Siirry sisältöön

Liikkumaan! -tempausviikko kannustaa liikkumaan koko perheen voimin 

Kuvituskuva, pyörä, lenkkarit, käsipaino, omena ja muita terveyttä edistäviä asioita.
Elokuun lopulla toteutettavan Liikkumaan! -tempausviikon tarkoituksena on kannustaa kaikkia liikkumaan aina, kun se on mahdollista. Liikunnan hyödyt ovat laaja-alaiset, sekä fyysiseen, psyykkiseen että sosiaaliseen terveyteen. Tempaus päättää Digillä terveysvalmennusta -hankkeen. 

Diakonia-ammattikorkeakoulun (Diak) hallinnoiman Digillä terveysvalmennusta -hankkeessa on edistetty raskausdiabeteksen riskissä olevien tai siihen sairastuneiden äitien digiosaamista oman terveyden ja hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Lisäksi hankkeessa on kehitetty neuvoloiden terveydenhuoltohenkilöstön digitaitoja.  

Hankkeessa on järjestetty neljä eri koulutuskokonaisuutta, etätoteutuksina ja hybridinä sekä itsenäisesti suoritettavana verkkoalustalla. Koulutusten teemoja ovat olleet digitaalinen turvallisuus, digitaalinen ohjausosaaminen, työhön paluun tuki sekä raskausdiabeteksen omahoito. Hankkeeseen on osallistunut 56 äitiä ja yli 50 terveydenhoitajaa. Lisäksi on tavoitettu satoja perheitä hankkeen tapahtumissa esimerkiksi Oulun ja lähikuntien neuvoloissa. 

Liikkuminen kannattaa aina

Hankkeen päättää 28.–30.8.2023 toteutettava Liikkumaan! -tempausviikko, jolla halutaan kannustaa kaikkia liikkumaan monipuolisesti ja säännöllisesti. Tempausviikolla järjestetään erilaisia liikunnallisia pop up -tapahtumia hankkeen toiminta-alueella Oulussa, Kempeleessä, Limingassa ja Tyrnävällä. 

– Pop upit ovat tarkoitettu perheille ja kaikille kiinnostuneille. Luvassa on hernepussin heittoa, hiekkaämpäripelejä, lasten musiikkia ja mukavaa yhdessäoloa koko perheelle, kuvailee projektipäällikkö Erika Kukkonen Diakista. 

Liikunnalla on tutkitusti paljon hyviä vaikutuksia fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen, Kukkonen kertoo. 

– Liikkuminen on myös yksi raskausdiabeteksen omahoidon keinoista ravitsemuksen ohella. Kaikenlainen liikkuminen tehostaa sokerin käyttöä elimistössä, jolloin liikunta laskee verensokeria ja vähentää raskausdiabeteksen riskiä sekä parantaa raskausdiabeteksen hoitotasapainoa, Kukkonen lisää. 

Tempausviikkoa vietetään 28.-30.8.2023. Digillä terveysvalmennusta -hanke päättyy 31.8.2023. Euroopan sosiaalirahaston rahoittamassa hankkeessa päätoteuttajana toimii Diakonia-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajana Oulun Diakonissalaitoksen Säätiö (ODL) Liikuntaklinikka. 

Lisätietoa:

Digillä terveysvalmennusta -hankkeen projektipäällikkö Erika Kukkonen, erika.kukkonen@diak.fi 

Hankkeen verkkosivut: raskauspakkaus.fi