Hyppää sisältöön
Nuori henkilö istuu.

Monialainen yhteistyö tukee nuoren vangin paluuta yhteiskuntaan

Henri Pyykkö.Ilpo Lahdenkauppi.Hanna Kärsämä.Tuomas Tulenheimo.Emilia Ahonen.Arja Koski
Henri Pyykkö, Ilpo Lahdenkauppi, Hanna Kärsämä, Tuomas Tulenheimo, Emilia Ahonen, Arja Koski

Nuoren vangin vapautuminen vankilasta on kriittinen elämän taitekohta, jossa palvelujärjestelmän toimivuudella on kauaskantoiset vaikutukset. Hyvin johdetut monialaiset ja katkeamattomat palvelut parhaimmillaan ehkäisevät päihteiden käyttöä, syrjäytymistä ja rikosten uusimista. Kyse on vahvasti siitä, kuinka yhteiskuntamme onnistuu tukemaan nuorta.

Nuori vapautuva vanki on usein ollut sosiaali- ja terveyspalvelujen piirissä jo pitkään. Tilannetta ei tulisi kuitenkaan tarkastella ensisijaisesti kustannuskysymyksenä, vaan nuoren elämän ja tulevaisuuden näkökulmasta. Palvelujen katkeaminen tarkoittaa usein myös inhimillisen kärsimyksen jatkumista: turvattomuutta, yksinäisyyttä, päihteiden käytön riskiä ja paluuta tuttuihin selviytymiskeinoihin.

Ilman vaikuttavaa kuntoutusta palvelutarve voi jatkua läpi elämän, mikä kasvattaa myös yhteiskunnan kustannuksia. Tällainen kehitys korostaa ennaltaehkäisevien ja kuntouttavien palvelujen sekä toimivan yhteistyön merkitystä.

Kuka ottaa vastuun nuoresta?

Vankilasta vapautumisen aikaan nuoren elämäntilanne on usein haasteellinen. Asunnottomuus, päihde- ja mielenterveysongelmat, velkaantuminen sekä palvelujen katkonaisuus lisäävät syrjäytymisen ja rikosten uusimisen riskiä. Nykyisessä siiloutuneessa palvelujärjestelmässä vastuut jäävät helposti epäselviksi, jolloin nuori voi siirtyä palvelusta toiseen ilman, että kukaan koordinoi kokonaisuutta tai varmistaa tuen jatkuvuuden. Vapautumisvaihe on kriittinen nivelvaihe, jossa palveluketjun tulisi alkaa jo ennen vapautumista ja jatkua katkeamattomana siviilissä. (Hautala & Kaarakka, 2018, s. 318–323, 331–332, 337–340.)

Palveluja on tarjolla, mutta niiden vaikuttavuus jää usein puutteelliseksi ilman kunnollista ohjaamista. Liian usein palvelun toteutuminen riippuu yksittäisten työntekijöiden resursseista ja toimintatavoista. Työntekijät ja organisaatiot tarvitsevat selkeästi nimetyt vastuutahot, yhteisen tilannekuvan sekä tavoitteellista yhteistyötä, jotka varmistavat palvelujen jatkuvuuden ja johdonmukaisuuden. Yhteistyö edellyttää yhteensovittavaa johtamista, kuten sovittuja rakenteita, tiedonkulkua, yhteisiä tavoitteita ja sitä, että kukaan toimija ei jää yksin vastaamaan kokonaisuudesta. (Hujala & Taskinen, 2020, s. 132–134; Määttä, 2023, s. 53–55.)

Viranomaispalvelut eivät yksinään riitä vapautuvalle nuorelle. Palveluiden rinnalle tarvitaan osallisuutta, toimijuutta ja yhteiskuntaan kiinnittymistä tukevaa toimintaa.

Palveluita täytyy kehittää eri toimijoiden kesken

Viranomaispalvelut eivät yksinään riitä vapautuvalle nuorelle. Palveluiden rinnalle tarvitaan osallisuutta, toimijuutta ja yhteiskuntaan kiinnittymistä tukevaa toimintaa. Vaikuttava palvelukokonaisuus rakentuu aidosti vasta silloin, kun eri toimijat kehittävät sitä yhdessä. Yhteiskehittäminen tarkoittaa julkisen sektorin, kolmannen sektorin ja asiakkaiden osallistumista palvelujen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin. Esimerkiksi kolmannen sektorin toimijoilla on tässä kohtaa palveluketjuja merkittävä asema, sillä he järjestävät merkityksellistä toimintaa arkeen ja mahdollisuutta vertaistukeen, jotka vaikuttavat positiivisesti nuoren osallisuuden- ja toimijuuden kokemukseen. (Lindström, 2023.)

Kun palvelupolut rakennetaan asiakkaan näkökulmasta ja roolit määritellään selkeästi, yhteistyö voi muuttua rakenteelliseksi, eikä jää yksittäisten toimijoiden varaan. Silloin palveluiden vaikuttavuutta ei arvioida vain työllistymisenä, vaan myös asumisen vakiintumisena, päihteettömyyden vahvistumisena, palveluihin kiinnittymisenä, arjen rakenteiden vahvistumisena ja rikoksettomuuden tuen kautta.

Palveluketjun johtaminen on avainasemassa

Ratkaisujen suunta on selkeä. Vapautuvien nuorten tukemisessa tarvitaan selkeästi johdettu ja monialainen palveluketju, jossa eri toimijoiden vastuut on määritelty ja yhteistyö nojaa selkeisiin rakenteisiin. Käytännössä se tarkoittaa vastuutyöntekijän nimeämistä, julkisten ja kolmannen sektorin palvelujen yhdistämistä yhtenäiseksi palvelupoluksi, yhteiskehittämisen vahvistamista sekä riittävää panostusta asumiseen, kuntoutukseen ja arjen tukeen heti vapautumisvaiheessa.

Palveluketjun onnistuminen kiteytyy erityisesti johtamiseen: olemassa olevat palvelut täytyy sovittaa oikea-aikaisesti nuoren tilanteen sopivaksi. Näin ne tarjoavat vaikuttavaa tukea, joka auttaa nuorta rakentamaan rikoksetonta arkea ja samalla vähentää korjaavien palvelujen tarvetta myöhemmin nuoren elämässä. (Hujala & Taskinen, 2020, s. 132–135; Määttä, 2023, s. 53–55; Perälä, 2012, s. 32, 36–39.)

Lähteet

Hautala, S., & Kaarakka O. (2018). Vankilasta vapautuminen sosiaalisen kuntoutuksen haasteena. Teoksessa A. Järvikoski, J. Lindh & H. Suikkanen (toim.), Sosiaalinen kuntoutuksessa. Lapland university press.

Hujala, A., & Taskinen, H. (toim.) (2020) Uudistuva sosiaali- ja terveysala. Tampere University Press. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952359-022-9   

Lindström, J. (30.5.2023). Kuka ottaa koppia vankien palveluista? Laurea-ammattikorkeakoulu Oy. https://www.sttinfo.fi/tiedote/69983076/kuka-ottaa-koppia-vankien-palveluista?publisherId=69819898&lang=fi

Määttä, A. (2023). Yhteensovittavalla johtamisella parempia palveluja. Nieminen, A. (toim.). (2023). Yritysten muutoskyvykkyys – kohti sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. (Diak Puheenvuoro 47). Diakonia-ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-202401191561

Perälä, M-L., Halme, N., & Nykänen, S. (2012). Lasten, nuorten ja perheiden palveluja yhteensovittava johtaminen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.

Tässä tekstissä on käytetty Microsoft Copilot 365 -tekoälysovellusta tekstin muokkaamiseen ja sujuvoittamiseen (käytetty 14.5.2026).

Kirjoittajat

Henri Pyykkö

sosionomi (YAMK) -opiskelija
Henri Pyykkö.

Ilpo Lahdenkauppi

sosionomi (YAMK) -opiskelija
Ilpo Lahdenkauppi.

Hanna Kärsämä

sosionomi (YAMK) -opiskelija
Hanna Kärsämä.

Tuomas Tulenheimo

sosionomi (YAMK) -opiskelija
Tuomas Tulenheimo.

Emilia Ahonen

sosionomi (YAMK) -opiskelija
Emilia Ahonen.

Arja Koski

Diakonia-ammattikorkeakoulu Lehtori, FT, THM
Lisätiedot Arja Koski:
Arja Koski
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122159
Viittaaminen:

Pyykkö, H., Lahdenkauppi, I., Kärsämä, H., Tulenheimo, T., Ahonen, E., & Koski, A. (21.9.2026). Monialainen yhteistyö tukee nuoren vangin paluuta yhteiskuntaan. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20260902122159

Lisenssi:

Jaa artikkeli