Siirry sisältöön

Diakin hiilijalanjälki laski viime vuonna

Diakin hiilijalanjälki on nyt laskettu ensimmäistä kertaa. Vuosien 2019 ja 2020 välinen vertailu osoittaa, että Diakin hiilidioksidipäästöt laskivat yli tonnin verran työntekijää kohden. Laskenta toteutettiin Arenen julkaisemalla, ammattikorkeakoulujen yhdessä tuottamalla hiilijalanjälkilaskurilla.

Diakin ensimmäinen hiilijalanjäljen laskenta osoittaa, että Diakin hiilijalanjälki laski vuosien 2019 ja 2020 välillä yli tonnin. Vuonna 2019 hiilidioksidipäästöt olivat 3,49 tonnia per työntekijä (yhteensä 869 tonnia) ja vuonna 2020 ne olivat 2,11 tonnia per työntekijä (yhteensä 525 tonnia). Hiilijalanjäljen pienentymistä selittävät esimerkiksi korona-aika ja matkustamisen vähentyminen.

– Kuten Diakin arvoissa todetaan, kaikki tekemisemme tähtää entistä inhimillisempään ja kestävämpään maailmaan, mukaan lukien arkinen työ kampuksilla. Hiilijalanjäljen pienentäminen on sekä luonnonvarojen säästämistä että julkisten resurssien eettistä käyttöä, sanoo projektipäällikkö Niko Nummela.

Laskennan myötä saadaan tarkempaa tietoa siitä, mistä Diakin hiilijalanjälki muodostuu.

– Lukujen myötä voimme tehdä suunnitelman hiilijalanjäljen pienentämiseksi esimerkiksi huomioimalla kiinteistön energiatehokkuus. Vaikuttavuus tulee valintojen kautta, kuten seuraamalla hiilijalanjäljen kokoa tavaroiden- ja palveluiden hankinnoissa, lisää Diakin toimitila- ja turvallisuusasiantuntija Pertti Hukkanen.

Hiilijalanjälkilaskuri on ammattikorkeakoulujen yhteistyön tulos

Diakin hiilijalanjälki on laskettu ammattikorkeakoulujen yhdessä Arenen johdolla työstämän hiilijalanjälkilaskurin avulla. Laskurin tavoitteena on saada vertailukelpoista tietoa eri ammattikorkeakoulujen hiilijalanjäljestä.

Opetus- ja kulttuuriministeriön kestävän kehityksen linjaus edellyttää, että korkeakoulut ovat hiilineutraaleja vuoteen 2030 mennessä. Ammattikorkeakoulut aloittivat muutama vuosi sitten tavoitteellisen työn saadakseen kaiken toimintansa kestävän kehityksen edellytysten mukaiseksi. Tavoitteeksi asetettiin, että koko ammattikorkeakoulusektori on hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Systemaattisen työn lopputuloksena syntyi Ammattikorkeakoulujen kestävän kehityksen ja vastuullisuuden ohjelma.

Toiminnan hiilijalanjäljen laskeminen on ollut yksi työn osa-alue. Hiilijalanjäljen laskeminen auttaa näkemään valintojen ja toiminnan vaikutuksia ympäristöön. Laskentamallin ovat luoneet ammattikorkeakoulujen omat osaajat yhteistyöllä. Mallin kehittämisessä on hyödynnetty monipuolisesti alan uusinta tutkimustietoa ja kehittämistyö jatkuu.

Tutustu Arenen hiilijalanjälkilaskuriin.

Lue lisää Diakin työstä vastuullisuuden eteen.