Maakuntien ja kaupunkien reuna-alueilla pitkät etäisyydet vaikeuttavat nuorten pääsyä palveluihin. Palveluja on usein myös niukasti tarjolla. Tämä lisää nuorten syrjäytymisriskiä, minkä takia palvelujen saavutettavuus pitäisi turvata myös reuna-alueilla.
Palvelujen saatavuus Suomen pikkukunnissa ja haja-asutusalueilla on ollut huolenaiheena melkein koko 2000-luvun ajan. Kun kuntia on liitetty yhteen, palveluja on kadonnut myös suuriksi kasvaneista maakuntien keskuskaupungeista, joihin on syntynyt omat sisäiset reuna-alueensa. Maakuntien ja kaupunkien reuna-alueiden nuorten on totuttava nuoruuteen joko vähän palveluita tarjoavassa ympäristössä, tai sitten harkittava jo varhaisessa iässä muuttoa pois kotoa. (Penttinen & Ronkainen, 2018.)
Kuntaliitosten jälkeen suurten kaupunkien reunoilla asuvat nuoret tilastoidaan kuntapohjaisissa tarkasteluissa kaupunkilaisnuoriksi (Pöysä & Tuuva-Hongisto, 2017). Tämä pätee myös Ouluun. Sen liitosalueilla, esimerkiksi Yli-Iissä tai Kiimingissä, asuvat nuoret ovat tilastojen mukaan kaupunkilaisnuoria. Kuntakokoluokituksiin pohjautuvissa tutkimuksissa heidät taas luokitellaan yli 100 000 asukkaan kuntien nuoriksi. Myös heidän on vaikea päästä palveluihin.
Tilanne on vielä vaikeampi ODL:n ja Diakin Reunalta-hankkeen kohderyhmään kuuluvilla nuorilla, jotka ovat työelämän ja koulutuksen ulkopuolella erilaisten elämänhaasteiden takia. Hankkeessa haastateltiin Oulun reuna-alueiden nuorten parissa työskenteleviä sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä työllisyyspalvelujen ammattilaisia. Tässä artikkelissa tarkastelemme reuna-alueiden erityispiirteitä näiden haastatteluiden sekä aiheeseen liittyvän kirjallisuuden pohjalta.
Palvelujen heikko saavutettavuus lisää syrjäytymisriskiä
Nuoret ovat perustuslain mukaan oikeutettuja monenlaisiin palveluihin. Julkisen vallan velvollisuus on varmistaa, että perusoikeudet toteutuvat riippumatta siitä, missä nuori asuu. (Lavapuro ym., 2016.) Käytännössä palvelujen saavutettavuus vaihtelee kuitenkin alueittain.
Pitkät välimatkat vaikeuttavat palvelujen saavutettavuutta harvaan asutuissa kunnissa ja kuntaliitosalueilla (Lavapuro ym., 2016). Ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun nuorilla on myös niukasti palveluja, minkä voi katsoa olevan ristiriidassa perustuslain kanssa (Lehtonen & Muilu, 2020).
Syrjäisessä kunnassa tai reuna-alueella asuminen on yksi kasautuvan huono-osaisuuden riskitekijä (Lavapuro ym., 2016). Palvelujen heikko saavutettavuus voi esimerkiksi viivästyttää nuoren hakeutumista koulutukseen tai työelämään (Moisala, 2020).
Tutkimusten mukaan Pohjoismaissa harvaan asutuilla seuduilla on muihin alueisiin verrattuna hieman enemmän niin sanottuja NEET-nuoria eli työelämän, koulutuksen tai varusmiespalveluksen ulkopuolella olevia nuoria. Lisäksi toisen asteen koulutuksen keskeyttäminen on maaseudulla yleisempää kuin kaupungeissa. (Julkunen, 2024.)
Nuorten syrjäytymistä ei voi kuitenkaan tarkastella suppeasti vain koulutuksen ja työelämän näkökulmista. Maaseudulla nuoret voivat jäädä ulkopuolelle myös vapaa-ajan aktiviteeteista, sosiaalisesta elämästä ja vaikuttamismahdollisuuksista. (Julkunen, 2024.)
Tutkimusten mukaan Pohjoismaissa harvaan asutuilla seuduilla on muihin alueisiin verrattuna hieman enemmän niin sanottuja NEET-nuoria .
Pitkät välimatkat korostavat julkisen liikenteen merkitystä
Pitkät asiointimatkat korostavat kulkuväylien kunnon ja joukkoliikenteen toimivuuden merkitystä (Lavapuro ym., 2016). Kaikkialla joukkoliikenne ei kuitenkaan toimi hyvin, eikä se myöskään sovi kaikille. Pitkät ja kuormittavat matkat edellyttävät hyvää fyysistä ja psyykkistä toimintakykyä.
Reunalta-hankkeen haastattelemat ammattilaiset toivat esille Oulun reuna-alueiden heikot bussiyhteydet. Harvojen bussivuorojen takia keskustassa asiointi voi venyä jopa kymmeneen tuntiin. Haastatellut toivat myös esille, miten joillakin nuorilla saattaa olla vaikeuksia käyttää bussia esimerkiksi pelko- ja jännitystilojen takia.
Reuna-alueilla perhe ja lähiyhteisö saattavat paikata puutteellisia virallisia palveluja ja liikenneyhteyksiä (Pöysä & Tuuva-Hongisto, 2017; Penttinen & Ronkainen, 2018). Haastatellut kuitenkin kertoivat, että vanhempien rooli nuorten tukemisessa vaihtelee. Jotkut kuskaavat myös täysi-ikäistä nuorta, kun taas jotkut jättävät nuoren omilleen, kun hän täyttää 18 vuotta.
Palvelutarjonta vaihtelee reuna-alueilla
Pöysän ja Tuuva-Hongiston (2017) mukaan palvelujen etäisyys ei tarkoita nuorille pelkästään kilometrien tuomaa etäisyyttä. Osa palveluista jää nuorille helposti vieraiksi, koska he eivät tiedä, mitä kaikkea ne sisältävät tai kenelle ne on tarkoitettu. Esimerkiksi terveyspalvelut tavoittavat nuoria paremmin kuin sosiaalipalvelut, koska ne ovat helpommin hahmotettavia ja asiakkuuden voi aloittaa selkeällä terveyshuolella.
Haastatellut toivat kuitenkin esille, ettei kaikissa Oulun sivutaajamissa ole edes terveyskeskusta, kun taas joissain voi olla terveyskeskuksen lisäksi laajempaa palvelutarjontaa. Esimerkiksi Kiimingin terveyskeskuksessa tehdään kattavaa monialaista yhteistyötä sosiaali- ja mielenterveyspalvelujen sekä seurakunnan kanssa. Pienemmillä terveysasemilla on puolestaan tarjolla vain perusterveydenhuollon palveluja, ja sosiaalipalvelut on keskitetty suuremmille asemille.
Reuna-alueilla on myös yksittäisiä muita palveluja. Esimerkiksi Ylikiimingissä on kuntouttavan työtoiminnan yksikkö. Haastateltujen mukaan siirtyminen kuntouttavasta työtoiminnasta eteenpäin on kuitenkin vaikeaa. Kuntouttava työtoiminta on tarkoitettu väliaikaiseksi ratkaisuksi, mutta nuoret haluavat jäädä toimintaan pidemmäksi aikaa, koska lähellä ei ole tarjolla jatkopalvelua.
Nuorille ensiaskeleita pois kotoa
Haastateltavat kertoivat, että Oulun reuna-alueille tarvitaan nuorten koteihin jalkautuvaa työtä. Lisäksi reuna-alueille tarvittaisiin työpajoja ja muita matalan kynnyksen palveluja, jotka saisivat nuoret lähtemään pois kotoa. Digipalvelut nähtiin tästä näkökulmasta hyödyttöminä, koska ne eivät kannusta lähtemään kotoa.
Toisaalta haastatteluissa tuli esille, että matalan kynnyksen pienryhmätoiminta ei välttämättä toimi pienessä taajamassa, jossa kaikki tuntevat toisensa. Osallistumista saatetaan vältellä, koska se koetaan hävettävänä. Nuorten työpajat nähtiin nuoria enemmän motivoivina, koska niihin osallistumisesta saa kulukorvausta, jolloin osallistumista pidetään enemmänkin töihin menona.
Haastateltavien mukaan Oulussa olisi tarvetta myös lähellä tarjottaville velvoittaville palveluille, jotta nuoria saataisiin kotoa liikkeelle. Moni nuori ei ole poistunut kotoa moneen viikkoon, joten lähtökynnys Oulun keskustaan asti on korkea. Jos nuoren yhteydenoton jälkeen ei pystytä tarjoamaan helposti saavutettavaa palvelua, nuori voi jäädä kaikkien palvelujen ulkopuolelle ja passivoitua entisestään.
Saavutettavuus huomioitava palvelusuunnittelussa
Yhtenä ratkaisuna reuna-alueiden palvelutarjontaan on esitetty palvelusuunnittelua, jossa otettaisiin huomioon maantieteelliset etäisyydet. Tämä tarkoittaa joukkoliikenteen, tietoliikenneyhteyksien ja erilaisten asiakasryhmien tarpeiden huomioimista suunnittelussa. (Lehtonen & Muilu, 2020.) Esimerkiksi ohjaamo- ja työpajapalveluihin on kehitetty maaseutumaisille alueille digitaalisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat osallistumisen paikasta riippumatta (Moisala, 2020).
Digitaaliset ratkaisut eivät kuitenkaan sovi kaikille. Kuten haastatteluissa tuli esille, moni nuori ei poistu kotoaan useaan viikkoon. Tällaisissa tilanteissa digipalvelut eivät ratkaise ongelmaa vaan pikemminkin syventävät sitä. Lisäksi erilaiset digikuilut ja digisyrjäytyminen voivat koskettaa myös nuoria (Zitting ym., 2025).
Palvelujen maantieteelliseen saavutettavuuteen olisi kiinnitettävä huomiota sekä Oulussa että koko Suomessa. Oulussa moni nuori asuu keskustan ulkopuolisilla alueilla. Siksi kasvokkaisia palveluja, jalkautuvaa työtä ja matalan kynnyksen toimintoja tarvitaan joka puolella kaupunkia.
Lähteet
Julkunen, L. (2024.) Nuoret ja muuttuva maaseutu Pohjoismaissa: Katsaus historiaa ja tutkimuksen painopisteisiin. (Verkkojulkaisuja 183). Nuorisotutkimusseura. https://doi.org/10.57049/nts.947
Lavapuro, J., Ojanen, T., Rautiainen, P., & Valtonen, V. (2016). Sivistykselliset ja sosiaaliset perusoikeudet syrjäkunnissa. Kunnallisalan kehittämissäätiö. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe2021042715754
Lehtonen, O., & Muilu, T. (2020). Ohjaamojen ja työpajojen saavutettavuus ja palvelumallit maaseudulla – paikkatietopohjainen kartoitus. Nuorisotutkimus, 38(3), 3–22.
Moisala, M. (2020). Katsaus ohjaamojen ja nuorten työpajojen nykytilaan. Teoksessa M. Moisala (toim.), Paikkariippumattomuus nuorten tulevaisuuden palveluissa maaseudulla (s. 6–4). (Xamk tutkii 14). Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-344-242-9
Penttinen, P., & Ronkainen, J. (2018). Itä-Suomen maakuntien nuoret – palveluiden paitsiossa vai paalupaikalla? Teoksessa M. Gissler, M. Kekkonen, & P. Känkänen (toim.), Nuoret palveluiden pauloissa:. Nuorten elinolot -vuosikirja 2018 (s. 34–35). (Teema 30). Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-343-200-0
Pöysä, V., & Tuuva-Hongisto, S. (2017). ’Onks käyntii ja onks kyytii?’ Nuorille merkitykselliset palvelut syrjäseudulla. Teoksessa S. Aaltonen, & A. Kivijärvi (toim.), Nuoret aikuiset hyvinvointipalvelujen käyttäjinä ja kohteina (s. 221–236). (Verkkojulkaisuja 136). Nuorisotutkimusverkosto. https://doi.org/10.57049/nts.272
Zitting, J., Henttu, V., & Nummela, N. (7.2.2025). Kasvokkaista palvelua tarvitaan yhä digikuilujen takia. Dialogi. https://urn.fi/URN:NBN:fi-fe202501092017
Kirjoittajat
Joakim Zitting
Asiantuntija, YTM
Niko Nummela
Asiantuntija
Virpi Henttu
Uravalmentaja
