Sosiaali- ja terveydenhuollolla on määritetty yhteiskunnallinen tehtävä, jota ohjaa yhteisesti sovitut eettiset arvot. Samoin on diakoniatyöllä, jota kutsutaan myös kirkossa tehtäväksi sosiaalityöksi. Yhteiskunnan muutokset uhkaavat kuitenkin kuormittaa niin alojen työntekijöitä kuin asiakkaitakin.
Yhteiskunnassa tapahtuneet muutokset, esimerkiksi taloudellinen kantokyky, ovat tuoneet eettiseen keskusteluun kysymyksiä, jotka aiheuttavat sote- ja diakonia-alan ammattilaisille harmaita hiuksia sekä asiakkaille epävarmuutta ja pahimmillaan kärsimystä. Ketä hoidetaan, kenellä on oikeus saada palveluja? Miten tehdä työtä jatkuvan eettisen kuorman kanssa?
Arvoristiriidoista eettiseen kuormittumiseen
Sote-alan työntekijät ovat ajautuneet entistä syvempään ahdinkoon hallituksen leikkausten vuoksi, jotka uhkaavat heikentää erityisesti heikoimmassa asemassa olevien hyvinvointia. Hyvinvointialueilla on lisääntyvässä määrin säästöpaineita ja ne joutuvat sopeuttamaan toimintaansa ja resurssejaan. Yt-neuvotteluiden tuloksena työntekijöitä vähennetään ja monissa paikoissa joudutaan muuttamaan työnkuvia ja tekemään muutoksia toimintaan synkän taloustilanteen vuoksi. Asiakkaille ei välttämättä voida taata palveluja samalla tavalla kuin aikaisemmin ja niitä karsitaan. Sosiaalialan työtä säätelee lainsäädäntö, mutta lakikaan ei tiukassa yhteiskunnallisessa tilanteessa aina takaa oikeudenmukaisuuden toteutumista.
Sosiaalityöntekijöille, sosiaaliohjaajille ja sairaanhoitajille tulee arjessa vastaan monisyisiä tilanteita, jotka vaativat huolellista eettistä harkintaa. Sosiaaliohjaajat ja -työntekijät ovat virkavastuullisina vastuussa asiakkaiden palvelutarpeen arvioinnista ja heillä on olennainen rooli, kun asiakkaalle myönnetään palveluja. Toisinaan työntekijät kohtaavat tilanteita, joissa asiakas tarvitsee tehostettua asumista, mutta määrärahat on jo käytetty Lisämäärärahapyynnöt ovat arkipäivää johtuen siitä, että ennustettavuus palveluiden käytön osalta ei ole helppoa. Etiikan ja rahan välille syntyykin ristiriita.
Työntekijöiden arkea ohjaa vahva ammattietiikka. Vaikean tilanteen edessä yhä useampi työntekijä joutuu miettimään omia arvojaan ja etiikkaa. Kun palveluja ei voida tarjota tai niistä tingitään, siitä aiheutuu työntekijöille arvoristiriitaa. Eettinen kuorma ja arvoristiriidat vaikuttavat väistämättä työhyvinvointiin. Uupumus ja toivottomuus lisääntyvät, jos aikaa ja mahdollisuuksia asiakkaan auttamiseen ei ole. Työntekijöiden harteilla oleva eettinen kuorma on murskaavaa. Tiedetään, millaista apua ja millaisia palveluja asiakkaat tarvitsisivat, mutta usein heille joudutaan näiden sijasta tarjoamaan “eioota” resurssien puutteen vuoksi. Sote-alalla työskentelevien eettistä kuormaa voi helpottaa, kun tietää, että jokin muu taho auttaa hädässä olevaa asiakasta.
Yhteiskunnallisen epävarmuuden vaikutukset diakoniatyössä
Yhteiskunnan haasteet heijastuvat kirkossa tehtävään diakoniatyöhön tuoden sen piiriin uusia taloudellisissa vaikeuksissa olevia asiakkaita. Auttamisvelvollisuus on yhteiskunnalla, mutta yhä useampi asiakas siirtyy seurakuntien diakoniatyöhön ja tuo mukanaan viestiä, ettei muualta enää saa apua. Seurakunnissa diakoniatyön auttamismahdollisuudet eivät ole yhdenmukaisia, vaan voivat vaihdella paikkakunnittain. Auttamismahdollisuuksiin vaikuttavat seurakuntien henkilöstö- ja taloustilanteet.
Myös monissa seurakunnissa sekä henkilöstö- että taloudelliset resurssit ovat vähentyneet ja diakoniatyössä tehtäviä avustuspäätöksiä joudutaan tekemään haastavissa tilanteissa. Lait eivät velvoita diakoniatyöntekijöitä tai kirkkoa ihmisten taloudellisessa auttamisessa, vaan jokainen avustustarve harkitaan tapauskohtaisesti. Seurakuntien diakoniatyöhön ohjautuu entistä enemmän myös heitä, jotka tarvitsevat keskusteluapua. Diakoniatyön kautta saatava keskusteluapu on merkityksellistä, sillä asiakkailla on usein kokemus siitä, että sosiaali- ja terveysalalla työntekijöiden kiire estää kuuntelemasta heitä.
Diakoniatyön yksi keskeinen tehtävä on nostaa niiden ääntä kuuluviin, jotka eivät itse sitä pysty tekemään. Tämän ajatellaan tarkoittavan heikoimmassa asemassa olevien ihmisten tilanteiden nostamista esiin. Ehkäpä diakoniatyöntekijöiden voidaan ajatella voivan osaltaan nostaa esiin myös kestämättömän ristipaineen alla työskentelevien sote-alan ammattilaisten ääntä.
Yhteiskunnan haasteet heijastuvat kirkossa tehtävään diakoniatyöhön tuoden sen piiriin uusia taloudellisissa vaikeuksissa olevia asiakkaita.
Monialaisen yhteistyön mahdollisuudet
Diakoniatyön lisäksi kolmannen sektorin toimijat ovat voineet paikata avuntarvetta tehokkaasti. Nyt myös kolmannen sektorin toiminnasta on leikattu, eikä palveluita ole sen vuoksi tarjolla entiseen tapaan. Kaikkien toimijoiden resurssien vähetessä monialaisen yhteistyön lisääminen on välttämätöntä. On kuitenkin pohdittava, tuoko yhteistyö eri sektoreiden toimijoiden välillä työntekijöille tällaisen haastavan tilanteen keskellä enemmän voimaa vai haastetta. Pystytäänkö tai jaksetaanko nähdä toisten vahvuudet? Voidaanko löytää uusia tapoja toimia yhdessä yhteisten asiakasryhmien hyväksi?
Monialaisen yhteistyön avulla voidaan löytää uusia ratkaisuja vaikeisiin tilanteisiin, joten asiantuntijoiden tulisi panostaa rajoja ylittäviin yhteistyömuotoihin. Vaikeat tilanteet nostavat esiin eettisten kysymysten jatkuvan reflektoinnin tarpeen ja samaan aikaan yhteiskunnan muutokset tuovat esiin uusia eettisiä kysymyksiä. Tarkoitus ei olekaan löytää lopullisia vastauksia, vaan ammattilaisten näkökulmasta tärkeää on ylläpitää monialaista keskustelua, jossa nostetaan esiin kolikon molemmat puolet, sekä raha että etiikka. Yhtenä vaikuttamiskeinona on myös epäkohdista keskusteleminen.
Uskallammeko luottaa parempaan tulevaisuuteen, vaikka tilanne näyttää tällä hetkellä erittäin synkältä? Toivo paremmasta on kaikissa vaikeissa tilanteissa kantava voima. Yhdessä jaettu toivottomuus luo toivoa (Kallio, 2020).
Lähde
Kallio, M. (2020). Voimana toivo. WSOY.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025060963178
