Siirry sisältöön

Koronatilanteen huomioiminen alkavalla lukukaudella

Kahdesta kädestä muodostuva sydänkuvitus
Pandemia on muuttumassa endemiaksi, mikä tarkoittaa sitä, että virusta esiintyy kaikkialla maailmassa kausittain toistuvina ja vaihtelevina epidemioina. Koronavirusta esiintyy edelleen runsaasti, mutta se vaikuttaa Diakin arvion mukaan enää lievästi syksyn toimintaan.

Tällä hetkellä rajoituksia ei ole voimassa työskentelyyn, opetukseen, tapaamisiin, tapahtumiin tai matkustamiseen liittyen. Diak seuraa kuitenkin syksyn aikana edelleen koronatilannetta säännöllisesti.

Kampuksilla on edelleen hyvä huomioida voimassa olevat viranomaisten suositukset. Diakin toimintaohjetta on päivitetty kasvomaskien osalta.

Diakin voimassa olevat toimintaohjeet:

  • Tule kampukselle vain terveenä. Lieväkin oire on syy jäädä kotiin. Jos tunnet itsesi kipeäksi kesken päivän ja epäilet koronaa, poistu kampukselta ja tee oirearvio esim. Omaolo-palvelussa.
  • Noudata väljyyttä opiskellessasi ja liikkuessasi kampuksella.
  • Noudata hyvää käsi- ja yskimishygieniaa. Puhdista kätesi tullessasi kampuksen tiloihin. Käsidesiä on saatavilla kampuksilla.
  • Puhdista paikkasi työskentelyn päätteeksi. Opetus- ja työskentelytiloista löytyy puhdistusainetta ja käsipyyhkeitä.
  • Voit käyttää kasvomaskia oman harkintasi mukaan. Maskeja on saatavilla kampuksilla, tarjoamme ne henkilökunnan ja opiskelijoiden käyttöön.
  • Pysy karanteenissa viranomaisohjeiden mukaisesti.

Mikäli sinulla on flunssan oireita tai oireellinen/oireeton koronatartunta, jää kotiin. Joutuessasi olemaan pois opetuksesta, ole yhteydessä opintojaksosta vastaavaan lehtoriin. THL suosittelee oireita esiintyessä välttämään läheisiä kontakteja viiden päivän ajan. Lisätietoa THL:n verkkosivuilta.

Lisätiedot:

  • Diakin ajantasainen koronaohjeistus löytyy Diakin nettisivuilta osoitteesta diak.fi/korona.
  • Jos sinulla on kysymyksiä tai palautetta Diakin koronaohjeista tai linjauksista, tavoitat Diakin moniammatillisen koronavalmiusryhmän sähköpostitse osoitteesta korona@diak.fi.