Siirry sisältöön

Kevään yhteishaku on päättynyt – Diak kiittää hakijoita

Kevään toinen korkeakoulujen yhteishaku päättyi 30.3.2022. Diakissa oli 509 aloituspaikkaa AMK- ja YAMK-koulutuksiin Helsingissä, Porissa, Oulussa, Turussa, Pieksämäellä ja verkossa.

Yhteishaussa Diakiin haki yhteensä 3 894 hakijaa, joista 966 haki ensisijaisesti Diakiin.

Diakin vetovoimaisimmaksi koulutukseksi kaikkien hakijoiden osalta nousi Helsingin-kampuksen sosionomi (AMK), diakoniatyö -koulutus. Aikaisempien vuosien tapaan suosituimpiin hakukohteisiin kuuluivat myös Helsingissä järjestettävät sosionomi- ja sairaanhoitajakoulutukset.

Ensisijaisten hakijoiden osalta Pieksämäen-kampuksella järjestettävä sosionomikoulutus oli kaikista vetovoimaisin.

– Hakijamäärät laskivat valtakunnallisesti, mutta olemme tyytyväisiä siihen, että sote-alan koulutuksemme säilyivät vetovoimaisina. Suomessa on jatkuva tarve uusille auttamisen ammattilaisille, sanoo Diakin toimitusjohtaja, rehtori Elina Juntunen.

Opiskelijavalinnat

Kevään toinen yhteishaku jatkuu opiskelijavalinnoilla.

Diakin sosiaali- ja terveys- sekä kirkon alan AMK-tutkintoon johtavat koulutukset käyttävät ammattikorkeakoulujen yhteistä AMK-valintakoetta. Kokeet järjestetään ammattikorkeakoulujen kampuksilla 30.5.–3.6.2022. Tutustu AMK-valintakoe-sivuun, mikäli valitsit tekeväsi kokeen Diakissa.

Humanistisella ja kasvatusalalla eli tulkki (AMK) -tutkintoon johtavissa koulutuksissa sekä YAMK-koulutuksissa käytetään Diakin omia valintakokeita.

Tämän lisäksi 40 % suomenkielisten sosiaali-, terveys- ja kirkon alan AMK-tutkintoon johtavien koulutusten  uusista opiskelijoista valitaan todistusvalinnalla.

Lue lisää valintakokeista Diakin sivuilla.

Valinnan tulokset

Opiskelijavalinnat varmistuvat 8.7.2022 mennessä. Kerromme nettisivuillamme, kun valinnan tulokset ovat valmiit. Valittujen opiskelijoiden nimiä emme julkaise netissä.

Hakija näkee lopullisen tilanteensa Opintopolku-palvelusta. Kaikki hakijat saavat tiedon opiskelijavalintojen tuloksesta myös sähköpostitse.

Hakijalle tarjotaan yhteishaussa vain yhtä opiskelupaikkaa eli ylimmäksi sijoitettua hakukohdetta, johon valinnan tulos riittää.

Hyväksytyksi tulleiden opiskelijoiden tulee ottaa opiskelupaikka vastaan 15.7.2022  klo 15 mennessä.

Lisätiedot

Diakin hakijapalvelut tavoittaa joko puhelimitse: 0400 725 384 (ma-to 10–11 ja 12–14) tai sähköpostitse: hakijapalvelut@diak.fi.

Hakijalle-sivut