Siirry sisältöön

Diakista valmistui 17 työnohjaajaa syksyllä

Diakin viimeisin työnohjaajakoulutus alkoi huhtikuussa 2018 ja päättyi lokakuussa 2020. Koulutuksesta valmistui 17 uutta työnohjaajaa. Työnohjaajakoulutuksia on järjestetty Diakissa jo yhdeksän.

Diakissa työnohjaajien kouluttajina toimivat lehtorit Marja Lindholm ja Arja Koski sekä kehityspäällikkö Ilse Vogt, joka mainitsee viimeisimmästä koulutuksesta erityisen hyväksi ryhmän monialaisuuden.

–  Mukana oli sote- ja kirkon alojen lisäksi muun muassa it- ja tekniikan alan ihmisiä. Monet valmistuneista tulevat toimimaan työnohjaajina, toiset taas hyödyntävät työnohjausosaamistaan esimies- ja kehittämistyössä, Vogt sanoo.

Koronapandemian vuoksi koulutuksessa harjoiteltiin myös etätyönohjausta.

– Erityistä koulutuksessa oli myös se, että korona pakotti meitä kehittämään etätyönohjaustaitoja konkreettisesti ja innovatiivisesti toimien, Vogt pohtii.

Syksyllä 2020 koulutuksesta valmistuneet kehuvat erityisesti koulutuksen vastuullisuutta ja laatua.

– Koulutus on järjestetty tosissaan, vakavasti ja vastuullisesti. Koko koulutuksen ajan oli sellainen tunne, että tähän on panostettu, kertoo yksi koulutuksesta valmistuneista.

– Arvostan sitä, että koulutukseen oli valintamenettely. Se, ettei koulutukseen oteta ketä tahansa, teki minuun vaikutuksen, toinen valmistuneista sanoo.

Täydennyskoulutuksella työnohjaajaksi

Työnohjaajakoulutus on tarkoitettu eri alojen ammattilaisille ja esimiehille, jotka haluavat työnohjaajaksi tai tarvitsevat työssään ohjaus- ja kehittämisosaamista.

Diakin työnohjaajakoulutus toteutetaan monimuotokoulutuksena. Koulutus kestää 2,5 vuotta ja se on laajuudeltaan 70 opintopistettä.

– Työnohjaajakoulutuksessa prosessi ja työnohjaajaksi kehittyminen ovat tärkeitä, siksi koulutus on melko pitkä, kertoo Ilse Vogt.

Koulutus koostuu harjoitustyönohjauksista, itsenäisestä työskentelystä, seminaaripäivistä ja työnohjauksen työnohjauksista. Opiskelijoilla on myös omat vertaisryhmät, jonka merkityksen he ovat kokeneet suureksi.

Työnohjaajakoulutuksen teoreettisena perustana ovat dialogisuus, eettisyys, voimavarakeskeisyys ja monialaisuus. Koulutuksessa yhdistyvät opiskelijan henkilökohtainen työnohjaajaksi kehittyminen sekä ryhmän toiminnan ja työelämän ilmiöiden tutkiminen.

Hae koulutukseen

Seuraava työnohjaajakoulutus alkaa maaliskuussa 2022. Haku on käynnissä 30.11.2021 asti. Lue lisää ja hae mukaan!

Lisätiedot

  • Tarkemmat tiedot koulutuksen sisällöstä löydät työnohjaajakoulutuksen sivulta.
  • Lehtori Marja Lindholm, p. 040 509 1269, marja.lindholm@diak.fi
  • Lehtori Arja Koski, p. 040 869 6016, arja.koski@diak.fi
  • Kehityspäällikkö Ilse Vogt, p. 040 509 2538, ilse.vogt@diak.fi