Saamelaiskulttuurin ymmärtäminen on tärkeää, kun sosiaali- ja terveydenhuollossa kohdataan saamelaisia asiakkaita. Kulttuurisensitiivisen koulutuksen yhteiskehittäminen saamelaisten sosiaali- ja terveyspalveluille hanke, lyhennettynä SaamSote on tarjonnut hanketyöntekijöille mahdollisuuden syventää osaamistaan saamelaisesta maailmankuvasta ja elämäntavasta sekä kulttuurisensitiivisyyden merkityksestä sote-alan työssä.
Saamelaisen kulttuurin ja saamen kielten osaaminen on edelleen puutteellista sosiaali- ja terveyspalveluissa. Tämän näkyy erityisesti sote- alan koulutuksessa, jossa kulttuurinen ymmärrys ja kielitaito eivät saa riittävää huomioita. Tämän osaamisvajeen paikkaamiseksi sote- alan koulutuksen eri tasoilla tarvitaan kehittämistä sekä joustavia täydennyskoulutusmuotoja.
SaamSote-hankkeessa kulttuurilähtöinen kehittäminen on vahvistanut hanketyöntekijöiden osaamista saamelaisuudesta ja lisännyt ymmärrystä kulttuurisensitiivisyyden merkityksestä sosiaali- ja terveysalalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää sote-alan koulutuksia niin, että Saamenmaalla työskentelevät ammattilaiset osaavat kohdata saamelaiset asiakkaat heidän kulttuurinsa huomioiden.
Tämä artikkeli kokoaa hanketyöntekijöiden havaintoja ja oivalluksia saamelaisesta maailmankuvasta. Se tarkastelee saamelaisuutta erityisesti luontosuhteen, hengellisyyden, käsityöperinteen ja yhteisöllisyyden näkökulmista sekä pohtii, mitä näiden ymmärtäminen merkitsee sosiaali- ja terveysalan ammattilaisille.
Luontosuhteen merkitys saamelaisuudessa
Saamelaiskulttuurissa eletään tiiviissä yhteydessä luontoon. Saamelaisen maailmankuvan mukaan ihminen on erottamaton osa luontoa, ja käsitys hyvinvoinnista – niin fyysisestä kuin henkisestä – perustuu vahvasti tähän luontosuhteeseen. (Rahko, 2024.)
Saamelaisen näkemyksen mukaan ihmisen tulee säilyttää tasapaino itsensä ja luonnon välillä (Sergejeva, 2000). Parhaiten tasapaino säilyy, kun noudatetaan kohtuullisuutta elinpaikkojen ja luonnon suhteen sekä kunnioitetaan paikallisia tapoja ja sääntöjä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi luonnonvarojen maltillista käyttöä: luonnosta otetaan vain tarvittava, jotta sen uusiutuminen turvataan. (Harkoma ym., 2017, s. 24.)
Vaikka saamelaisten maailmankuva on vähitellen muuttunut valtakulttuurin vaikutuksesta, luontosidonnaisuus on säilynyt osana heidän henkistä perintöään (Sergejeva, 2000). Saamelaisten kestävän kehityksen ohjelmassa vuodelta 2006 korostetaan, että saamelaisten perinteinen tietämys perustuu syvälliseen luonnon tuntemukseen ja ennakoivaan ymmärrykseen. Se toimii pohjana saamelaisten elinkeinojen ja toimeentulon turvaamiselle. (Saamelaiskäräjät, 2006.)
Luonto muovaa saamelaisen elämää ja toimeentuloa
Saamelainen ekologinen perinnetieto on sidoksissa perinteisiin elinkeinoihin, joita ovat kalastus, keräily, metsästys, poronhoito ja käsityöt. Elinkeinot vaihtelevat alueittain luonnon asettamien ehtojen mukaan.
Porot ovat keskeinen osa saamelaista elämäntapaa, ja poronhoitoon liittyvät tiedot ja taidot ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle perimätietona. Poronhoito on edelleen merkittävä tulonlähde, ja porotalouden palkkapäivä sijoittuu yleensä poroerotuksen aikaan lokakuulle.
Myös luonnon antimet ovat tärkeitä saamelaisille. Kasveja käytetään ravintona ja lääkkeenä, ja niillä on monia terveyshyötyjä. (Olsén ym., 2017, s. 39.) Marjoja poimitaan mieluiten vain alueilta, joilta oma suku on kerännyt niitä sukupolvien ajan. Luonnossa pyritään toimimaan niin, ettei sinne jää jälkiä. (Kanerva, 2020, s. 60.)
Saamelaisessa kulttuurissa vuodenajat eivät noudata kalenterivuoden mukaista kiertoa, vaan ne määräytyvät luonnon mukaan. Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät saamelaisessa elämäntavassa, elinkeinoissa ja aikakäsityksessä. (Rahko, 2024.)
Perinteisesti vuosi jaetaan kahdeksaan osaan: kesään, syyskesään, syksyyn, syystalveen, talveen, kevättalveen, kevääseen ja kevätkesään. Jokaisella vuodenajalla on oma merkityksensä esimerkiksi poronhoidossa, kalastuksessa, metsästyksessä ja luonnonantimien keruussa. (Rahko, 2024.)
Vuodenaikojen mukaiset toimet vaihtelevat alueittain ja elinkeinoittain. Saamelaiskulttuurin alueellinen monimuotoisuus ei kuitenkaan mahdollista yksiselitteistä kuvaa siitä, mitä kahdeksan perinteistä vuodenaikaa pitävät sisällään (Kelahaara, 2025).
Saamelainen ekologinen perinnetieto on sidoksissa perinteisiin elinkeinoihin, joita ovat kalastus, keräily, metsästys, poronhoito ja käsityöt.
Luonnonmateriaalit saamelaisten käsitöissä ja taiteessa
Luonto on vahvasti läsnä myös saamelaisten käsitöissä, joissa luonnonmateriaalien käyttö on yleistä. Perinteinen saamenkäsityö eli duodji jaetaan koviin ja pehmeisiin käsitöihin materiaalin mukaan. (Oktavuohta, i.a.-a).
Pehmeitä käsitöitä ovat esimerkiksi poronnahasta tehdyt nutukkaat eli perinteiset saamelaiset talvikengät, säpikkäät eli säärystimet sekä kudonnaiset ja tekstiilit, kuten saamenpuku eli gákti. Kovia käsitöitä ovat esimerkiksi kuksat, riskut sekä erilaiset luu- ja sarvityöt, joissa materiaalina käytetään pääasiassa poronsarvia ja -luita. (Oktavuohta, i.a.-b).
Pyhät paikat ja henkiset kokemukset luonnossa
Saamelaisten tiivis suhde luontoon vaikuttaa heidän henkiseen ja hengelliseen maisemaansa. Sitä voidaan kuvata esimerkiksi kokemuksena siitä, että on olemassa jotain enemmän kuin arjessa näkyvä todellisuus. (Lehtola, 2025, s. 15.)
Saamelaiseen muinaisuskoon kuuluu tapa osoittaa yhteyttä luonnonjumaliin ja kuolleisiin seita-kultin avulla. Seidat ovat saamelaisten pyhiä paikkoja ja usein kivisiä tai puisia muodostelmia. Pentikäisen (1995) mukaan esimerkiksi kalan uhraaminen seidalle voi merkitä toivetta hyvästä pyyntionnesta.
Kanervan (2019) tutkimuksessa inarinsaamelaiset kertoivat olevansa luonnossa yhteydessä edesmenneisiin sukulaisiinsa ja läheisiinsä. Tutkimus toi esiin myös saamelaisten uskomusmaailmaan liittyviä tarinoita olennoista tai eläimistä, kuten vedenolennoista, puun hengistä tai linnuista, joilla uskotaan olevan erityisiä kykyjä. Uskomusolennoilla voi siis olla oma reviirinsä tai paikkansa luonnossa. (Kanerva, 2020, s. 48–49.)
Saamelaiseen muinaisuskoon kuuluvat myös tarinat samaaneista, jotka voivat muuttaa muotoaan esimerkiksi eläimiksi (Kylli, 2012, s. 78).
Saamelainen hengellisyys
Saamelaisten hengellisyys pohjautuu vanhaan ja rikkaaseen perinteeseen, jota kuvastavat sukupolvelta toiselle siirtyneet tarinat ja uskomukset. Ne kertovat ajasta ennen kristinuskoa ja heijastavat saamelaisten käsitystä maailmasta ja sen henkisyydestä. (Pentikäinen & Pulkkinen, 2018, s. 496.)
Kristinuskon vaikutus alkoi näkyä saamelaisten elämässä 1000-luvulla, kun sekä lännen että idän kirkot aloittivat lähetystyön Saamenmaalla. Tämän seurauksena saamelaisten uskomusmaailma on vuosisatojen aikana muodostunut monikerroksiseksi kokonaisuudeksi, jossa vanhat perinteet ja kristilliset piirteet elävät rinnakkain. (Pentikäinen & Pulkkinen, 2018, s. 497.)
Perinteisten kristillisten kirkkopyhien lisäksi Marianpäivällä on erityinen merkitys saamelaiskulttuurissa. Enontekiön Rounalassa kokoonnuttiin viettämään Marianpäivää jo 1500-luvulla. Sittemmin päivää on vietetty Markkinassa ja nykyään Hetassa. Pitkät etäisyydet ja vaikeat kulkuyhteydet estivät usein yhteiset kokoontumiset, joten kerran vuodessa järjestetty juhla mahdollisti samaan aikaan lasten kastamiset, avioliittoon vihkimiset ja rippikoulut. Nykyään Marianpäivä on sekä kirkollinen juhla että merkittävä yhteisöllinen tapahtuma. (Magga-Vars, 2025, s. 69.)
Nykyään saamelainen hengellisyys elää osana suomalaista yhteiskuntaa, jossa uskonnonvapaus mahdollistaa erilaiset tavat uskoa ja ilmaista hengellisyyttä (eKollega, i.a.). Vanhat tarinat ja uskomukset ovat edelleen osa saamelaisten kulttuuria ja vaikuttavat siihen, miten he kokevat uskon ja hengellisyyden (eKollega, i.a.).
Yhteisöllisyys Saamenmaalla
Saamenpuku, musiikki ja kieli vahvistavat yhteisöllisyyttä ja kulttuurista identiteettiä. Puvun alueelliset erot ja symboliset elementit, kuten värit ja koristeet, viestivät kantajansa suvusta ja taustasta. (Oktavuohta, i.a.-b) Joiku, perinteinen saamelaismusiikin muoto, käyttää vertauskuvia esimerkiksi luonnosta ja tunteista. Se on vahvistanut ja vahvistaa edelleen saamelaisyhteisön yhteenkuuluvuutta, muistuttaen yksilöitä heidän paikastaan osana laajempaa yhteisöä. (Sääksmäkisoi, 2022.)
Yhteinen kieli ylläpitää yhteisöllisyyttä ja perinteiden jatkumoa. Suomessa puhutaan kolmea saamen kieltä: pohjoissaamea, inarinsaamea ja koltansaamea. Pohjoissaame on näistä yleisin, ja sitä puhutaan myös Norjassa ja Ruotsissa. Inarinsaamea käytetään Inarin järvi- ja jokialueilla. Koltansaame puolestaan kuuluu myös Norjan ja Venäjän saamelaisalueiden kielivalikoimaan. (Oktavuohta, i.a.-b).
Kohti saamelaiskulttuurin huomioivaa sosiaali- ja terveydenhuoltoa
Kulttuurilähtöinen saamelaisalueen sosiaali- ja terveyspalvelujen kehittäminen on ollut keskeinen osa SaamSote-hanketta. Hankkeessa kehitetään kolmen ammattikorkeakoulun yhteistyönä sote-alan koulutuksia, jotta ne antaisivat nykyisille ja tuleville ammattilaisille paremmat valmiudet kohdata saamelaisia asiakkaita.
Sote-alan ammattilaisten on huomioitava asiakaskohtaamisissa, että jokaisella on oma tapansa kokea ja elää kulttuuriaan. Yhteisöllisyys ja kulttuuri ovat saamelaiskulttuurissa vahvoja ja yhdistäviä tekijöitä, mutta niiden merkitys vaihtelee yksilöittäin. Tämän moninaisuuden tunnistaminen on keskeistä, kun haluamme edistää kulttuurisesti sensitiivistä ja kunnioittavaa vuorovaikutusta.
Sosiaali- ja terveysministeriölle tehdyn selvityksen mukaan sote-palveluissa ei huomioida riittävästi saamelaiskulttuurin erityispiirteitä (Välimaa & Laiti-Hedemäki, 1997). Myös Tervon (2024) tutkimus osoittaa, ettei saamelaisten terveyttä, hyvinvointia tai palvelukokemuksia ole juuri tutkittu. Arolan (2021) tutkimus puolestaan korostaa koulutuksen kehittämisen tarvetta, jotta saamenkieliset palvelut ja niiden saavutettavuus voidaan turvata.
Lähteet
Arola, L. (2021). Saamebarometri 2020 – selvitys saamenkielisten kielellisten oikeuksien toteutumisesta. (Oikeusministeriön julkaisuja. Selvityksiä ja ohjeita 2021:1). Oikeusministeriö. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-259-840-0
EKollega. (i.a.). Saamelainen hengellisyys. Saatavilla 19.9.2025 https://ekollega.fi/kielet-ja-kulttuuri-10
Harkoma, A., Heinämäki, L., Heiskanen, H., & Olsén, L. (2017). Saamelaisten perinnetiedon huomioiminen ympäristöpäätöksenteossa. Sámiid árbedieđu vuhtii váldin birasmearrádusaid dahkamis. (Juridica Lapponica 41). Lapin yliopisto. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-484-989-0
Kanerva, A. M. (2020). Ekologinen perinnetieto inarinsaamelaisten luontosuhteessa.
Kelahaara, M. (18.3.2025). Saamelaisten kahdeksan vuodenaikaa. https://blogi.eoppimispalvelut.fi/saamsote/2025/03/18/saamelaisten-kahdeksan-vuodenaikaa/
Kylli, R. (2012). Saamelaisten kaksi kääntymystä. Uskonnon muuttuminen Utsjoen ja Enontekiön lapinmailla 1602–1905. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Lehtola, V.-P. (2025). Ráhkkaneamen – Valmistautuessa. Teoksessa Lehtola, V.-P., Valjakka, M., Inkala, A.-K., Kopperi, K. J., Magga-Hetta, T.-M. & Niittyvuopio, E. (toim.), Tiet – polut –risteykset. Saamelaiset kirkossa. (Suomen ev.lut. kirkon julkaisuja. Kirkko ja toiminta 163). Kirkkohallitus.
Magga-Vars, P. (2025). Marianpäivän koordinaatit. Teoksessa Lehtola, V.-P., Valjakka, M., Inkala, A.-K., Kopperi, K. J., Magga-Hetta, T.-M. & Niittyvuopio, E. (toim.), Tiet – polut –risteykset. Saamelaiset kirkossa. (Suomen ev.lut. kirkon julkaisuja. Kirkko ja toiminta 163). Kirkkohallitus
Oktavuohta. (i.a.-a.). Sámi duodji – saamelainen käsityö. Saatavilla 3.10.2025 https://www.oktavuohta.com/sami-duodji-saamelaista-kaesityoeta
Oktavuohta. (i.a.-b.) Saamelaistietoa opetukseen. Saatavilla 30.10.2025 https://www.oktavuohta.com/10-kieltae-yksi-kansa
Olsén, L., Harkoma, A., Heinämäki, L., & Heiskanen, H. (2017). Saamelaisten perinnetiedon huomioiminen ympäristöpäätöksenteossa: Sámiid árbedieđu vuhtii váldin birasmearrádusaid dahkamis.
Pentikäinen, J. (1995). Saamelaiset. Pohjoisen kansan mytologia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
Pentikäinen, J. & Pulkkinen, R. (2018). Saamelaisten mytologia. Suomalaisen kirjallisuuden seura.
Rahko, N. (17.4.2024). Saamelaista elämää kehystää kahdeksan vuodenaikaa ja suullinen perimä, joka siirtää kulttuurin sukupolvelta toiselle. https://blogi.thl.fi/saamelaista-elamaa-kehystaa-kahdeksan-vuodenaikaa-ja-suullinen-perima-joka-siirtaa-kulttuurin-sukupolvelta-toiselle/
Sergejeva, J. (2000). Luonnonläheisyys uskonnon perustana. Teoksessa J. Pennanen & K. Näkkäläjärvi (toim.), Siiddastallan. Siidoista kyliin (s. 221–227). Kustannus Pohjoinen.
Saamelaiskäräjät. (28.2.2006). Saamelaisten kestävän kehityksen ohjelma. https://dokumentit.solinum.fi/samediggi/download/?d=dokumenttipankki/kertomukset_ohjelmat_ja_suunnitelmat/ohjelmat/muut_ohjelmat_ja_ohjeet/saamelaisten_kest%C3%A4v%C3%A4n_kehityksen_ohjelma_2006.pdf
Sääksmäkisoi. (19.11.2022). Saamelainen musiikki. https://saaksmakisoi.fi/saamelainen-musiikki/
Tervo, H. (2024). Terveys saamelaiskulttuurisena ilmiönä. Etnografinen tutkimus saamelaisten hyvinvoinnista ja sen kulttuurisista merkityksistä [Väitöskirja, Itä-Suomen yliopisto]. (Publications of the University of Eastern Finland. Dissertations in Health Sciences, 807). Itä-Suomen yliopisto. http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-61-5120-5
Välimaa, A., & Laiti-Hedemäki, E. (1997). Birge ja Eale Dearvan. Saamelaisten sosiaali- ja terveyspalveluprojektin loppuraportti. (Sosiaali- ja terveysministeriön monisteita 1997:25). Sosiaali- ja terveysministeriö, sosiaali- ja terveyspalveluosasto.
Pysyvä osoite: http://urn.fi/URN:NBN:fi-fe20251210116982
