Hyppää sisältöön

Alumnit mukana opiskelijoiden arjessa ja kehittämisessä

Heli Sipilä

Diakin alumnit tuottavat työurillaan hyvinvointia yhteiskuntaan. Miten alumnien osallistumista alumnitoimintaan on tuettu?

Diakin alumnitoiminnan tavoitteena on vuodesta 2019 alkaen ollut lisätä alumnien mukanaoloa opiskelijoiden arkeen. Kuluneen vuoden aikana tästä on viimein tehty myös systemaattista seurantaa. Alumnit rikastuttavat opiskelijoiden opiskeluarkea tuoreilla sekä ajantasaisilla työelämätuulahduksillaan ja samalla he virkistävät aina myös henkilöstön työarkea.

Raportoitujen tapahtumien perusteella 34 alumnia tavoitti yhteensä 1386 opiskelijaa ja 96 henkilöstön edustajaa vuoden 2025 aikana. Eniten opiskelijoita tavoittaa opintoihin integroituvat toiminnat, erityisesti alumnien luentovierailut ja alumnipaneelit sekä erilaiset tapahtumat, kuten Työelämään! -webinaarit ja OSKE-torit. Lisäksi Diakin alumnitoimintamuodoiksi ovat vakiintuneet mentorointiohjelma ja alumnitapaamiset. Alumnitapaamisia on vuosittain kaksi, keväisin ja syksyisin.

Opiskelijoiden tukena

Kevään alumnitapaamisessa haluttiin tuoda Diakin strategiaa tutuksi alumneille. Diakin strategian saavuttamiseksi on asetettu kaksi mitattavaa vaikutustavoitetta, joista ensimmäinen linkittyy voimakkaasti alumneihin​:​ alumnien, eli Diakin opiskelijoiden työurallaan tuottama hyvinvointi. Vaikka tämän mittaaminen ei kuulu alumnitoiminnalle, keskusteltiin kevään alumnitapaamisessa siitä, miten alumnit omassa työarjessaan toimivat hyvinvoinnin tukena asiakkailleen.

Alumnit rikastuttavat opiskelijoiden opiskeluarkea tuoreilla sekä ajantasaisilla työelämätuulahduksillaan ja samalla he virkistävät aina myös henkilöstön työarkea.

Mentorointiohjelmaan haki tänä vuonna alumneja enemmän kuin opiskelijoita. Vaikka tuen tarve opiskelijoilla on ilmeinen ja mentoroinnissa mukana olleiden opiskelijoiden kokemuksen mukaan toiminta olisi hyvä olla kaikille opiskelijoille, toiminnasta hyötyvien opiskelijoiden tavoittamisessa on vielä kehitettävää. Syksyn mentorointiohjelmaan osallistuneiden kokemuksena merkittävää oli saada mentorista tueksi vertainen, joka ymmärtää opiskelijaa. Mentorin tuen kautta opiskelija uskaltautuu ulos kuorestaan, saa otetta opintoihin ja selkeyttä tulevaisuuteen.

Ideoista käytäntöön

Alumnitoiminnan päätavoitteet linkittyvät yhteen koulutuksen ja oppimisen palveluiden  operatiiviseen tavoitteeseen vuodelle 2025. Sen mukaan Alumnien kanssa on luotu käytäntöjä opiskelun, opiskeluhyvinvoinnin ja erilaisten oppijoiden tueksi. Tästä teemasta on tilattu parhaillaan tekeillä oleva opinnäytetyö, joka selvittää opiskelijoiden tarpeita alumnien tuen muodoista. 

Vaikka nämä tälle vuodelle asetetut tavoitteet näkyvät jo nykyisissä alumnityön muodoissa, kuten mentorointiohjelmassa ja erilaisten oppijoiden vertaisryhmässä, toteutettiin lisäksi yhteinen  yhteiskehittämistapahtuma opiskelijoille, alumneille sekä opiskeluhyvinvoinnin ja -ohjauksen henkilöstölle. Jokaisesta operatiivisen tavoitteen teemasta syntyi monenlaisia ideoita ja parhaillaan pohditaan, mitkä niistä etenevät toteutuksiin. Erityisesti puhututti alumnien helppo tavoitettavuus matalalla kynnyksellä sekä henkilöstön että opiskelijoidenkin suunnasta.  Alumnit ovat vahvasti mukana kehittämistyössä jatkossakin, sillä tammikuussa tavoitteena on työstää kehittäjäalumnien kanssa suunnitelmien konkretisointia ja viemistä käytäntöön.

Pysyvä osoite: https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116972

Kirjoittajat

Heli Sipilä

Lehtori, opinto-ohjaaja
Kuvaaja Sirpa Anundi
URN-osoite:
https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116972
Lisenssi:

Jaa artikkeli