Polkuni Satakunnassa -hankkeessa syksyllä 2026 toteutetulla kurssilla suomen kieli, digitaidot, työelämään tutustuminen ja yksilöohjaus kohtasivat. Samalla hyödynnettiin hankkeessa toteutetuilta kursseilta saatuja kokemuksia.
Polkuni Satakunnassa -hankkeessa tavoitteena on vahvistaa kolmansista maista tulevien naisten kielitaitoa ja työelämävalmiuksia. Osana hanketta on järjestetty myös työelämävierailuja. Mitä lautapelitehtaalla voi oppia suomeksi? Kurssiryhmän vierailu Tacticille tarjosi osallistujille tilaisuuden tutustua tehdasympäristöön ja siellä tehtävään työhön. Tuotantolinjan vaiheiden seuraaminen teki uusista sanoista käsinkosketeltavia. Uteliaisuus ja huumori olivat mukana oppimisessa. Kurssilaiset pääsivät testaamaan vierailun antia seuraavalla kielitunnilla, jonka kuvallisessa sanantunnistustehtävässä osallistujat tunnistivat vierailulla kohdattua sanastoa. Lahjaksi saatua peliä myös pelattiin yhdessä.
Hankkeessa järjestettiin aiemmin erillisiä suomen kielen perus- ja jatkokursseja, digikursseja ja työpaikkavierailuja. Kielikurssien sisältöjä ja omakielistä tukea on kuvattu aiemmissa kirjoituksissa (Hovila, 2025; Nuotio, 2025), samoin arjen digitaitoja (Halonen & Nuotio, 2025). Viimeisimmällä kurssilla sisällöt yhdistyivät toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi.
Vierailusta oppimisen tilanteeksi
Vierailukohteiksi valittiin työpaikkoja, jotka voisivat tarjota osallistujille työllistymismahdollisuuksia. Ennen käyntiä pohdittiin, millaista työ on ja mitä taitoja siinä tarvitaan. Jälkeenpäin käsiteltiin nähtyä, koettua ja opittua. Valmistelu ja purkaminen liittivät kokemukset kielen oppimiseen ja omiin tavoitteisiin.
Kurssilla hyödynnettiin hankkeen suomen kielen materiaaleja sekä vierailuista ja osallistujien tarpeista syntyviä aiheita. Kieltä harjoiteltiin myös kuuntelemalla maahanmuuttotaustaisen yrittäjän kertomusta ja etsimällä tietoa verkosta. Aina ei tarvinnut erikseen nimetä, että juuri nyt opiskellaan sanastoa tai rakennetta.
Systemaattinen, pedagogisesti suunniteltu suomi toisena kielenä -opetus rakentaa vahvan pohjan oppimiselle.
Systemaattinen, pedagogisesti suunniteltu suomi toisena kielenä -opetus rakentaa vahvan pohjan oppimiselle. Sen rinnalla on tärkeää hyödyntää muitakin kielenkäytön tilanteita. Opettaja auttaa huomaamaan oppimisen mahdollisuudet ja yhdistämään tilanteissa kohdatun kielen aiemmin opittuun.
Digitaitoja ja omia jatkopolkuja
Digisisällöissä tutustuttiin työnhaun tietolähteisiin ja harjoiteltiin tarpeiden mukaan tiedonhakua, palveluihin tunnistautumista, CV:n tekemistä ja sovellusten käyttöä. Samalla harjoiteltiin asioinnissa ja työnhaussa tarvittavaa suomea.
Opettajatiimissä yhdistyivät sosiaalialan ja palvelujärjestelmien tuntemus, ohjausosaaminen sekä S2-osaaminen. Kaikki toimivat sekä sisältöjen että suomen kielen opettajina: ymmärtämistä ja ilmaisua tuettiin digitehtävissä, vierailuilla ja keskusteluissa.
Henkilökohtaisissa ohjauksissa kartoitettiin osallistujien tilanteita, tavoitteita ja jatkopolkuja. Osa keskusteluista toteutettiin Diakonia-ammattikorkeakoulun asioimistulkkauksen opiskelijoiden tulkkaamina osallistujien omille kielille. Tulkkaus mahdollisti asioiden syvällisemmän käsittelyn ja antoi tilaa osallistujien ajatuksille ja kysymyksille.
Rohkeutta osallistua ja oppia
Ryhmässä oli sekä alkeista aloittavia että A1–A2-tasolla olevia oppijoita. Eri lähtötasot vaativat eriyttämistä, pienryhmätyöskentelyä ja kaverin apua. Keskusteluihin pääsi mukaan lauseilla tai tunnistamalla ja nimeämällä sanoja. Englanti ja automaattiset käännökset tukivat työskentelyä tarpeen mukaan.
Vierailuilla esittelijöiden puhe oli ajoittain osallistujille vaikeasti ymmärrettävää. Jo etukäteen keskusteltiin siitä, ettei kaikkea tarvitse ymmärtää. Tehtäviä suunniteltiin niin, että myös havainnoimalla saattoi oppia. Jatkossa myös vierailujen isäntiä on tärkeää ohjeistaa viestinnän mukauttamiseen.
Alkuvaiheen oppijoiden kanssa puhuttiin kielen oppimisesta ja epävarmuuden sietämisestä. Tästä syntyi kehittämisajatus kielistartista, jossa oppimisen prosessia avattaisiin omalla tai toisella vahvalla kielellä. Ymmärrys oppimisesta voisi auttaa jatkamaan vaikeiltakin tuntuvissa tilanteissa.
Sisältöjen yhdistäminen vaatii yhteistä suunnittelua ja harkintaa siitä, milloin yhteinen tekeminen palvelee kaikkia ja milloin tarvitaan taitotason mukaista opetusta. Ryhmään muodostui hyvä yhteishenki yli kielirajojen: toisia autettiin ja yhdessä uskallettiin osallistua. Vasta kehittyvälläkin kielitaidolla voi toimia yhdessä ja löytää seuraavia askelia omalla polullaan.
Polkuni Satakunnassa
- Euroopan unionin osarahoittama hanke, jonka päätoteuttaja on Diak ja osatoteuttaja Sataedu.
- Toiminta-aika: 1.4.2024–31.12.2026.
- Tavoitteena on lisätä Satakunnan alueen järjestöjen valmiuksia tarjota toimintaa, joka tukee kolmansista maista tulevien naisten työllistymistä, toimintakykyä ja kotoutumista.
- Lisäksi vahvistetaan kohderyhmän naisten suomen kielen taitoa ja työelämävalmiuksia sekä kehitetään järjestöjen vapaaehtoisten ja naisten välisiä kielellisiä kohtaamisia.
Lähteet
Halonen, A., & Nuotio, E. (2025). Digitaidot osallisuuden välineenä. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119355
Hovila, H. (2025). Suomen kielen polulla eteenpäin – oma kieli oppimista tukemassa. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251215119353
Nuotio, E. (2025, 18. joulukuuta). Tukea arjen kielitaitoon Polkuni Satakunnassa -hankkeen suomen kielen kursseilla. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251217120807
Kirjoittajat
Hanna Hovila
Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, FM

