Siirry sisältöön

Opasvideot tukevat kehittämishankkeiden viestintää

Neljä animoitua henkilöä seisovat pöydän ympärillä, takana näkyy esitys, jossa on sosiaalisen median kanavien ikoneita
Ammattikorkeakoulujen vaikuttava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyö edellyttää tuekseen tuloksellista viestintää. Kolme lyhyttä videota tiivistää vinkit TKI-hankkeiden ydinviestin muotoilemiseen, viestintäsuunnitelman tekoon ja viestintään hankkeen koko elinkaaren aikana.

Yksi ammattikorkeakoulujen perustehtävistä on harjoittaa työelämää ja aluekehitystä edistävää tutkimusta sekä kehittämis- ja innovaatiotoimintaa. Jotta pystymme luomaan muutosta tavoitteellisesti ja vaikuttavasti, tarvitsemme näkyvyyttä tekemällemme työlle. Se tarkoittaa vaikuttavaa viestintää.

Olemme tuottaneet Diakonia-ammattikorkeakoulussa kolme lyhyttä opasvideota kehittämishankkeiden viestinnän tueksi. Ne tarjoavat tiiviit vinkit TKI-hankkeiden ydinviestin tiivistämiseen, viestintäsuunnitelman tekoon ja viestintään hankkeen koko elinkaaren aikana.

Videot on tarkoitettu tueksi projektiasiantuntijoille oman hankkeen viestinnän suunnitteluun ja toteutukseen. Lisäksi videoita voi hyödyntää korkeakoulujen opetuksessa esimerkiksi hanke- projekti- ja yritysosaamiseen opintojaksoilla.

Videoita saa levittää vapaasti

Videot on julkaistu Diakin YouTube-kanavalla, ja niitä saa vapaasti levittää kaikille, joille niistä voisi olla iloa ja hyötyä. On koko ammattikorkeakoulukentän yhteinen etu, että pystymme viestimään tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotyömme tuloksista. Se rakentaa ammattikorkeakoulujen yhteistä brändiä soveltavan tutkimuksen ja vaikuttavan aluekehitystyön osaajana.

Videot on tuottanut ja käsikirjoittanut Diakonia-ammattikorkeakoulun tiimi, johon kuului edustajia Diakin viestinnästä, opetuksesta ja TKI-toiminnasta. Mukana olivat Karoliina Aho, Mika Alavaikko, Elina Johansson, Jukka Koskiniemi ja Niina Mäenpää.

Videoiden toteutuksesta vastasivat Tero Eloranta Prodictum Oy:stä ja Jukka Partanen. Diakista viittomakielen ja tulkkauksen koulutusohjelmasta valmistunut Henrika Härkönen  spiikkasi ja tekstitti videot.

Lisätietoja:

Aura Vuorenrinne, viestintäpäällikkö, 040 509 2577, aura.vuorenrinne@diak.fi