Hyppää sisältöön
kuvituskuva.

Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminnan alku ja kehitys

Mervi Kivirinta

Ammattikorkeakoulujen julkaisutoiminnan historia on tiiviisti sidoksissa niiden syntyyn sekä TKI-toiminnan kehittymiseen ja tarpeeseen jakaa tietoa kehittämistyöstä. Avoin julkaiseminen ja julkaisumäärät osoittavat, että ammattikorkeakoulujen tutkimus- ja kehittämistyön tulokset ovat kaikkien saatavilla.

Ensimmäiset väliaikaisten ammattikorkeakoulujen julkaisusarjat ilmestyivät jo vuonna 1992. Suomen kansallisbibliografiasta, Fennicasta, löytyy erilaisia ammattikorkeakoulujen julkaisusarjoja reilut 300 (hakulausekkeella kustantaja: ammattikorkeakoulu ja aineistotyyppi: kausijulkaisu). Kun hakujoukosta poistetaan opinto- ja hakuoppaita sisältävät sarjat, niin julkaisusarjoja jää jäljelle noin 220.

Diakin julkaisutoiminnan käynnistyminen

Diakonia-ammattikorkeakoulun julkaisutoiminta käynnistyi toisena toimintavuotena, vuonna 1997. Ensimmäisessä kokouksessa määriteltiin periaatteet julkaisutoiminnalle: ”Julkaisuissa ensisijaisena tulee olla Diakin oman profiilin näkyminen ja korkeatasoisuus.” Nykyisin Diakin julkaisutoiminnan tehtäväksi on kirjattu, että se vahvistaa Diakin yhteiskunnallista vaikuttavuutta jakamalla tietoa, herättelemällä keskustelua ja tuomalla esille TKI-toiminnan tuloksia ja parhaita käytäntöjä.

Diakin julkaisutoiminnan käynnistyskokouksessa perustettiin sarjat tutkimusjulkaisuja ja oppimateriaaleja varten. Myöhemmin lisättiin kaksi sarjaa katsaus- ja työpaperityyppisille teksteille. Sarjoille määriteltiin myös omat värit. Laadun eli ”korkeatasoisuuden” turvaamiseksi päätettiin, että julkaistavaksi tarjottavan materiaalin lukee ensin vähintään kaksi julkaisuryhmän jäsentä ja antaa lausunnon. Julkaisupäätös tehdään aina työryhmässä, ja tätä käytäntöä noudatetaan edelleen. Julkaisupäätökset tekee julkaisuryhmä, jossa on edustajat organisaation eri toiminnoista. Päätösten pohjana on diakilaisen asiantuntijan arvio. Diak Tutkimus -sarja on vertaisarvioitu.

Diakin julkaisutoiminnan käynnistyskokouksessa perustettiin sarjat tutkimusjulkaisuja ja oppimateriaaleja varten.

Julkaisusarjojen merkitys ja muutokset

Monet ammattikorkeakoulujen julkaisusarjat ovat sittemmin lakanneet. Syinä ovat olleet toimintojen muuttuminen, tietoinen päätös supistaa sarjojen määrää tai luopua kokonaan sarjajulkaisuista. Aikaisemmin julkaisusarjat olivat tärkeitä tiedonhaun näkökulmasta, sillä haku perustui painettuihin luetteloihin ja kortistoihin, joissa sarjan nimi oli keskeinen hakuelementti. Julkaisut olivat usein korkeakoulukirjaston hyllyssä aakkostettuna sarjan nimen mukaan. Sarjan nimi kertoi ja kertoo edelleen julkaisun sisällöstä ja toimii luotettavuuden merkkinä.

Diakin alkuperäisten julkaisusarjojen nimet lyhennettiin vuonna 2015, ja samalla otettiin käyttöön oma sarja vieraskielisille julkaisuille. Sarjojen ulkoasu on muuttunut Diakin brändiuudistusten myötä. Vuoden 2025 alusta uusien kansien ja värimaailman muutoksen myötä luovuttiin sarjakohtaisista väreistä. Julkaisut ilmestyvät kuitenkin edelleen eri sarjoissa, joiden avulla määritellään sisältöä ja avataan julkaisupäätösten prosesseja. Esimerkiksi Diak Työelämä -sarja on suunnattu työelämälle ja sisältää pääasiassa kehittämishankkeiden tuloksia. Julkaisusarjaan tarjottujen käsikirjoitusten sisällöt arvioi edelleen alan asiantuntija. Arvioijien tueksi on laadittu lomake, jolla varmistetaan, että arvioinneissa huomioidaan keskeiset seikat, kuten teeman ajankohtaisuus, kirjoittajan asiantuntemus, etiikan toteutuminen ja julkaisun sisäinen logiikka.

Lehtimuotoiset julkaisut

Julkaisusarjojen lisäksi Fennicasta löytyy noin 100 ammattikorkeakoulujen lehtimuotoista julkaisua. Monien lehtien ilmestyminen on lakannut, nimet ovat vaihtuneet tai lehdet ovat siirtyneet verkkoon. Diakilla oli aikanaan sidosryhmien tiedottamista varten Diaktori, mutta vuodesta 2018 alkaen Diak on julkaissut Dialogi-verkkolehteä, jossa julkaistaan diakilaisten asiantuntijoiden kirjoituksia työelämän, opetuksen tai päättäjien tarpeisiin. Lehden toimituskunta arvioi ja hyväksyy julkaistavat artikkelit.

Julkaisujen määrät ja avoin jakaminen

Ammattikorkeakoulujen tuottamien julkaisujen tarkkoja määriä ei voi täysin selvittää Fennican tai ammattikorkeakoulujen julkaisuarkiston Theseuksen hakujen perusteella, mutta suuntaviivoja saadaan. Fennican mukaan on ilmestynyt noin 4500 ammattikorkeakoulujen kustantamaa teosta joko julkaisusarjoissa tai erillisinä monografioina. Näistä vajaa puolet on julkaistu avoimesti verkossa. Osa julkaisuista on ilmestynyt sekä painettuna että verkossa. Theseuksen mukaan ammattikorkeakoulut ovat julkaisseet lähes 3000 avoimesti verkossa olevaa julkaisua julkaisusarjoissaan (Theseus 11.12.2025: 2856 julkaisua hakuehdolla julkaisusarja).

Tiedejatutkimus.fi -palvelusta voi tehdä hakuja kaikkiin korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten asiantuntijoiden tekemiin julkaisuihin. Tällä hetkellä sieltä löytyy noin 105 000 ammattikorkeakoulujen henkilöstöön kuuluvien kirjoittamaa julkaisua (haku 1992–2025, julkaisumuoto: artikkeli, erillisteos, blogikirjoitus). Diakonia-ammattikorkeakoulun henkilöstö on kirjoittanut lähes 3300 julkaisua. Näistä julkaisuista on suurin osa ammatillisia julkaisuja (n. 78 %). Tieteellisiä artikkeleita tai erillisteoksia on reilu kymmenes (12 %) julkaisuista. Diakilaisten julkaisuista lähes 90 prosenttia on jaettu verkon kautta avoimesti kaikkien käyttöön. Avoimella julkaisutoiminnalla lisätään vaikuttavuutta ja taataan kaikille pääsy hyödyntämään tietoa.

Tekstin jäsentelyssä on hyödynnetty Copilot-tekoälysovellusta (käytetty 9.12.2025)

Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116988

Kirjoittajat

Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116988
Lisenssi:

Jaa artikkeli