Siirry sisältöön

Avoimet työpaikat: Projektiassistentti Ouluun

Haemme nyt Oulun-kampukselle projektiassistenttia (TKI-assistentti) toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen.

Projektiassistentti hoitaa ammattikorkeakoulun hankkeiden taloushallintoon- ja dokumentointiin liittyviä tehtäviä, kuten hankkeiden talouden seurantaa ja raportointia sekä maksatushakemusten laadintaa. Assistentti tukee projektipäälliköitä hankkeiden talousasioissa ja vastaa talous- ja rahoittajan ohjeiden toteutumisen seurannasta. Tehtävään kuuluu myös kansainvälistä hankeyhteistyötä. Lisäksi tehtäviin kuuluvat muut kampuskohtaiset yleiset tehtävät.

Sinulla on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto (esim. tradenomin tutkinto tai muu vastaava koulutus), hyvät tietotekniset valmiudet ja kykyä uusien järjestelmien haltuunottoon. Tehtävässä onnistuminen edellyttää hankkeiden taloushallinnon ja kirjanpidon osaamista. Eduksi katsotaan myös kokemus kansainvälisestä hanketoiminnasta. Tehtävässä tarvitaan aktiivista ja itsenäistä työotetta, organisointi- ja priorisointikykyä, asiakaspalvelutaitoa sekä hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Hyvä palveluasenne on myös tärkeää.

Eduksi katsotaan sujuva englannin kielen taito ja ammattikorkeakouluissa käytössä olevien järjestelmien tuntemus (esim. InvoiceReady, M2, Raindance, Windows-ympäristö, Reportronic sekä Eura2014-järjestelmä).

Tarjoamme sinulle haastavan ja monipuolisen tehtävän valtakunnallisessa, kansainvälistyvässä ammattikorkeakoulussa. Pääset myös osaksi yhteisöllistä asiantuntijaorganisaatiota ja saat käyttöösi modernit työvälineet ja -tilat.

Hakemuksia käsitellään jo hakuaikana, joten haethan tehtävää pian, kuitenkin viimeistään 14.1.2019.

Lue lisää

Diakin urasivut