Seurakunnat ovat alkaneet tunnistaa tiedolla johtamisen tarjoamat mahdollisuudet. Esimerkiksi oululaisten seurakuntien Sinun tähtesi -strategia pohjautuu tutkimustietoon sekä seurakuntalaisilta kerättyyn palautteeseen.
Tiedolla johtaminen tulisi nähdä osana strategista johtamista, jossa tiedon systemaattinen hyödyntäminen tukee sekä toimi- että luottamushenkilöitä perusteltujen ja vaikuttavien päätösten tekemisessä. Tiedolla johtaminen auttaa kehittämään toimintaa ja tunnistamaan uusia mahdollisuuksia, erityisesti muuttuvassa seurakuntaympäristössä. Tietoa voidaan hyödyntää esimerkiksi talouden tunnuslukujen, kustannustehokkuuden sekä seurakuntalaisten odotusten ja mielikuvien arvioinnissa.
Vuoden 2025 lopussa Oulun seurakuntayhtymässä päättyy Tiedolla johtamisesta muutoksen johtamisen voimavara (Timu) -hanke, jonka tavoitteena on tukea seurakuntia hyödyntämään ajantasaista, relevanttia ja luotettavaa tietoa sekä edistämään digitalisaation mahdollisuuksien käyttöä.
Haasteita
Hankkeen aikana havaittiin selkeästi, että siirtyminen tiedolla johtamiseen kohtaa haasteita myös seurakunnissa. Pelkkä johtoportaan ja esihenkilöiden innostus ei riitä. Onnistuminen edellyttää koko työyhteisön sitoutumista. Tiedolla johtaminen koettiin ajoittain vaikeasti hahmotettavaksi käsitteeksi tai sen toteuttaminen vaikutti byrokraattiselta, ja sen luultiin hankaloittavan omaa työtä.
Hankkeen aikana havaittiin selkeästi, että siirtyminen tiedolla johtamiseen kohtaa haasteita myös seurakunnissa.
Seurakuntien muuttuva toimintaympäristö vaikeuttaa relevantin tiedon keräämistä, minkä vuoksi on tärkeää määritellä, mitä on strategisesti olennainen tieto. Silti tiedon laatu ja kattavuus voivat jäädä puutteellisiksi. Lisäksi hiljaisen tiedon sanoittaminen ei ole ongelmatonta, ja arjen kiireet hidastavat muutoksen juurtumista. Kirkon monitasoinen hallintorakenne voi osaltaan vaikeuttaa nopeiden, tiedolla johdettujen muutosten toteuttamista.
Etenkin julkishallinnossa päätöksenteko voi olla monisyistä, sillä ratkaisut eivät aina perustu yksinomaan kerättyyn, relevanttiin tietoon. Päätöksiin vaikuttavat usein myös tunteet, henkilökohtainen kokemus sekä eri sidosryhmien intressit. Toisinaan päätöksiä tehdään jopa ”mutu-tuntumalla”, ilman että saatavilla olevaa tietoa hyödynnetään. Erityisesti kiinteistöihin liittyvät päätökset voivat olla tunnepitoisia, mikä korostaa tiedolla johtamisen merkitystä tasapainottavana ja perusteltuja ratkaisuja tukevana työkaluna.
Yhteistä kehittämistä
Näihin haasteisiin Timu-hanke vastasi kutsumalla Oulun seurakuntayhtymän sekä Muhoksen, Kempeleen ja Iin seurakuntien henkilöstön lisäksi myös luottamushenkilöitä ja vapaaehtoisia mukaan seurakunnan kehittämiseen ja tulevaisuuden suunnitteluun työpajojen muodossa. Päätöksentekijöiden osallistuminen jäi vähäiseksi, mutta ne, jotka osallistuivat, kokivat työpajat erinomaisiksi ja silmiä avaaviksi. Työpajat tarjosivat arvokkaan mahdollisuuden yhteiseen keskusteluun, tiedon jakamiseen ja luottamuksen rakentamiseen: juuri niihin elementteihin, jotka ovat keskeisiä tiedolla johtamisen juurtumisessa ja seurakunnan tulevaisuuden suunnittelussa.
Timu-hanke kutsui seurakuntia mukaan yhteiskehittämisen ja yhteensovittavan johtamisen työpajoihin, joiden tavoitteena oli tukea heidän oman toiminnan kehittämistä. Karjasillan, Tuiran ja Tuomiokirkon seurakunnissa kehitettyä yhteiskehittämisen ja yhteensovittavan johtamisen mallia sovellettiin myös uuden Muhoksen seurakunnan järjestäytymisprosessissa. Uusi seurakunta syntyi vuoden 2025 alussa, kun Utajärven ja Vaalan seurakunnat yhdistyivät Muhoksen seurakuntaan. Muutosmatkalle kutsuttiin koko uuden seurakunnan henkilöstö rakentamaan yhteistä tulevaisuutta. Kun työntekijät kokevat, että heidän panoksensa huomioidaan, heidän sitoutumisensa vahvistuu, muutosvastarinta vähenee ja yhteistyö kehittyy. Tämä puolestaan helpottaa esihenkilöiden työtä ja tukee koko organisaation toimintakykyä. Hanke järjesti myös koulutuksia muun muassa OKR-mallin hyödyntämisestä ja analytiikan mahdollisuuksista
Palautteiden perusteella yhteiskehittämisen ja yhteensovittavan johtamisen työpajat koettiin erittäin onnistuneiksi. Ne tarjosivat tilaisuuden avoimeen vuoropuheluun, yhteiseen oppimiseen ja tulevaisuuden suuntaamiseen. Parhaan käsityksen työpajojen vaikutuksista saa katsomalla osallistujaseurakuntien työntekijöiden kommentteja videolta. Kommentit tuovat esiin kokemuksia, oivalluksia ja konkreettisia hyötyjä, jotka voivat innostaa myös muita seurakuntia mukaan kehittämistyöhön.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2025090494508
