Tulevaisuus näyttäytyy monille epävarmana. Taloudellinen epävarmuus, ekologinen kestävyyskriisi, pandemiat ja sodat lisäävät ihmisten mielenterveysongelmia sekä yhteiskunnallisia jännitteitä. Julkinen sote-järjestelmä ei enää pysty vastaamaan haasteisiin ja osa apua tarvitsevista putoaa palvelujärjestelmän ulkopuolelle. Arvot ja elämänkatsomukset muuttuvat ja monimuotoistuvat.
Kaikilla on oikeus hyvään elämään ja ihmisarvoon.
Diakonia on haavoittuvassa asemassa olevien tukemista ja yhdenvertaisuuden, yhteiskuntarauhan ja ympäristön hyvinvoinnin edistämistä. Se perustuu vuoropuheluun, myötätuntoon ja radikaaliin rakkauteen – rohkeaan sitoutumiseen toisen ihmisen arvoon ja hyvinvointiin. Me Diakissa rakennamme ekologisesti ja sosiaalisesti kestäviä yhteisöjä ja ratkaisuja yhteistyössä myös uskonnollisen sektorin kanssa, jotta yhteiskunnan resilienssi vahvistuisi ja kukaan ei jäisi haasteissaan yksin.
Teemme monialaista tutkimus-, kehittämis- ja koulutusyhteistyötä diakoniatyön kentällä toimivien kumppaneidemme kanssa. Verkostoomme kuuluu yliopistoja, korkeakouluja, järjestöjä, diakoniatoimijoita, seurakuntia ja muita uskonnollisia tahoja Suomessa ja ulkomailla.
Lisätiedot ja yhteistyöehdotukset
Heidi Zitting
Minna Valtonen
YAMK-tutkinnot, työnohjaajakoulutus, tutkimus ja kehittäminen



