Hyppää sisältöön

OSAAT – Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin

Hankkeen tiedot
Rahoittaja
Kesto 05/2024 – 07/2026
Hanketyyppi Kehittäminen
Teema Kokonaisvaltainen diakonia
Alue Länsi-Suomi

Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Tampereen evankelis-luterilaisen seurakuntayhtymän toteuttamassa OSAAT – Osalliseksi ratkaisukeskeisin menetelmin -hankkeessa edistettiin diakoniatyön noin 30–64-vuotiaiden asiakkaiden mielen hyvinvointia ratkaisu- ja voimavarakeskeisin menetelmin.

Yhteistyökumppaneina hankkeessa oli useampia paikallisia mielen hyvinvointia tukevia järjestöjä sekä Tampereen kaupunki.

Hanke on Euroopan unionin osarahoittama.

Hankkeessa tapahtuu

Hanke on päättynyt. Hankkeen ratkaisu- ja voimavarakeskeiset toimintamallit julkaistaan syksyn 2026 aikana.

Yhteystiedot

Riina Viitala

Projektipäällikkö

Jaa hanke

Hankkeen toteuttajat

Diakin logo

Lisää luettavaa

Kaikilla on oikeus hyvään elämään ja ihmisarvoon

Tulevaisuus näyttäytyy monille epävarmana. Diakonia on haavoittuvassa asemassa olevien tukemista ja yhdenvertaisuuden, yhteiskuntarauhan ja ympäristön hyvinvoinnin edistämistä. Diak parantaa diakoniatyön sisältöä ja seurakuntien muutosta sekä tavoittavuutta, jotta kukaan ei jää ilman apua.