Siirry sisältöön

Diakoniabarometri 2018 paljastaa yksinäisyyden monet kasvot

Yksinäisyyden torjuminen on tämän päivän diakoniatyön keskeisimpiä teemoja, todetaan tuoreessa Diakoniabarometrissa. Tutkimusartikkelikokoelma Diakoniabarometri 2018 – Yksinäisyyden monet kasvot julkaistiin Kirkon diakoniapäivillä Lahdessa lauantaina 15.9.2018.

Diakoniabarometri toteutetaan ensimmäistä kertaa Diakin ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetöinä.

– Uuteen Diakoniabarometriin juurevuutta aikaisempiin verrattuna tuo se, että kirjoittajat ovat kokeneita diakoniatyön ammattilaisia, jotka tuntevat työalueensa käytännöt sisältä päin. Tulkinnat nousevat diakoniatyön käytännön asiantuntemuksesta, kertoo opiskelijoita ohjannut yliopettaja Mikko Malkavaara Diakista.

Kattava katsaus tämän päivän diakoniatyöhön

Tutkimus koostuu viidestä artikkelista. Niissä käsitellään mm. diakoniatyön haasteita muuttuvassa yhteiskunnassa ja diakoniatyöntekijöiden sekä työyhteisöjen kristillistä orientaatiota (Johanna Lehmusmies). Jälkimmäinen teema on diakoniabarometreissä esillä ensimmäistä kertaa.

Kokonaan uusi tutkimusaihe on myös diakoniatyön viestintä, vaikuttaminen ja digitalisaatio (Veera Wallenius). Barometrissä käsitellään lisäksi diakoniatyön arkea (Päivi Salojärvi) ja diakoniatyötä tukevia rakenteita (Päivi Isomäki).

Diakoniabarometrejä on julkaistu vuodesta 1999 alkaen ja nyt ilmestyvä tutkimus on järjestyksessä kymmenes. Niiden kustantaja on vuodesta 2013 ollut Kirkon tutkimuskeskus. Diak on mukana toteutuksessa ensimmäistä kertaa.

Diakoniabarometri 2018 tulee vapaasti ladattavaksi ja sen voi ladata Sakastin sivuilta 15.9.2018 alkaen.

Kirjoittajat

Teoksen ovat kirjoittaneet Diakin ylemmän amk-tutkinnon opiskelijat:

  • Päivi Isomäki – Sääksmäen seurakunnan johtava diakonian viranhaltija
  • Johanna Lehmusmies – Tikkurilan seurakunnan diakoni
  • Päivi Salojärvi – Asikkalan seurakunnan diakoni
  • Veera Wallenius – Porvoon suomalaisen seurakunnan diakonissa

Kirjoittamistyöhön ovat osallistuneet myös asiantuntija Titi Gävert kirkkohallituksesta, Diakin yliopettaja Mikko Malkavaara ja Diakin lehtori Jouko Porkka.

Koko prosessia tuki ohjausryhmä, johon kuuluivat edellä mainittujen lisäksi Marko Pasma Diakoniatyöntekijöiden liitosta, Esko Ryökäs Diakonian tutkimuksen seurasta ja Veli-Matti Salminen Kirkon tutkimuskeskuksesta.

Lisätiedot: