Siirry sisältöön

Diak äänestettiin jälleen yhdeksi Suomen vastuullisimmista työnantajista

Vastuullinen tyonantaja 2022 Diak -tunnustus
Diak on toistamiseen valittu yhdeksi Suomen vastuullisimmista työnantajista. Tunnustus perustuu Suomen laajimman työelämän vastuullisuustutkimuksen tuloksiin.

Oikotien toteuttamassa Vastuullinen työnantaja -tutkimuksessa selvitettiin, miten vastuullisuus toteutuu työpaikoilla työntekijöiden mielestä. Tulos julkistettiin Vastuullinen työnantaja -webinaarissa 24.5.2022.

Diakissa työ koetaan laajasti erittäin merkitykselliseksi henkilöstön keskuudessa.
– Diakin arvot eli rohkeus, rakentavuus, hyvän maailman puolustaminen ja yhteistyöorientaatio ovat arvostavan ja kunnioittavan vuorovaikutuksen peruspilareita. Tämä heijastuu kaikkiin kohtaamisiin työyhteisössämme, kertoo Diakin henkilöstöjohtaja Päivikki Rentola-Hemmi.

Diakin työyhteisössä vuorovaikutusta ja arjen kohtaamisia tuetaan systemaattisesti rakenteiden kautta. Toimintakulttuuria kehitetään avoimessa vuoropuhelussa henkilöstön kanssa.
– Kehitämme vuorovaikutusta aktiivisesti ylläpitämällä ja kehittämällä kohtaamisfoorumeja ja henkilöstöviestintää. Periaatteitamme ovat ajantasaisuus, avoimuus ja luotettavuus. Tänä vuonna keskitymme erityisesti psykologisesti turvallisen toimintakulttuurin kehittämiseen, Rentola-Hemmi sanoo.

Rentola-Hemmin mukaan johtaminen on Diakissa arjen tekoja. Henkilöstön hyvinvoinnin tukeminen on esihenkilötyön prioriteetti.
– Jaamme yhteisen käsityksen hyvästä johtamisesta Diakissa. Olemme yhdessä esihenkilöiden kesken työstäneet esihenkilölupauksen, joka viitoittaa johtamistamme, hän kertoo.

Diakissa tavoitejohtaminen perustuu yhteisöohjautuvuuteen.
– Vuoden 2022 alussa käyttöönotettu johtamismallimme Objectives and Key Results eli OKR-malli ohjaa muutoksen johtamista ja uudistumista alhaalta ylöspäin. Näin saamme parhaat ideat käyttöömme ja vastuutamme henkilöstöä niin, että he voivat itse asettaa kehittämistavoitteensa, Rentola-Hemmi avaa.

Vastuullisuus näkyy monipuolisesti muussakin Diakin toiminnassa. Diak on esimerkiksi sitoutunut ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston Arenen Kestävä, vastuullinen ja hiilineutraali ammattikorkeakoulu -ohjelmaan, jossa yhtenä lähtökohtana on, että toimimme taloudellisesti, ekologisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti vastuullisina työnantajina.

Johtamisen ja henkilöstön osaamisen lisäksi vastuullisuusteema on vahvasti läsnä Diakin koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa. Diak tuottaa kestäviä ja eettisiä ratkaisuja yhteiskunnan tarpeisiin.

– Vastuullisuus näkyy vahvasti myös hanketoiminnassamme. Meillä on hankkeita, joissa esimerkiksi edistetään romaniväestön osallisuutta koulutuksessa ja työelämässä. Tällä hetkellä ROMAKO-hankkeessa pyritään rakenteelliseen muutokseen edistämällä romanien ammatillista koulutusta ja työllistymistä, Rentola-Hemmi kertoo.

Tausta: Vastuullinen työnantaja -kampanja ja -tutkimus

Vastuullinen työnantaja -tutkimus kartoittaa vuosittain suomalaisen työelämän vastuullisuutta. Samalla palkitaan tutkimuksessa parhaiten menestyneet vuoden vastuullisimmat työnantajat.

Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanja toteutti vuotuisen työelämän vastuullisuustutkimuksen kevään 2022 aikana. Tutkimuksessa selvitettiin, miten vastuullisuus toteutuu työpaikoilla työntekijöiden mielestä. Työnantajat kilpailevat organisaation koon mukaan kolmessa eri kategoriassa: pienet ja keskisuuret organisaatiot, suuret organisaatiot ja 1000+ organisaatiot.

Tutkimuksessa oli mukana yli 26 eri kokoista työnantajaa eri toimialoilta, vastaajia oli yhteensä 4 604. Diak sai parhaimmat tulokset tutkimuksessa mukana olleista työnantajista suurten organisaatioiden kategoriassa. Diakin vastuullisuusindeksi oli 4,35 asteikolla 1–5.

Diak oli tänä keväänä kolmatta kertaa mukana Oikotien Vastuullinen työnantaja -kampanjassa, jossa sitoudutaan edistämään kuutta vastuullisuusperiaatetta. Viime vuonna Diak valittiin yhdeksi vastuullisimmista organisaatioista pienten ja keskisuurten yritysten kategoriassa. Periaatteet ovat syrjimättömyys, työelämän tasapaino ja hyvinvointi, esihenkilötyöhön panostaminen, työn merkitys ja työssä kehittyminen, tehtävän vaatimusten mukainen palkkaus ja hyvä hakijakokemus.

Lisätiedot: