Siirry sisältöön

Diakin ja SDO:n uusi Oulun-kampus otettu käyttöön

Diakin ja SDO:n opiskelijat ja henkilökunta ovat muuttaneet uusiin yhteisiin tiloihin Oulun keskustaan Albertinkadulle. Diakin ja SDO:n uuden kampuksen avajaisia vietetään 10. syyskuuta 2018.

Yhteinen kampus sekä tukee sosiaali- ja terveysalan oppilaitosten yhteistyötä että mahdollistaa joustavia opintopolkuja ammattikoulusta ammattikorkeaan.

Toimivat ja modernit opetustilat

Uudet tilat ovat Oulun Diakonissalaitoksen (ODL) omistamassa kiinteistössä. ODL:n kiinteistöpäällikkö Pekka Halosen mukaan yhteistyö urakoitsijan kanssa sujui hyvin.

– Kampus valmistui aikataulussa niin, että uusi lukuvuosi voi alkaa uusissa tiloissa.

Myös itse suunnitteluprosessi sujui hyvin: kaikilla osapuolilla oli yhteinen tavoite toimivien opetustilojen aikaansaamiseksi.

Kampus sijaitsee kiinteistöissä, jotka on rakennettu 30-, 50- ja 60-luvuilla. Koska kiinteistöt on rakennettu eri vuosikymmenillä, on jokaista kiinteistöä jouduttu tarkastelemaan remontissa erikseen.

– Yhteinen työ ei kuitenkaan pääty tähän. Päinvastoin tästä se vasta alkaa, toteaa Halonen.

Uusi lukuvuosi, uusi kampus

Diakin ja SDO:n henkilöstö sekä opiskelijat ovat tyytyväisiä uusiin tiloihin.

– Ensifiilikseni tiloista olivat positiiviset! Kampuksen yleisilme on raikas ja iloinen. Olen myös iloinen siitä, että pääsimme Diakin kanssa saman katon alle ja voimme luoda yhteisöllisempää työpaikkaa meille kaikille, sanoo SDO:n koulutuspäällikkö Hanna Ruuttunen.

Opiskelijoiden palvelut on keskitetty ensimmäiseen kerrokseen.

– Luokissa rullilla olevat tuoli-pöytäyhdistelmät ovat aivan best! Kirjasto, opintotoimisto ja opinto-ohjaaja löytyvät ensimmäisestä kerroksesta ja ovat helposti saatavilla, kommentoi Diakin sairaanhoitajaopiskelija Isa Rahunen.

Tule tutustumaan Oulun-kampukseen avajaisjuhlassa, jota vietetään 10. syyskuuta 2018. Lue lisää Diakin nettisivuilta.