, mutta töiden löytäminen koetaan monesti vaikeaksi kielitaitoon ja työnhakutaitoihin liittyvien haasteiden vuoksi.
Toiminnan lähtökohtana on maahan muuttaneiden naisten osallisuuden kokonaisvaltainen tukeminen, jossa kielen oppiminen, sosiaalinen osallisuus sekä koulutus- ja työelämään kiinnittyminen nähdään toisiinsa kytkeytyvinä osa-alueina. Hankkeen keskeisiä toimintamuotoja ovat suomen kielen opetus, digiosaamisen vahvistaminen, yksilöllinen työelämäohjaus sekä järjestötoimijoiden koulutus ja materiaalien tuottaminen järjestöjen tarpeisiin.
Matalan kynnyksen suomen kielen kursseilla tuetaan maahan muuttaneiden naisten kotoutumista
Hankkeessa järjestetään kaikille kohderyhmäläisille avointa, matalan kynnyksen suomen kielen opetusta. Opetus sisältää kaksi kurssia, peruskurssin ja jatkokurssin. Kurssien tavoitteena on, että osallistujan kielitaito on kurssin päättyessä parantunut kieliä koskevan yhteisen eurooppalaisen viitekehyksen mukaan vähintään yhdellä tasolla. Peruskurssi on suunnattu oppijoille, joilla ei ole vielä suomen kielen osaamista ja opetus lähtee liikkeelle alkeista. Tavoitetaso kurssin loppuessa on vähintään A1. Jatkokurssi on jatkumoa peruskurssille ja sen lähtötasona on A1 ja tavoitetaso kurssin loppuessa vähintään A2. (Europass, 2025.) Osallistujat suorittavat kurssien alussa ja lopussa kielitaitotasoa mittaavan testin.
Opetus on suunniteltu tukemaan osallistujien oman opinto- ja työllisyyspolun pohdintaa sekä osallistujien kotoutumista omaan kotikuntaan.
Opetus on suunniteltu tukemaan osallistujien oman opinto- ja työllisyyspolun pohdintaa sekä osallistujien kotoutumista omaan kotikuntaan. Oppimateriaalit rakentuvat autenttisiin tilanteisiin ja teemoihin, jotka vahvistavat arkielämässä tarvittavaa kielitaitoa sekä ammatillisten tavoitteiden sanoittamista. Teemoja ovat esimerkiksi:
- Hyvinvointi, terveys ja turvallisuus
- Päivittäinen asiointi kaupassa, sote-palveluissa ja omassa kotikunnassa
- Viestintä varhaiskasvatuksen ja koulun kanssa
- Oman osaamisen kuvaaminen, CV ja osaamisportfolio
- Työnhaku ja työhaastattelun harjoittelu
- Ammatit, osaamistarpeet ja urapolut.
Opetusmateriaalit on suunniteltu toiminnallisiksi ja tavoitteena on, että jokainen opetuskerta tarjoaa sanastoa ja tietoa, joka tukee osallistujien arkea. Kielikurssit on suunniteltu erilaisissa elämäntilanteissa oleville ja opetuksen ajaksi järjestetään lastenhoito, mikä mahdollistaa erityisesti pienten lasten äitien osallistumisen.
Järjestöt ja yhdistykset kielen oppimisen tukijoina
Hankkeessa aktivoidaan Satakunnan alueen kolmannen sektorin toimijoita mukaan kotoutumista tukevaan toimintaan. Ruohonjuuritason järjestöt ja yhdistykset pystyvät tarjoamaan helposti lähestyttävää ja arjessa mukana olevaa tukea maahan muuttaneille viranomaistahojen ohella. Toimijoilla on suurta potentiaalia tukea suomeen muuttaneita esimerkiksi lähiyhteisöön tutustumisessa, sosiaalisten verkostojen luomisessa ja suomen kielen oppimisessa.
Hankkeessa tuotetut suomen kielen opetusmateriaalit on rakennettu siten, että kolmannen sektorin toimijat voivat tulevaisuudessa halutessaan ottaa ne käyttöönsä hankkeen verkkosivuilta. Tavoitteena on, että materiaalit toimivat kolmannen sektorin välineinä matalan kynnyksen suomen kielen opetuksessa, esimerkiksi kielikahviloiden tukena. Materiaalien toimivuutta on nyt pilotoitu hankkeen järjestämillä suomen kielen kursseilla ja seuraavana toimenpiteenä on materiaalien jalkauttaminen järjestöjen ja yhdistysten käyttöön. Päämääränä on, että kolmannen sektorin toimijat saisivat välineitä ja rohkeutta kielen oppimisen tukemiseen.
Lähde
Europass. (i.a.) Euroopan unioni. Saatavilla 12.12.2025. https://europass.europa.eu/fi/common-european-framework-reference-language-skills
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251217120807
