Siirry sisältöön

Pehmoleijonanluolassa kehittäjät esittelivät innostavia uusia sosiaalisia innovaatioita

Osana Sosiaalisten innovaatioiden päivää 7.11.2023 järjestettiin pehmoleijonanluola, jossa kehittäjät pääsivät pitämään hissipuheita uusista sosiaalisista innovaatioista ”pehmoleijonille” eli rahoittajatahojen edustajille. Vaikka rahaa ei ollut tällä kertaa jaossa, sosiaalisten innovaatioiden kehittäjät saivat palautetta ja kannustusta ideoiden jatkokehitystä varten.

Sosiaalisten innovaatioiden päivä kokosi Helsingin kaupungintalolle kiinnostuneita kuulijoita niin järjestöistä, hankekentältä kuin poliittisten päättäjien ja rahoittajien puolelta. Aamupäivän hybridiohjelma keräsi paikan päälle yli 100 kävijää ja lisäksi linjoille noin 300 kuulijaa. 

Asiantuntijoiden puheenvuoroissa nostettiin esille muun muassa sosiaalisten innovaatioiden pitkä historia maassamme, innovaatioiden vaikuttavuuden mittaaminen ja tämänhetkisten rahoitusinstrumenttien toimivuus.  

Päivän jännittävin osuus koitti iltapäivällä, kun kuusi rohkeaa sosiaalisten innovaatioiden kehittäjää pääsi pitämään hissipuheensa ”pehmoleijonille” eli rahoittajien edustajille. Raadin muodostivat S-pankin vaihtoehtoisten sijoitusten johtaja Jani Kempas, Startmore Oy:n mentori Stefan Haglund, Säätiöt ja rahastot ry:n toimitusjohtaja Liisa Suvikumpu ja Hämeen ELY-keskuksen rahoituspäällikkö Sinikka Kauranen 

Kaikki ideat pyrkivät ratkaisemaan yhtä aikamme isoista haasteista, eli kuinka tuottaa laadukkaita sote-alan palveluita kasvavalle määrälle ihmisiä samalla, kun henkilöstöresurssit niukkenevat. 

Sote-alalle ratkaisuja sosiaalisista innovaatioista

Ensimmäisenä estradille astui Alustapalvelu Sociala Oy:stä Hanna Hauta-aho, joka esitteli datapohjaista ratkaisua ikäihmisten yksinäisyyden vähentämiseksi. Tämä innovaatio ratkaisee erityisesti sitä, että nykyisin kotihoidon aikaa menee työhön, joka ei varsinaisesti ole hoitotyötä. 

Ajan hermolla oli myös Heli-Susanna Laamanen, joka kuljetti kuulijat omakohtaisten hoitotyön arjen kokemusten kautta ideoimaansa kohtaavan hoitotyön menetelmään. Florence Nightingalen periaatteista inspiroitunut kohtaavan hoitotyön menetelmä on parantanut sekä asiakastyytyväisyyttä että sote-alan työntekijöiden merkityksellisyyden ja työssä viihtymisen kokemuksia. Tätä sosiaalista innovaatiota olisi tarkoitus tarjota hoitoalan työntekijöille lisäkoulutuksena.  

Joonas Pöllä Peili Vision Oy:stä esitteli toiminnanohjausta arvioivaa ja kehittävää virtuaalipeliä, josta toivotaan standardoidumpaa tapaa arvioida toiminnanohjausta lapsilla kuin nykyinen eri ammattilaisten subjektiiviseen arvioon perustuva toimintamalli.   

SosPed keskuksen Miikka Vuorinen puolestaan pyrki voittamaan leijonat puolelleen vaikutusten arvioinnin työkalulla. Suomen maineesta kilpailemisen kansakuntana oli innostuttu Siskot ja Simot ry:ssä, joita paikalla edustanut Eero Väisänen paukautti ilmoille idean Välittämisen SM-kilpailusta.  

 Ajankohtaiseen haasteeseen tarttui KRIS Suomen Keskusliitto ry:n Satu Kalajainen, joka tutustutti leijonat ja yleisön nuorten uusintarikollisuutta vähentävään ohjelmaan. 

Rahoittajat kiittelivät kaikkia esityksiä ja ideoita, vaikka täysin pureskelematta pehmoleijonat eivät niitä nielleet. Evästykseksi jatkoon rahoittajat painottivat asiakkaiden tarpeen tai kiinnostuksen selkeää sanoittamista sekä kerättävällä rahalla saatavan hyödyn avaamista.  


Päivän järjesti Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelu ja pilotointi -hanke. Mukana olivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry, Silta-Valmennusyhdistys, LUT-yliopisto, Kuntoutussäätiö, Kuntaliitto ja Diakonia-ammattikorkeakoulu. Lisätietoa tapahtumasta ja osan materiaaleista löydät Innokylän sivuilta.  

Sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelu ja pilotointi -hanke toteutuu Euroopan sosiaalirahaston osallisuuden edistämisen ja köyhyyden torjunnan (ESR TL5) rahoituksella. 

Haluatko olla jatkossakin kuulolla sosiaalisten innovaatioiden osaamiskeskuksen valmistelusta? Ilmoita yhteystietosi lomakkeella.