Hyppää sisältöön

Tutkimus ja kehittäminen

Haluamme katkaista eriarvoistumiskehityksen Suomessa ​ja luoda sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan, jossa jokainen voi elää onnellista elämää. ​
Nainen seisoo ulkona ja katsoo kameraan, yllään sininen romaninaisen puku, taustalla tumma seinä ja rakennuksia.

Vaikuttavia ratkaisuja ja kumppanuutta ihmisen hyväksi

Diak on yhteiskunnan polarisoitumiskehityksen vastavoima. Me haluamme katkaista eriarvoistumiskehityksen Suomessa ​ ja luoda sosiaalisesti kestävän yhteiskunnan, jossa jokainen voi elää onnellista elämää.

Näihin tavoitteisiin tähtäämme vaikuttavalla tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnallamme (TKI). Teemojamme ovat kohtaava moninaisuusosaaminen, kokonaisvaltainen diakonia, sosiaaliset innovaatiot ja vaikuttavat hyvinvointipalvelut. Tätä työtä teemme tutkimus- ja kehittämisohjelmissamme hankkeiden, kumppanuuksien ja uuden tiedon tuottamisen kautta.

Vaikuttavaa TKI-toimintaa

Diak on tuloksekas ja kokenut TKI-toimija (luvut vuodelta 2025).

507 kpl
julkaisuja
66 kpl
hankkeita
3.4 milj.
ulkoista T&K-rahoitusta
Kaksi naista vierekkäin, toinen nojaa kätensä toisen olalle. Naiset nauravat. Nuoria ihmisiä katsomassa ylöspäin

Tule kumppaniksi

Haluatko katkaista eriarvoistumiskehityksen kanssamme?

Diak tarjoaa kumppaneilleen tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamisen kehittämisen palveluja sote- kirkon ja tulkkauksen aloilla. Tutustu kumppanuuspalveluihimme – rakennetaan sosiaalisesti kestävä yhteiskunta yhdessä.

Ota yhteyttä!

Anna-Maija Ohlsson

LinkedIn-profiili
Strategia- ja vaikuttavuusjohtaja

Ajankohtaista

Poika istuu ulkona ja katsoo kameraan, yllään vaaleansininen t-paita, taustalla vaalea rakennuksen seinä ja kivetystä.

Tilaa Diakin uutiskirje

Diak kumppaneineen haluaa katkaista eriarvoistumiskehityksen. Tilaa uutiskirje, jotta saat viimeisimmät uutiset kuukausittain.