Siirry sisältöön

Kuntien rooli lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä kasvaa – KOHDE-hanke tuo ammattilaisille osaamista, työkaluja ja verkostoja

Kuvituskuva, lapset vetävät köyttä pellolla.
KOHDE-hanke vahvistaa kuntien, seurakuntien ja järjestöjen ammattilaisten osaamista lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseksi Pohjois-Pohjanmaalla, vastaten hyvinvointialueuudistuksen tuomiin uusiin vaatimuksiin.

Hyvinvointialueuudistuksen myötä kunnilla, järjestöillä ja seurakunnilla on aiempaa suurempi lakisääteinen vastuu hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä. Tämä edellyttää uudenlaista osaamista lapsiperheiden parissa työskenteleviltä varhaiskasvatuksen, kirjastojen, seurakuntien ja järjestöjen ammattilaisilta.

KOHDE-hankkeen tavoitteena on Pohjois-Pohjanmaan kuntien ammattilaisten sekä seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden osaamisen vahvistaminen lapsiperheiden terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Lisäksi hanke kehittää hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä toteuttavien toimijoiden yhteistyötä kuntien sisällä, kuntien välillä sekä suhteessa hyvinvointialueeseen.

Yhteistyöllä lisää hyvinvointia lapsiperheille

– Osaamisen vahvistumisen myötä ammattilaisilla on aiempaa paremmat valmiudet edistää lapsiperheiden hyvinvointia osana työtään. Laaja-alaiselle yhteistyöllä voidaan tukea lapsiperheiden kokonaisvaltaista hyvinvointia arjessa ja mahdollisesti vähentää tarvetta sosiaali- ja terveyshuollon palveluille, toteaa projektipäällikkö Sini Nissinen Diakonia-ammattikorkeakoulusta.

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja ODL Liikuntaklinikan yhdessä toteuttama hanke on toiminnassa 1.11.2023–31.10.2025. Hanke on herättänyt kiinnostusta Pohjois-Pohjanmaan kunnissa ja mukaan on lähtenyt jo 14 Pohjois-Pohjanmaan kuntaa (Alavieska, Haapajärvi, Haapavesi, Kuusamo, Kärsämäki, Merijärvi, Nivala, Oulainen, Pyhäntä, Reisjärvi, Siikajoki, Taivalkoski, Utajärvi, Ylivieska).

Koulutukset ja työpajat vahvistavat hyvinvointiosaamista

Hankkeen toiminta on käynnistynyt kartoituksilla, jossa selvitetään osallistujakuntien lapsiperheiden terveyden edistämisen työn nykytilanne sekä ammattilaisten osaamistarpeet lapsiperheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä. Kyselyiden tulosten pohjalta toteutetaan koulutuksia, joilla vahvistetaan kuntien, seurakuntien ja järjestöjen työntekijöiden terveellisten elintapojen sekä mielenhyvinvoinnin, voimavarojen ja osallisuuden edistämisen osaamista.

Hanke järjestää myös työpajoja, joissa valmennetaan ja tuetaan lapsiperheille suunnattujen hyvinvointia ja terveyttä edistävien tempausten ja tapahtumien yhteiskehittämistä, suunnittelua ja toteutusta. Tärkeänä tavoitteena on saattaa yhteen saman teeman parissa työskentelevät toimijat ja edistää parhaiden käytäntöjen leviämistä hankekuntien välillä.

Hankkeen lopputuloksena tuotetaan ammattilasten hyvinvoinnin edistämisen osaamista tukeva materiaalipankki kuntien hyvinvointityön tueksi.

Hanketta toteuttavat yhdessä Diakonia-ammattikorkeakoulu (päätoteuttaja) ja ODL Liikuntaklinikka (osatoteuttaja). Hanketta rahoittavat Euroopan sosiaalirahasto (ESR) sekä toteuttajaorganisaatiot. Hanketta voi seurata Instagramissa nimellä: @kohde_hyvinvointiosaamista.

Kuva: Anna Samoylova / Unsplash


Lisätietoja

Sini Nissinen, projektipäällikkö, KOHDE-hanke, sini.nissinen(at)diak.fi, puh. 050 562 9043